maanantai 11. marraskuuta 2019

Viimeiset jämäpalat

Kun keksin, että voisin käyttää trikoopaidoista jääneet palat alushousuiksi, tein niitä pariinkin otteeseen. Kävin nyt trikoopaloja vielä läpi ja leikkasin alushousuiksi loputkin riittävän isot palat.

Ensimmäisen kuvan tapaukset ovat vaaleanpunaiseen paitaan ja kissapaitaan sekä beigeen paitaan käyttämäni trikoon jämiä - vaaleanpuneinen on toiselta puolelta tummanruskeaa, joten toisissa alushousuissa se on päällepäin (takakappale on beige, ei vaaleanpunainen)


Toisessa kuvassa taas on viininpunaisen paidan jäänteet - kankaassa oli erilaisia kuvioalueita, joten halusin hyödyntää niitä saadakseni mahdollisimman eri näköisiä alushousuja. Tuota vaaleamman sävyistä osaa varten piti ostaavalkeaa joustopitsiä kun aiemmin hankkimani musta ja beige eivät tuntuneet siihen sopivan. Tästä kankaasta tykkään aivan erityisesti, sillä se on jotenkin tosi pehmoista ja joustavaa mutta napakkaa.


Nämä kaikki on tehty sillä ensimmäisissä itse tehdyissä käyttämääni kaavalla, koska toinen osoittautui käytössä ei-ihan-niin-toimivaksi enkä ole jaksanut (enkä rohjennut) ryhtyä tutkimaan, miten sitä pitäisi modifioida, jotta se istuisi paremmin. Olen kuitenkin yhä tosi mielissäni, että keksin ryhtyä tähän. Nämä ovat tosi nopeita ja helppoja tehdä, jämäpalat tulevat hyödynnettyä eivätkä jää makaamaan kaapintäytteenä ja saan uusia alushousuja lähes ilmaiseksi (toki nuo joustopitsit maksavat jotain).


torstai 10. lokakuuta 2019

Kestovanulappuja

Havahduin jokin aika sitten huomaamaan, miten harmillisen paljon kertakäyttöisiä vanulappuja kasvojen hoidossa kuluu ja menee roskiin.

Samoihin aikoihin joku tuttava jakoi netistä löytämiään kuvia ja ohjeita siitä, miten helppo itse on tehdä pestäviä ja uudelleen käytettäviä vanulappuja. Ohjeissa näytettiin, miten vanhasta collegevaatteesta leikattiin pyöreitä paloja, laitettiin kaksi sellaista nurjat puolet vastakkain ja huoliteltiin reunat yhteen siksakilla. Helppoa!

Kestovanulappuja voi käyttää kuten kertakäyttöisiäkin mutta käytön jälkeen ne pestään muun pyykin mukana 60 asteessa (pesupussissa) jotta ne olisivat hygieenisiä taas seuraavalla käyttökerralla. Säilytän kestovanulappujani kylppärin kaapissa kannellisessa purkissa, jossa ne pysyvät kuivina ja josta niitä on helppo ottaa. Kynsilakan ja muun sellaisen, mikä ei pesussa lähde, pyyhkimiseen näitä ei tietenkään kannata käyttää, mutta ainakin minulla naamanputsauskäytössä nämä vähentävät jätettä ja puuvillan roskikseenjoutumista merkittävästi.

Näkemissäni ohjeissa oli käytetty vanhaa collegepaitaa, joten tein ensimmäiset kokeilut vanhan trikoojakun pehmoisesta kankaasta, vanhojen vaaleiden collegehousujen kankaasta ja vanhoista alusvaatteista leikatusta trikoosta. Käytin ensin muottina sopivan kokoista mukia ja myöhemmin sopivan kokoiseksi osoittautunutta pyöreää leivontamuottia. Tulos oli ihan kelvollinen ja käytettävä mutta en kuitenkaan ollut ihan tyytyväinen siihen, miltä kankaan pinta tuntui kasvojen iholla, miten hitaasti kasvovesi imeytyy trikooseen (ehkä syy on kankaan pintajännitys) ja miten trikoo venyi mutkalle reunojen huolittelussa. En myöskään ollut huomannut, että trikootakin pehmeäpintaiseen kankaaseen oli nurjalle puolelle kiinnitetty ohut ja liukas kerros eräänlaiseksi vuoriksi, ja kun kaksi sellaista laittoi vastakkain, käytössä lapun puolet liukuivat toisiaan vasten, mikä teki lapuista ryhdittömiä ja hankalia käyttää. 'Vuori' oli kuitenkin kudottu sieltä täältä kiinni trikooseen, joten sen irrottaminen rikkomatta trikoon lankoja oli niin vaikeaa, että se oli liian työlästä.

Joku vuosi sitten ostin kirpparilta flanellista tehdyn ilmeisesti lakanaksi tarkoitetun kankaan, josta suunnittelin lämmittävää alushametta. Käytin palan siitä viime vuonna tabletinkansiin, ja nyt alushameen leikattuani katselin jämäpaloja miettien, että pehmeä flanelli voisi toimia "vanulapuissa". Leikkelin pyöreää muottia (halkaisija taitaa olla 6 cm, yritin etsiä saman kokoisen kuin kaupan vanulaput ovat) käyttäen jämäpaloista pyörylöitä, käyttäen pienimmätkin palaset, jotta mahdollisimman vähän kangasta menisi roskikseen - puuvillan tuotanto kuluttaa hirveät määrät vettä, joten puuvillaa ei pitäisi haaskata - ja kiinnitin kaksi palaa vastakkain siksakkaamalla reunat. 
Käytössä flanelli on osoittautunut juuri niin ihanaksi kuin arvelinkin - se on ihoa vasten pehmeämpää kuin trikoo ja tuntumaltaan lähimpänä kertakäyttövanulappuja, joten luulen, että teen näitä lisää, kun jostain flanelliprojektista jää palasia. :-)

perjantai 13. syyskuuta 2019

Riittävän pitkä aamutakki

Olen pitkä, joten kaupan aamu/kylpytakit ulottuvat minulla yleensä vain säären puoliväliin tai hiukan polven alapuolelle ja se ärsyttää minua, koska haluaisin aamutakin ulottuvan nilkkoihin asti. Joskus takavuosina onnistuin löytämään riittävän pitkän fleece-aamutakin mutta se on kulunut jo loppuun, ja joskus aikoinaan ompelin pitkän flanelliaamutakin mutta myös se kului lopulta puhki, ja harkitsin jopa hiukan liian lyhyen fleece-aamutakin jatkamista ostamalla alesta toisen samanlaisen ja paloittelemalla sitä, mutta päätin kuitenkin yrittää uuden riittävän pitkän aamutakin ompelemista.

