perjantai 27. helmikuuta 2015

Iltapuku vuodelle 1815


Mies ehdotti, että lähtisimme kavereiden kanssa illanviettoon, joka liittyi Waterloon taistelun ensi kesänä oleviin 200-vuotisjuhliin. Eli elettäisiin vuotta 1815. Kuulemma voisin pukeutua 1700-luvun vaatteisiini, mutta ajattelin, että tyylit poikkeavat niin paljon toisistaan ja tämä olisi ilmeisesti juhlavampi tilaisuus kuin mihin porvarillinen 1700-luvun vaatteeni sopisi, että pakkohan minun olisi väsätä itselleni empiremekko. Olen aina hiukan vierastanut empirepukuja, joska ne näyttävät helposti äitiysmekolta ja yöpaidalta, mutta kun kerrankin oli hyvä syy, päätin yrittää.

Olin jokunen vuosi sitten tehnyt hyvin nopeasti hyvin hutaistun empirelinjaisen larppivaatteen, joka koostui jakusta ja alusmekosta, joak oli vain hihaton miehusta häthätää huoliteltuna plus helma. Jakun olen myynyt pois mutta alusmekon empireyläosan olin säästänyt kaiken varalta, ja nyt kaivoin sen esiin ja käytin koekappaleena. Siirsin olkasaumaa taaksepäin ja sivusauman taka-sivusaumaksi, jotta leikkaus olisi ajanmukaisempi, ja suurensin kaula-aukkoa ja lisäsin lyhyen puhvihihan (jonka kaavoittamiseen löytyi hyviä kuvia netistä hakemalla puffed sleeve pattern)


Tutkiessani sen ajan pukukuvia harkitsin jonkin aikaa, pitäisikö puvun etumuksen olla rypytetty, mutta se näytti olleen muotia ennen vuotta 1810, joten luovuin siitä ideasta, mutta koska selkäkappaleet pysyivät vielä myöhemminkin sen näköisinä, että ne oli kurottu vyötärölle, päätin yrittää tehdä selkään sellaisen rakenteen. Tosin kuvissa näytti, etteivät poimut enää myöhemmin johtuneet siitä, että vyötäröä olisi varsinaisesti kiristetty kasaan takaa vaan vyötärö oli kiinteän mittainen, joten tein poimutuksen vain päällimmäiseen kerokseen vuorin ollessa sileä.

Kankaista:
1800-luvun alkuvuosina valkoinen oli ehdoton suosikkiväri, ja vaikka 1820 kohti muitakin vaaleita värejä alettiin käyttää, valkoinen tuntui luontevimmalta valinnalta, osittain myös siksi, että minulla oli varastoissani erinäisiä valkoisia kankaanpaloja. En halunnut ostaa kokonaan uutta kangasta pukua varten, joten myös siitä syystä päädyin käyttämään paloja: alekorista poimimaani himmeänkiiltävää puuvillasekoitetta, joka ilmeisesti oli verhokangasta mutta joka sai palvella miehusta päällikankaana ja helman takaosana; isomman sängyn hankkimisen myötä liian pieneksi jäänyttä puuvillasatiinilakanaa, josta tuli helman vuori; 1890-projektin alushameen ohuesta puuvillapalttinasta jääneitä paloja käytin yläosan ja hihojen vuoraamiseen; 1700-luvun "säädyllisyyshuivia" varten ostamani puuvillavoileen tähteet olivat riittävän ohuita ja pehmeitä reunanöyhelöiksi; mummon vanhan lakanan tukeva ja tiivis puuvilla sopi tukemaan vyötärönauhaa sisältäpäin; toisesta alekorista löytämäni kirjailtu mukamaspellavainen verhokangas sopi täydellisesti helmaan ja antoi värit myös koristenauhoille. Nauhat olivatkin oikeastaan ainoa tarvike, jonka ostin vartavasten pukua varten :-)