Muistelin nähneeni joskus vanhoissa (elo)kuvissa aamutakeissakin herrainkauluksia, joten päätin tällä kertaa tehdä sellaisen, ja kopioin lehdestä kevyen herrainkauluksella varustetun syystakin kaavat, joiden helmaa pidensin omaan nilkkaan asti. Ostin flanellia alelaarista kaksi palaa, joiden arvelin riittävän pitkään vaatteeseen - kuvio ja väri eivät olleet ihan ykköstoiveeni mutta kelpaavat.

Kangasta leikatessa kävi ilmi, että sitä ei olekaan ihan riittävästi, joten jouduin kokoamaan takakappaleen ja toisen alas asti ulottuvan etualavaran kahdesta palasta, ja vyön useista pienistä palasista, mutta lopulta sain kasaan kaikki tarvittavat osat. Taskut olisivat saattaneet olla hyvät, mutta niihin kangas ei riittänyt enää mitenkään.

En ole tällaisia kauluksia juurikaan ommellut, joten käytin apuna bleiserin ompelun kuvallisia ohjeita enkä silti saanut ihan kaikkea menemään  niin kuin kuvissa, kun jotkut saumavarat eivät vain tunnu millään logiikalla kääntyvän ohjeen mukaiseen suuntaan. Mutta ihan kelvollinen tästä tuli eikä mikään irvistä ainakaan näkyvästi!



Lempipaidan mallilla - tai sitten ei


Halusin kopioida ostopaidan mieluisan mallin, mutta halpatuotannossa on ongelmansa.

* * *

Minulla oli muutama suosikkitrikoopaita, joita olin ostanut useammankin siksi, että pidin mallista niin paljon, ja nyt kun yksi niistä oli selvästi tiensä päässä (olin jo kerran värjännyt sitä antaakseni sille jatkoaikaa) ajattelin, että voisin kopioida sen mainion mallin leikkelemällä sen kaavoiksi.

Leikeltyäni saumat auki sain todeta, että kappaleet oli alunperin leikattu niin vinoon, että niistä ei ollut kaavoiksi. Kyllä, halvalla kaukoidässä tehty massatuote, mitä muuta voi odottaakaan, mutta silti hätkäyttää nähdä käytännössä tuo todellisuus. Ehkä voisin yrittää vielä ottamalla mittoja varsinaisen muodon sijaan, mutta tällä kertaa en jaksanut ja tyydyin vain kaivamaan lehden kaavan tuon tilalle. (lehti oli jostain 2000-luvun alusta, joten numerolla ei varmaan ole väliä tässä)

Uudessa kankaassa oli kuvioraitoja, joten aseteltuani etukappaleen tuohon vaalean raidan päälle laitoin takakappaleen sen päälle olkasaumat ja kainalot kohdakkain, ja piirsin kankaan kuviota kaavaan voidakseni sitten sen mukaan asetella takakappaleen samaan kohtaan kuviota. Hihoissa piti valita, mihin kohtaan haluan tuon vaalean raidan, ja harkitsin hetken aikaa, että laittaisin sen kulkemaan samassa kohdassa kuin miehustassa, mutta se olisi tuntunut jotenkin liian yhtenäiseltä, ts. raita olisi näyttänyt liian hallitsevalta. En tiedä, ehkä se olisi voinut toimiakin, mutta tämäkin on ihan hyvä.

Kangas on todella joustavaa, joten kauluksen alavaroihin silitin joustavaa tukikangasta, mikä oli ihan hyvä valinta, ja kuten aina, olkasaumoissa on tukena kanttinauhaa.

Tämä kangas oli niin joustavaa ja myös niin mukavan tuntuista ja sitä jäi ihan hyvänkokoisia paloja, että taidan tehdä tästä lisää alushousuja. Paha vain, että ostamani musta ja beige joustopitsi eivät tietenkään sovi yhteen tämän kanssa ja joudun ostamaan vielä uutta, varmaankin valkoista, tätä varten!



Lisää alushousuja

Pyjaman säilytyspussi
Ekojen itsetehtyjen alushousujen kanssa kävi käytössä ilmi, että vyötärönauhaksi laittamani kangassuikale oli aivan liian väljä ja kävellessä housuja sai jatkuvasti kiskoa ylöspäin. Sain korjattua ongelman lyhentämällä vyötärökaitaletta, tai siis poistamalla siinä takana olleen jatkopalan, mutta minua jäi kiinnostamaan kuminauhan, tai kangaskaupassa näkemieni joustavien pitsien käyttäminen vyötärönauhana. Kuinka hyvin ne toimisivat?

Pussi auki leikattuna
Trikoopalojeni joukossa oli isän pyjaman säilysypussi, jonka äiti oli laittanut tarpeettomana tilkkulaatikkoonsa, mistä sen poimin ajatellen hyödyntäväni sen paloina johonkin. Etupuoli teksteineen oli toki hyödytön mutta kun pussi leikkasi auki, siinä oli aika paljon ihan hyvää kangasta.

Kankaan leveys ei tietenkään riittäisi kahteen koknaiseen housukappaleeseen eikä raidallisesta saisi edes yhtä kokonaista kappaletta, mutta kun keskelle eteen ja taakse tekisi saumat ja hyväksyisi, että toinen kappale on puoliksi raidallinen, kangas riittäisi juuri sopivasti. Toinen haarakappalemahtui tuohon tekstin viereen. Hetken harkitsin, että teksti ei haittaisi siellä näkymättömissä, mutta itseasiassa painoväri on huomattavan karkean tuntuista, joten luovuin ajatuksesta, ja kangas riitti silti.

Palat leikattuna, kaksinkertainen
haarakappale
Ompelin alushousut samalla tavalla kuin aiemmassa merkinnässä, siis haarakappaleen kaksinkertaiseksi niin, että saumat jäävät kappaleiden väliin, ja sitten sivusaumat ja lahkeiden reunat siksakaten.

Mallasin joustavaa pitsinauhaa vyötärölleni arviolta, venyttäen sitä jonkin verran, jotta se tiukentaisi housujen vyötäröä vähäsen. Yritin asetella sen housujen vyötärölle mahdollisimman tasaisesti nurja housujen oikeaa vasten ja siksakkasin paikoilleen venyttäen housukankaan väljyyden pois. Lopputulos näkyy alla: joustava pitsi on hiukan pienempi kuin housujen vyötärö. Kangas ja pitsi menevät päällekäin ehkä sentin verran, mikä on hiukan liian paljon, ja olisi pitänyt siksakata pitsin reunasta eikä kankaan reunasta, koska nyt pitsin irti oleva reuna kääntyy helposti kaksin kerroin.

Etupuoli
 Käytössä nämä alushousut ovat osoittautuneet ihan hyviksi: joustopitsivyötärö on tarpeeksi napakka pitääkseen housut ylhäällä ja muutenkin housut istuvat ihan mukavasti. Käytin itseasiassa kaavoina toisia vanhoja alushousuja, joten malli on hiukan erilainen kuin aiemmassa merkinnässä.

-------------

 Tein myös toisen parin alushousuja tällä samalla mallilla mutta isommista paidasta tähteeksi jääneistä paloista niin, etten tarvinnut saumoja eteen ja taakse. Toinen ostamani pitsi oli leveämpää ja napakampaa, joten mallasin sen pituutta vyötärölleni venyttäen sen sijaan, että olisin ottanut mitan edellisistä housuista (mikä olisi saattanut ehkäistä ongelmia).

Näistä housuista tuli osittain pitsin ansiosta hyyvin korkealle vyötärölle nousevat, mikä oli vielä ihan ok, mutta ehkäpä pitsistä tuli liian kireä, koska nämä housut tahtovat kävellessä vetäytyä liiankin epämukavasti ylöspäin.

Ne odottavat nyt korjaamista, mutta pitäisi ensin ratkaista, miten sen käytännössä tekisi - pitsiä ei saa korjattua pidemmäksi. Sen voisi ehkä vaihtaa pidempään, mutta harkitsen myös haarakappaleen lyhentämistä, koska siihen pääsisi helko helposti käsiksi avaamalla reunojen siksakkauksia.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Pitkät hameet ja niiden käyttäminen arjessa

Hame v. 2010, yhä käytössä,
joskin modifioituna.
En väitä itseäni asiantuntijaksi, mutta käytettyäni pitkiä hameita arjessa jo yli kaksikymmentä vuotta, päätin kirjoittaa, mitä oman kokemuksen ja oppimani perusteella tiedän.


Olen aina pitänyt geneerisestä 1800-luvun naisen siluetista, johon kuuluu pitkä kellomaisesti leviävä hame ja kapea vyötärö. Varmaankin mielikuva on peräisin lapsena nähdyistä länkkäreistä tai historiallisista elokuvista ja sarjoista sekä tyttökirjojen kansista, joissa kansannaisilla oli useinmiten tämäntapainen asu.

Tyydytin tätä mieltymystä ompelemalla barbie-nukelle itseasiassa varsin taidokkaita pseudohistoriallisia asuja, ja haaveilin, että voisin itse pukeutua joskus samalla tavoin. Siis jollei nykyaikainen ja sovinnainen äitini pitäisi moista älyttömänä ja jollei tarvittava kangasmäärä lisäksi maksaisi aivan liikaa.

Mutta päästyäni Helsinkiin opiskelemaan saatoin yrittää paremmilla rahkeilla, sillä a) äidin mielipiteellä ei enää ollut käytännön vaikutusta, b) minulla oli omaa rahaa paremmin käytössä c) ulottuvilla olivat Eurokankaan palalaarit, d) poikaystäväni kummitäti oli ammattiompelija, joka mielellään neuvoi ja auttoi ja e) olin tutustunut larppaajiin ja heidän tapaansa tehdä historiallisia vaatteita peleissä käytettäväksi.

Joten ostin palalaarista pari metriä puuvillatwilliä ja ompelin tädin avustuksella nilkkojen alapuolelle ulottuvan hameen. Ekana aamuna kompastuin siihen metron portaissa, kun en muistanut kannatella sitä, mutta siitä se sitten lähti, ja nyt takana on kaksikymmentäneljä vuotta arkea, kesää ja talvea, aurinkoa ja sohjoa, asfalttia ja metsää pitkässä hameessa. 

Mutta miksi se ei näytä siltä kuin kuvissa?

Ompelin vuosien varrella itselleni useita pitkiä hameita, mm. tämän mutta jotenkin aina tuntui, etteivät ne näytä ihan siltä miltä historialliset esikuvansa. Myöhemmin olen tajunnut syyksi sen, etten ymmärtänyt kuinka paljon hameen muoto ja laskeutuminen riippuu sen alla olevista kerroksista.

Vaikka pukuhistoriasta tiesinkin, että 1800-luvun alkupuolella ennen krinoliinin keksimistä hametta saattoi kannatella jopa kymmenen alushametta, jotta se leviäisi lanteilta muodin vaatimalla tavalla, jotenkin sivuutin koko asian, koska paremman tiedon puuttessa yrittin vain saada nykyisiä tekniikoita soveltamalla aikaan jotakin samanlaista kuin pukuhistoriakuvissa.

Ehkä herätys tuli päädyttyäni 1700-luvun elävöittäjien pariin ja ryhtyessäni väsäämään itselleni sen ajan asukokonaisuutta. Tarkempi tiedonhaku näytti kuvia toisten elävöittäjien pukuprojekteista: korseteista, paniereista, lantiomakkaroista - sekä rimsujen koristamista ja kohottamista alushameista.

Ompelin asuuni ensin yhden alushameen ja nopeasti toisen, vielä runsaammin rimsuilla varustetun, todettuani kuinka se vaikutti paitsi hameen ulkonäköön myös siihen, miltä hame tuntui päällä ja miten se liikkui kävellessä. Jo pari alushamekerrosta tuo kangasmäärän myötä hameeseen sitä ryhtiä ja olemusta, jota niissä aikoinaan oli. Olin jo aiemmin keskiaika-asujen kanssa huomannut, joten erilaiselta suuri määrä kangasta - laaja helma tai laahus - tuntuu nykyvaatteisiin verrattuna. Vaate tuntuu merkityksellisemmältä, vaikuttavammalta, jollain tavoin autenttisemmalta, kun kankaan painon tuntee ympärillään. Myös muiden aikojen vaatteissa minusta on vaikuttanut, että niitä tehdessään nykyaikainen ihminen mielellään säästäisi kankaan määrässä ("kai tähän nyt vähempikin runsaus riittäisi?") päätyen sitä kautta menettämään autenttisessa vaikutelmassa.

Vaakalaskoksia
helman tukena
Seuraava tärkeä etappi oli Victoria & Albert -museon Underwear in Detail -kirja, jossa oli valokuvia todella olemassa olevista 1800-luvun lopun alushameista (vs piirroskuvat tai maalaukset). Sen ajan muoti oli vyötäröltä ja lantiolta solakka ja vartalonmyötäinen mutta helma levisi alhaalla kuin trumpetti, mikä ei suinkaan tapahdu pelkästään hamekappaleiden muodolla ja kuvissa näkyi, miten alushameiden helmaa oli tuettu monilla eri keinoilla, jotta päällyshame näyttäisi oikeanmuotoiselta (eikä takertuisi sukkien verhoamiin sääriin kävellessä). Tässä merkinnässä huomioitani tuosta kirjasta ja siinä kuvatuista alushameista ynnä silloin tekemästäni alushameesta, josta myös kuva oikealla.