Yläosan kaavaa sai muokata moneen otteeseen, koska vaikka se sopi oikeisiin mittoihin säädetylle mallinukelle se oli minulle hiukan liian ahdas, kädenteitä piti avartaa etupuolelta ja olkasaumaa väljentää. Koska yläosan vuori on kiinteiästi kiinni päällikankaassa eikä irrallinen, kuten vuorit normaalisti, kaula-aukon röyhelö on kiinni muotokaitaleen alla. Hihansuihin luontevin ratkaisu olisi tietysti ollut röyhelön kääntäminen hihakappaleen reunasta, mutta en tietenkään ollut muistanut varata kappaleeseen lisäpituutta sitä varten, ja kun kaula-aukon röyhelö oli selvästi eri kangasta kuin miehusta, täytyi hihansuiden röyhelöiden noudattaa samaa tyyliä. Yritin kiinnittää röyhelön hihansuuhun kalvosimen avulla, mutta kun kaula-aukossa koristenauha on heti röyhelön vieressä, kalvosin teki hihansuusta eri näköisen kuin kaula-aukon reuna, joten korjasin röyhelön kiinnittymään suoraan hihakappaleeseen ja koristenauhan siihen päälle. Tuntui vähän hataralta kiinnittää kaksi poimutusta suoraan toistensa päälle niin, että pelkkä yhdistävä ommel pitää poimutukset kasassa, mutta en keksinyt parempaakaan.

Vyötärönauha koostuu kahdesta erillisestä kappaleesta, joiden yläreunojen väliin kiinnittyy miehusta, ja alareunojen väliin helman. Helman kirjailtua kangas olisi riittänyt aika naftisti lantion ympäri, mutta ajan tyylin mukaan takana piti olla runsaasti väljyyttä, joten päädyin lopulta lisäämään taakse miehustan kangasta välittämättä siitä, että se ehkä näytti tyhmältä. Useimmissa ajan puvuissa näytti olevan takana rypytystä eikä laskostusta, joten tein sellaisen, mutta kangasta tulikin niin leveästi, että teki hankalaa saada mahdutetuksi poimutus kokonaan takapuolelle.

Koska miehustasta tuli suurentamisesta huolimatta aika tiukka, päädyin tekemään takahalkion sulkemiseksi helmiäisnapit (mummon nappilaatikosta) ja lankalenkit. Vyötärönauhaan sain enemmän varaa ja oikeat napinlävet, jotka kestävät paremmin vetoa.


Ajan tyylin mukaan lisäsin vielä helmaan leveän vaakasuoran koristeraidan satiininauhasta ja muissa reunoissa käyttämästänikoristenauhasta. Se näkyy aivan viimeisen kuvan alareunassa. Koska satiininauhaa jäikin yli, aioin lisätä sitä myös vyötärölle koristenauhojen väliin, mutta kävi ilmi, että vyötärönauha on hiukan liian leveä! Satiininauhan ja koristenauhojen väliin olisi jäänyt tyhjää! Koska aika alkoi loppua, en ryhtynyt korjaamaan vyötärönauhaa kapeammaksi. Ehkä joskus myöhemmin :-)

Pukuani kehuttiin kovasti juhlissa, ja olin itsekin sitä mieltä, että se onnistui yllättävän hyvin.



maanantai 2. helmikuuta 2015

Nameja nopeasti

Muistaakseni nähtyään mankkapussini ystäväni kysyi, voisinko tehdä jotain samantapaista hänelle koiran namipaloja varten. Siihen tarvitsisi pussin, josta olisi nopea ottaa makupala, jotta koiran voisi palkita välittömästi sen tehtyä jotain oikein, jotta koira muistaisi vielä, mistä hyvästä palkinto tuli.

Eli pussin pitäisi pysyä avonaisena, kuten mankkapussin. Mietin reunan jäykistämistä korsettiprojektista ääneillä nippusiteillä, mutta olin tullut valinneeksi pussia varten aika paksun ja jäykän kankaan, jonka totesin pysyvän muodossa ihan itsekseen, varsinkin kun reunaan tuli useampi kangaskerros. Saatavuutta helpottamaan leikkasin pussin etureunan alemmaksi kuin takareunan, ja sitä varten reunan huolitteluksi tuli muotokaitale. Sisäussi on saman mallinen, ja sen sulkee ohuesta kankaasta tehty ja nyörillä kiristettävä kansiosa, jotta pussin saa suljettua jäykästä reunasta huolimatta. Kaksi ripustuslenkkiä pitää pussin oikein päin ja heilumatta vyössä. (Mankkapussiinkin olisi pitänyt tehdä kaksi lenkkiä)

Ajatus ei riittänyt sisäpussin ja kannenkiinnittämiseen siististi reunan muotokaitaleen väliin, joten ne on vain tylysti tikattu kiinni muotokaitaleen juureen, mutta toimii pussi näinkin ja ystäväni vaikutti tyytyväiseltä. En tosin ole vielä kuullut, toimiiko pussi hänellä käytössä.