Sivuhuomautuksena: Alushameiden merkitystä valaisi myös parin vuoden takainen visiitti Pariisiin, missä hääpuukuliikkeiden ikkunoissa mekkojen helmat oli topattu lähes pallonmuotoisiksi, niin että aivan normaalinkin kokoinen vyötärö näytti siihen verrattuna kapealta ja helman yksityiskohdat pääsivät oikeuksiinsa. Suomessa hääpukuliikkeiden ikkunoissa pukujen helmat roikkuvat suorina luiruina tai niiden alla on yksi selvästi erottuva vanne aivan alhaalla niin, että helma retkottaa sen varassa kuin kartion muotoinen teltta. IMHO sen vanteen erottuminen on vähän samaa tasoa kuin jos hääpuku jättäisi näkyviin rintsikan olkaimet, ja vanteita pitäisi olla useita, kuten krinoliinissa alunperin oli, jotta muoto olisi tasainen, mutta pihit suomalaiset kai taas säästävät.

Tajuttuani alushameiden arvon en ole enää kulkenut pitkässä hameessa ilman sellaista ja usein minulla on niitä hameen alla kaksi, joskus kolmekin. 

Alushameista

En ole asiantuntija sen suhteen, millaisia alusvaatteita milläkin ajanjaksolla tarkalleen ottaen käytettiin. Minusta vaikuttaa, että vaikka puvun muoto ja tyyli 1800-luvulla vaihtelikin ja alusvaatteiden piirteet muuttuivat niitä tukemaan, alushame kuitenkin pysyi perusidealtaan samantapaisna ja siinä varmaan käytettiin samantapaisia ratkaisuja ja tekniikoita, jotka riippuivat lähinnä yksilön mausta, taidoista ja varallisuudesta.

Vaikuttaisi myös siltä, että alushameita tehtiin hyvin monelaisista materiaaleista. L.M. Montgomeryn Runotytössä Emilia harmittelee, kun täti pakottaa hänet pukemaan talvella iltapuvun alle kömpelöltä tuntuvan flanellialushameen, mutta on siitä hyvillään myöhemmin kävellessään talvipakkasessa tuntikausia. V&A:n kirjassa on kuvia toppakankaasta tehdyistä alushameista ja tieto, että 1800-luvun loppupuolella alushameissa alettiin suosia voimakkaita värejä.Tuulen viemää -elokuvassa Mammy saa Rhett Buttlerilta punaisen silkkialushameen ja myös Emilia haaveilee sellaisesta. Itse omistan alushameen tiettävästi vuodelta 1901 ja se on niin läpikuultavan ohutta puuvillaa ja pitsiä, että siitä ei todellakaan ole lämmikkeeksi vaan ehkä estämään sukkanauhoja ja muita alusvaatteita erottumasta lantiolta piukan alushameen läpi..

Eli alushameen materiaalin voi valita surutta käyttötarkoituksen mukaan: lämmittämään tai tukemaan hameen helmaa tai vaikka vain estämään päällihametta takertumasta sääriin ja menemästä kävellessä jalkojen väliin. Viimeksimainittuun kyllästyttyäni tein keinokuituvuorikankaasta nyörillä tuetun alushameen käytettäväksi talvella alimmaimaisena alushameena. Liukas kangas ja ryhdikäs muoto pitävät hameen erillään jaloista kävellessä.
Alushameen tukeminen

Vannealushame on toki ryhdikkäin ja parhaiten muotonsa pitävä tukea tarjoava alushame, mutta sen kanssa elämisessä on hankaluutensa, varsinkin nykyisessä arjessa. Enpä todellakaan haluaisi yrittää ruuhkabussiin vannehameessa! Siksi suosin menetelmiä, jotka antavat tarvittaessa myöten, vaikkeivät yhtä paljon tuekaan.

Oman kokemukseni mukaan alushameelle on helpointa antaa ryhtiä vaakalaskoksilla, erityisesti siinä tapauksessa, että hame on tehty suorasta kappaleesta (eikä kiiloista tai sektorin muotoisesta kappaleesta). Parhaiten laskokset toimivat ryhmänä, esim. useita 1cm levyisiä vaatteen oikealle puolelle taittuvia laskoksia vieri vieressä sillä korkeudella, missä helma kaipaa ryhtiä. Laskokset kannattaa ommella sivusauman jälkeen, jolloin niitä voi samalla käyttää helman pituuden säätelemiseen, eli lisätä tai avata tarpeen mukaan. Itse olen lyhentänyt alushametta tilapäisesti vaakalaskoksilla, jotka ompelin pitkällä tikillä purkaakseni ne helposti jälkeenpäin.
Tyrnyyriä korostavia
rimsuja 
Rimsut ovat toinen keino lisätä volyymia ja jäykkyyttä. Rimsuja voi olla helman jatkona tai sellainen voi olla helman päällä tai niitä voi olla useampia päällekäin tai tiheänä ryhmänä pöyhistämässä takamusta tai lantiota. Vasemmalla olevassa tyrnyyrin kanssa pidettävässä rimsualushameessani on itseasiassa aika säästeliäästi rimsuja.

Kuva A
Yleensä arvioidaan, että rimsukaistaleen tulisi olla vähintään kaksi kertaa pidempi kuin helma, johon se kiinnitetään. Kolme kertaa pidemmällä kaistaleella tulos on jo melko runsas. 
Rimsun voi kiinnittää joko suoraan helman jatkoksi kuten kuvassa A tai helman päälle, kuten kuvassa B. Jälkimmäinen tapa on hiukan ryhdikkäämpi mutta se vaatii kaitaleen molempien reunojen huolittelua päärmeellä tai käänteellä. Yläreunan voi myös kääntää niin paljon, että käänne ulottuu poimutuskohtaan ja poimitusommel kiinnittää myös käänteen. 
Kuva B
Ennen krinoliinin keksimistä alushameita jäykistettiin myös nyörillä eli kiinnittämällä helman ympäri useita kierroksia pahksuhkoa (0,5-1cm) nyöriä vieri viereen. Nyörin voi ommella käsin kiinni kankaan oikealle puolelle tai sen voi sulkea kahden kangaskerroksen väliin jääviin kujiin. Koska koska nyörin pitäisi pysyä tiukasti paikoillaan, se on parempi asetella kangaskerrosten väliin ja ommella kujan muodostava ommel aivan sen viereen kuin yrittää pujottaa nyöriä ahtaaseen kujaan. Oman kokemukseni mukaan nyörin voi myös sulkea laskoksen sisään, mutta silloin laskosvara on huomioitava hametta leikatessa.

Pitkä hame arkikäytössä

"Sinun helmasihan laahaa maata ja likaantuu!" kauhisteli muuan aiemman työpaikan täti-ihminen. Selitin hänelle, että olen kyllä tietoinen asiasta ja jos se olisi minulle ylitsepääsemätön ongelma, en siinä tapauksessa varmaankaan käyttäisi niin pitkää hametta.

Parikymmentä vuotta pitkän hameen kanssa ovat tehneet pitkän hameen tuottamat käytännön hankaluudet tutuiksi. Ne liittyvät enimmäkseen juuri maata laahaavaan helmaan, ja jos pitkää hametta haluaa käyttää, niiden kanssa on pakko oppia elämään.

Helma likaantuu ja sateella tai lumessa se kastuu sitä ylemmäs, mitä pidempään ulkonä viipyy.
Helmaan voi kompastua portaissa tai jyrkässä ylämäessä, jollei sitä kannattele tai muutoin varo
(seuraus: kaksin käsin kantaminen ei onnistu portaissa, ainakaan minulta)
Helma avaa kengännauhat
Helma hankaa kenkiä. Märkä ja hiekkainen helma voi hangata kenkien pinnan pilalle.
Helmapäärme tarttuu helposti kengänkorkoihin ja repeytyy auki.
Helma voi tarttua johonkin ja repeytyä. Erityisesti liukuportaissa on varottava.
Helma kuluu ennen pitkää rikki hangatessaan kiveyksiä, soraa ja asfalttia.

Ensimmäinen asia on tietysti, että pitkästä helmasta pitää muistaa huolehtia; kannatella sitä portaissa ja varoa, ettei se laahaa pahimmissa lätäköissä ja sotkuissa tai tartu liukuportaisiin. Siihen tottuu aika nopeasti, ainakin kompastuttuaan muutaman kerran, mutta tavaroiden kantaminen portaissa on vaikeampi juttu. Uskon, että viktoriaanisena aikana palvelusnaisilla oli siihen jokin konsti, mutta en ole keksinyt miten he sen oikein tekivät.

Minulla on tapana solmia kengännauhat tuplasolmulle, jotteivät ne avautuisi niin helposti.

Helman kulumisen kanssa kamppailivat jo entisajan naiset; olen nähnyt vanhoja mainoksia vahvasta nauhasta, joka kiinnitettiin helman sisäpuolelle suojaamaan reunaa hankaukselta. Myös alushameen helma saattoi olla niin pitkä, että se suojasi varsinaista helmaa osumasta maahan, ja varsinkin laahuksen alle voitiin kiinnittää balayeuse, erillinen rimsu tai rimsuista koottu suojakappale, joka laahasi maata ("female street sweeper") ja voitiin irrottaa helposti pesua varten. Minulla on uskoakseni mummoni äidin vanha edwardiaaniseen tapaan leikattu hame luultavasti 1910-1920-luvuilta, ja siinä helma on huoliteltu vahvemmasta ja kestävämmästä kankaasta tehdyllä leveällä alavaralla, jonka arvatenkin on tarkoitus ottaa vastaan pahin hankaus. Alavara on parikymmentä senttimetriä leveä varmaankin, jottei se niin helposti tarttuisi kengänkorkoihin. Itse olen tehnyt hameisiini nimenomaan näitä vahvoja alavaroja ja joutunut muutaman kerran uusimaankin niitä, kun hankaus on kuluttanut reuna risaksi.

Mutta...

Kovalla pakkasella pitkän hameen alle voi pukea vaikka kuinka monta kerrosta - villahousuja, toppahousuja, säärystimiä, mitä vaan - näyttämättä mitenkään kummalliselta. Muutenkin hameen alle on helppo piilottaa vaikkapa säärikarvat tai silmäpakoiset sukkahousut.

Hyttysaikaan hame suojaa jalkoja aika hyvin, varsinkin jos se muistaa istuessa huolehtia sen teltaksi nilkkojen ympärille.

Vaikka hameen vyötäröä ei voisikaan säätää, vatsan turvotus tai pari lisäkiloa ei aiheuta sellaista epämukavuutta kuin housuja käyttäessä, kun hame vain nousee vyötäröllä hiukan ylöspäin mutta ei kiristä muutoin.

Jos hameeseen ompelee (syvät) taskut tai käyttää sen alla irtotaskuja, niihin mahtuu määrättömästi enemmän tavaraa kuin housujen taskuihin, ilman että se näkyy päällepäin mitenkään.



Ompelin vastikään uuden pitkän hameen, joka minun piti ommella jo pari vuotta sitten - rypistymättömästä kankaasta matkaa varten- mutta mieli tekisi uutta, johon voisin kokeilla vielä tarkemmin siitä mummon äidin hameesta kopioituja tekniikoita. To Do -listalla on myös ollut pitkään uusi alushame, johon tulisi nyöriä moneen riviin jäykistämään helmaa. Ostin jo nyörinkin - n. 1cm paksuista valkeaa puuvillanyöriä - mutta hameen kangas pitäisi vielä löytää, mieluiten käytettynä, mutta yksikään lakanoistani ei ole mennyt rikki, joten jotan muuta pitäisi keksiä.



sunnuntai 25. elokuuta 2019

Ekat itsetehdyt alushousut!


Olen jo aiemminkin katsellut trikookankaiden jämiä miettien, mitä niistä voisi tehdä, ja miettinyt pipoja tai paloista koottuja paitoja, mutta vanhoissa lehdissä olleet alushousujen ohjeet kiinnostivat myös, koska alushuosut ovat kulutustavaraa, joita tarvitaan aina uusia. Siivotessani eilen trikoopalasten kasaa ja toisaalta kerätessäni puhtaita mutta kuluneita alushousuja pyykkinarulta ajatus palasi taas mieleen. Eniten ovat mietityttäneet haarapalan kiinnitys ja reunojen kuminauhat. Lehtien ohjeissa tarjotaan framilon-nauhaa ja ties mitä, mutta mutta kun kaupan alushousuja lähemmin katsoo, reunoissa saattaa olla vain pelkkä ompeleella kiinnitetty yksinkertainen käänne tai pitsi on vain siksakattu leikattuun reunaan. Ehkäpä alushousujen tekeminen ei vaatisikaan kovin kummoisia temppuja?


Kaksinkertaisen aarapalan kiinnitys niin, että kaikki saumavarat jäävät näkymättömiin sisäpuolelle, vaati vähän miettimistä, mutta on lopulta hyvin yksinkertainen tehdä,

Siispä otin vanhat kuluneet alushousut ja leikkelin ne palasiksi, joiden mukaan leikkasin trikoopalaista osat. Paidat, joiden kankaista palaset jäivät, näkyvät edellisessä postauksessa. Koska palat ovat vain paloja, ne eivät kovin pitkälle riitä, siksi jouduin yhdistämään kahta eri kangasta. Toki olisin voinut käyttää vielä pienempiä paloja tekemälä saumat keskelle eteen ja/tai taakse, mutta tällä kertaa halusin yrittää saada paloista kokonaiset, joten näillä mentiin.

Kaupan alushousut vaikuttivat siltä, että sisempi haarapala oli pienempi ja ulomman palan reunat oli käännetty sisään päin sen reunojen päälle, joten leikkasin palat näin (alimpana on etukappale, joka pyrki rullautumaan reunasta).

Haarasaumojen asemointi ompelua varten
Haarapalat kiinnitin, kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin että etu- ja takakappaleen reunat jäävät haarapalakappaleiden väliin. Tässä piti hiukan miettiä, miten oikeat ja nurjat puolet tulevat. Kuvassa päällimmäisenä on haaran sisäpuoli, sen alla ovat etu- ja takakappale ja alimpana haaran ulkopuoli. Kuvassa kameraan päin on haaran sisäpuolen nurja, etu- ja takakappaleiden nurjat ja haaran ulkopuolen oikea puoli. (klikkaa kuva suuremmaksi)

Alemmassa kuvassa sama on käännetty oikein päin - kuvasta näkyy, miten haarapalojen kiinnityssaumat ovat jääneet niiden väliin ja siempi haarapala on pienempi kuin ulompi, jonka reunat kääntyvät sisemmän palan päälle. Ensin kuitenkin ompelin sivusaumat ja sovitin saadakseni selville, onko koko sopiva; otin sivuista hiukan sisään, kun housut tuntuivat vähän väljiltä ylhäältä.

Koska se näytti onnistuvan kaupan housuissakin, käänsin jalanteiden reunat yhden kerran ja siksakkasin kiinni. Kaarteissa käännettä joutuu venyttämään, mutta kunhan käänteen asettelee ja neulaa paikoilleen niin, ettei se pysyy kohtisuorasssa eikä lähde ottamaan venymistä kauempaa, tulos on tosiaan ihan kelvollinen. Siksaksin leveys oli muistaakseni 3 ja pituus 1,5, jotta se kestäisi venytystä, ja hyvin se tuntuu joustavan. (tietenkin pallokärkineula ja paininjalan kiristystä löysätty, mutta lanka on ihan tavallista halpisompelulankaa).

Kaupan housuissa vyötäröllä oli joustava pitsi ja aioin hakea kangaskaupasta siihen sellaista tai vaihtoehtoisesti leveää kuminauhaa, mutta laiskuus iski enkä jaksanut lähteä minnekään. Muistelin nähneeni alushousuja, joissa vyötäröllä on vain joustava kangaskaistale, joten päätin kokeilla sellaista. Leikkasin takakappaleen kankaasta hiukan housujen ympärysmittaa lyhyemmän kaitaleen, jonka taitoin kaksinkerroin ja ompelin saumurilla housujen vyötärölle. Loppuulos on yllättävän toimiva! Nyt, kun nämä ovat jalassani, vyötärö ei kiristä mutta ei myöskään ole löysä, ja housut tuntuvat pysyvän jalassa ihan hyvin ainakin kotioloissa. (reipas kävely ynnä housut tai hame ja lantiota hankaavat olkalaukku voivat osoittaa toista, mutta sen näkee sitten.)

Tämä kyllä ehdottomasti rohkaisi yrittämään tehdä alushousuja itse enemmänkin trikoopaitakankaiden jämistä ja vanhoista trikoopaidoista. (Ihan t-paidoista en ehkä yrittäisi, kankaan pitää kuitenkin joustaa aika hyvin).

tiistai 6. elokuuta 2019

Trikoopaitoja

Kissapaitaa koskevassa postauksessa mainitsin, että olen tehnyt muitakin trikoopaitoja. Kaikkihan lähti käymästäni työväenopiston trikoopaitakurssista ja sen oppien turvin aloin kokeilla sekä uusien paitojen tekemistä että kaupasta ostettujen paitojen muokkaamista enemmän tai vähemmän  Nyt talven aikana palattuani asumaan saumurin luo paitoja on syntynyt enemmänkin, osittain talvialesta ostamieni kankaiden ansiosta, osittain valmiita vaatteita hyödyntämällä. Kokosin tähän kuvia niistä.

Olen varmaan maininnut jo aiemminkin, että pidän paidoissa eniten venepääntiestä mutta kaupasta sen mallisia paitoja löytää harvoin. Eipä siis ihme, että olen tehnyt useamman sellaisen. Hiekanvärinen on alekangas, raidallisen poimin heräteostoksena ihastuttuani siihen Inkuri-kangasliikkeessä Matinkylässä ja punaisen löysin joskus aiemmin Eurokankaan palalaarista enkä voinut jättää sitä sinne, koska väri oli juuri oikea ja kangas tukevaa ja hyväntuntuista. Veikkaan, että se on suurelta osin keinokuitua, mutta pidän siitä silti.

Näissä malli on ihan perus: istutetut hihat ja alavaralla huoliteltu pääntie sekä yksinkertaiset käännökset hihansuissa ja helmassa.

Aiemmassa postauksessa mainittu musta-punainen raglan-hihainen paita on niin mieluisa - raglan-pääntie tuntuu asettuvan hyvin venepäähtiemäisesti - että halusin tehdä toisen sellaisen, ja tein sen tuosta samasta punaisesta, koska ostamani pala riitti hyvin kahteen paitaan (ja sitä taitaa olla viekin vähän jäljellä)

Sitten on pari vähän erilaista tapausta, myös noista alennusmyyntikankaista. Halusin kokeilla holkkihihoja, joten löydettyäni kaavan sellaiseen tein t-paidan. En oikein tykännyt lopputuloksesta, sillä hihat jäivät lepattamaan vähän liikaa minun makuuni niin että korjasin olkasaumaa kaartumaan jyrkemmin alaspäin. En ole vieläkään ihan tyytyväinen mutta mieli tekisi tutkia, miten kaavasta saisi paremman.

Vedospääntiestä olen myös pitänyt, mutta ainoa kaupasta löytämäni sellainen oli väärän värinen, joten tässä kokeilu ommella sellainen itse. Ei aivan onnistunut tämäkään vaan se tuntuu valuvan alas olkapäiltä. Epäilen, että takakappaleen pitäisi olla kapeampi, ja vähän sitä jo kavensinkin niskasta. Ystävättärellani on kiva vedospääntiepaita, joka on kuulemma kulumassa loppuun, joten hän lupasi sen minulle kaavoiksi; katsotaan tulevaisuudessa saisiko sillä paremman tuloksen.

Ytitän pitää meteliä siitä, että uusien vaatteiden tuotanto on pahimpia ympäristötuholaisia (ja tuossa edellä on runsaasti uutta puuvillakangasta :-( ) joten yritän tehdä vaatteita myös käytetyistä vaatteista. Tässä kaksi puuvillaneuleesta ommeltua paitaa. Tummempi on kirpparilta ja harmillisesti sen hihat jäivät hiukan turhan lyhyiksi. Vaalea on alennusmyynnistä poimittu miehen XL-kokoinen neulepusero, jonka paloitteli ja ompelin paidaksi itselleni - hihat riittivät juuri ja juuri.

Nyt alkaa tuntua, että pitäisiköhän minun yrittää tehdä jotain vähän erilaista, jo siinäki mielessä, että kohta kaikki arkipaitani ovat samaa mallia. Odottamassa on ainakin pari vedoksista ja rypytyksistä  muotonsa saavaa paitaa, kun vain uskaltaisi ryhtyä niihin.


Pari vinkkiä, joita olen näitä ommellessani miettinyt:

- Trikoopäärmeet kannattaa ompelukoneella ommellessa ommella oikealta puolelta (mitata päärmeen leveys tarkkaan ja asemoida ommel sen mukaan sopivan matkan päähän reunasta) koska reuna venyy helposti paininjalan työntäessä sitä edellään niin että päärme alkaa kupruilla tai kiertää. Kun sen laittaa alimmaiseksi, syöttäjä syöttää sitä tehokkaammin jolloin se asettuu paremmin paikoilleen.

- Paininjalan paineen löysääminen on ihan ehdoton juttu, koska nimenomaan se enemmän puristava paininjalka työntää päällimmäistä kangasta edellään ja aiheuttaa sitä kupruilua muutenkin.




sunnuntai 4. elokuuta 2019

Laukulle jatkoaikaa

Aiemmin tehty laukku oli kulunut ja kaipasi korjaamista

* * *

Neljä vuotta sitten tekemäni kesäkassi on käytössä kulunut niin pahasti, että huomasin minua hävettävän käyttää sitä. Kantohihna oli alunperin päällystettty ohuella paitakankaalla, joka kyllä oli pehmoinen ja mukavantuntuinen mutta ei kestänyt kulutusta, varsinkaan niissä kohdissa, missä olkahihna kiinnittyy laukkuun; sen sisällä ollut pehmuste alkoi irvistää rei'istä liian näkyvästi. Mutta pidän laukun rungon kankaan väreistä yhä hyvin paljon, joten en halunnut luopua laukusta. Päätin siis korjata sen takaisin käyttökuntoon.

Pidin laukusta muutenkin mutta käytössä oli usein tullut todettua, että se on liian ohut, koska pohja on liian kapea, ja sen sisällä saisi olla enemmän taskuja kuin alkuperäiset kaksi avotaskua. Vuori oli tehty lakanakankaasta, joka sekin osoitti kulumisen ja pinttymisen merkkejä laukun suun reunoilla Koska olkahihnan irrottaminen vaatisi joka tapauksessa vuorin ja päällisen irrottamista toisistaan, pääsisin samalla korjaamaan näitäkin puutteita.

En halunnut leventää pohjaa kovin paljoa, koska silloin laukku muuttuisi matalammaksi, enkä myöskään halunnut alkuperäisten taskujen siirtyvän laukun pohjalle, mutta muutaman sentin leveyttä onngeksi sai lisää. Lisäsin vuoriin toiselle sivulle pääälle ommellun vetoketjutaskun ja korvasin vuorin uusilla paloilla lakanakangasta laukun suulla.

Mietin pitkään uuden kantohihnan ideaa ja päädyin lopulta neljään metallirenkaaseen, jotka muuten nekin mainitaan tuossa ensimmäisessä tätä laukkua koskevassa postauksessa - ne ovat maanneet tarvikevarastoissani sieltä asti. Tilkkuvarastoista löytyi sopivan värisiä kankaita hihnaan ja kiinnityspaloihin. Hihnan kangas on nyt ohutta mutta kovapintaista keinokuitua, katsotaan miten pitkään se kestää. Mutta ainakin laukkuni sai lisää käyttöaikaa!



Helppo varjokuvapaita


Uusi t-paita ja siihen kuvio helpon nettiniksin avulla

***

Näin Youtubessa videon helpoista ja nopeista tavoista koristella tylsiä t-paitoja - 5-minute crafts tai jotain sentapaista - jossa sabloonan ympärille suihkutettiin valkaisuainetta niin että sabloonan kuvio jäi tummemmaksi varjokuvaksi. Videoissa oli muitakin helppoja ja nopeita koristelutapoja, esim. erilaisia värjäämisiä ja t-paitojen muokkaamista hauskemmiksi ja toisenlaisiksi leikkelemällä ja ompelemalla muutamia pistoja, mutta tämä valkaisuainetemppu kiinnosti minua yksinkertaisuudessaan ja vaatiessaan vähemmän sotkua kuin esim. kangasvärit, joten halusin ehdottomasti kokeilla ja tiesin myös heti, millaisen kuvan haluaisin: kissan!

Netissä on myös viljalti valmiita kuvia - kirjoitin googleen cat silhouette ja sain sivuntäydeltä kissan varjokuvia, joista valitsin mieluisimman. Koska tarvitsin vain ääriviivat, ennen tulostamista pyyhin siitä pois kaiken muun musteen säästämiseksi, ja koska minua epäilytti kuinka paperi käyttäytyisi valkaisuaineen kanssa - käpristyisikö se pois muodostaan? - päätin käyttää piirtoheitinkalvoa sabluunana.

Koska halusin kissan jäävän tummaksi varjokuvaksi, leikkasin kissanmuotoisen sabloonan. Myös sabloona, jossa olisi kissanmuotoinen aukko, olisi voinut toimia; silloin olisin saanut vaalean kissan tummalla taustalla.

Testi
Ostin talvella alennusmyynnistä trikookankaita, joista silloin tein pitkähihaisia paitoja, mutta olin ostanut kutakin sen verran, että jämistä saisi myös lyhythihaisen paidan ja valitsin yhden sellaisen palan tähän projektiin. Halusin kuitenkin testata ensin pienelle tilkulle, miten valkaisuaine ja kalvosabluuna käyttäytyisivät.

Osoittautui, että sabluuna pitäisi kiinnittää kankaaseen jotenkin, jottei suihkaus puhalla sitä paikaltaan; että kun kangas on vaakatasossa pöydällä ja sitä haluaa suihkuttaa kohtisuoraan, suihkupullo lakkaa pian toimimasta, jos sitä pitää vaakatasossa; ja että tämä hiekanruskea kangas vaalenee valkoisen sijasta pinkiksi. Viimeisin on oli miellyttävä yllätysbonus, ensimmäistä yritin ratkaista kiinnittämällä sabloonan kankaaseen nuppineulalla ja toista täyttämällä suihkupulloa täydemmäksi, mikä ei kuitenkaan auttanut paljoakaan. Ehkä jos kankaan nostaisi pystyyn ja varoisi suhkuttamasta sabloonaa? (koska muovisabloonan päältä neste valuu hallitsemattomasti ja voi päätyä väärään paikkaan.)

Pohdin myös sitä, pitäisikö ommella paita ensin ja tehdä kuvio valmiiseen paitaan vai tehdä kuvio kankaalle ja leikata paita sitten halutusta kohdasta? Kummalla tavalla kuvion saisi varmemmin oikeaan kohtaan? Valmiin paidan käsittelyssä ongelmana on, että valkaisuaineen imeytyminen vahingossa myös takakappaleeseen pitäisi estää jotenkin, ja jos kuvio menee jotenkin pieleen, koko paita menee pilalla, joten päädyin leikkaamaan paidan ensin, jotta voisin käsitellä etukappaletta yksinään riskeeraamatta muita osia.

Paidan kaava on Käsityölehden 6/2000, jota olen käyttänyt monesti. Olen pahoillani, että viittaan ikivanhoihin lehtiin, joita kenelläkään ei ole mahdollisuutta enää saada käsiiinsä, mutta olen säilyttänyt ammoiset lehdet eräänlaisena kaavakokoelmana, koska niissä on juuri niitä peruskaavoja, joista saa muokattua ja sovellettua haluamansa ja käytän siksi niitä enkä uudempia lehtiä. (tilasin lehteä 7/97-6/02 ja jonkin aikaa 14-15)

Sabloona etukappaleella
Valmis kuva
Vasemmalla sabloona aseteltuna etukappaleelle ja odottamassa valkaisuaineen ruiskimista, oikealla lopputulos. Kissan päässä näkyy pari vaaleanpunaista tiplaa seurauksena siitä, että yritin varovasti kuivailla sablonin päälle jääneitä pisaroita jotteivät ne valuisi jonnekin, ja vähän nestettä meni kiinnityksenä olleen nuppineulan reiästä sisään.

Sitä, kuinka paljon valkaisuainetta pitää suihkia ja kuinka kauan antaa sen vaikuttaa, on vaikea sanoa. Enemmän ainetta = yhtenäisempi vaalea pinta pisteiden sijaan, ja mitä pidempään antaa vaikuttaa, sitä vaaleammaksi pinta muuttuu. Tosin myös enemmän ainetta = vaaleampi vaikutus. Kangas alkaa vaalentua jo muutamissa sekunneissa ja itse annoin tuon kissankuvan vaalentua suunnilleen 5 minuuttia vaikka se ehkä olisi saanut olla vähän pidempäänkin. Kannattaa pitää vaikutusta silmällä. Vaalenemisen saa pysäytetyksi huuhtelemalla kankaan vedellä.

Kun etukappale seuraavana päivänä oli kuivunut (huuhtelusta) ompelin paidan valmiiksi. Kuvasta ja paidasta tuli minusta kiva ja luulen, että kokeilen tätä menetelmää joskus toistenkin, esim. koko kankaan kuviointiin - ammoin kaupasta ostamani paidan kuvio on kuin siihen olisi pudoteltu kauttaaltaan isoja pisaroita valkaisuainetta ja pidän siitä niin paljon, että jotain vastaavaa voisi kokeilla tehdä itsekin.

Pari tärkeää asiaa:
- Avaa ikkuna tai huolehdi muutoin, että ilma vaihtuu työskentelytilassasi; kloori on epäterveellistä hengittää!
- Testaa ensin jollekin arvottomalle palalle, miten kankaasi reagoi valkaisuaineeseen, jottet pilaa varsinaista vaatetta!
- Varo saamasta valkaisainetta ihollesi!

perjantai 31. toukokuuta 2019

Palatakki

Innostuin netissä mainostetuista kierrätyskankaista tehdyistä takeista, ja mitä siitä sitten käytännössä tuli.

--
Facebook-käsityöryhmässä kyseltiin kierrätysneuletakkien tekemisestä samaan tyyliin kuin Etsyssä myytävät Katwisen takit. Joku linkkasi samaan keskusteluun Ipseity Designin kierrätystakit. Katwisen velhotakit ovat todella hauskan näköisiä mutta eivät ihan minun tyyliäni, kun taas Ipseityn ideoista pidin ja innostuin, ja Katwisen tyylisten takkien nettitutoriaaleissa homma näytti tosi helpolta.

Retki kirpputorille tuotti kuitenkin pettymyksen. Olin liikkeellä huhtikuussa, jolloin kirpputorit olivat vaihtaneet esille kesävalikoimansa, eikä neuleita ollut tarjolla juuri lainkaan. Mutta onhan minulla iso kasa muista projekteista jääneitä villakankaanpalasia, eikö niistä saisi kasatuksi takin?

Palasia tosiaan oli. Isoimmat ja houkuttelevimmat palat olivat valkoisia ja violetteja, sitten oli isompi pala mustaa, pieniä palasia erilaisia harmaita, useita erilaisia vihreitä ja vielä useampia mutta ei kovin hyvälaatuisia ruskeita, yksi pieni pala ihanaa vaaleanpunaista, pari pientä palaa ihanaa tummanpunaista sekä muutama suikale sinistä ja keltaista. Päivänvalossa erottelin vielä harmahtavat vihreät, oliivin sävyiset vihreät ja kirkkaan sammalenvihreät. Kokemuksesta tiedän ja esim. Etsyn valikoimasta näkee, että värien yhdistely on vaikea taito; odottamattomat yhdistelmät voivat voimia yllättävän hyvin kun taas saman värimaailman värit eivät välttämättä näytäkään niin hyviltä yhdessä. Päädyin lopulta yrittämään valkea-harmaa-harmaanvihreä-sammalenvihreä-yhdistelmää, koska houkuttelevuudestaan huolimatta violeteille paloille ei tuntunut löytyvän hyviä kavereita.

Kaikki palat leikattu
Koska olen tykännyt kovasti aiemmin tekemästäni villajakusta ja se on tuntunut näyttävän hyvältä hameiden kanssa, ja myös koska se on alunperinkin tarkoitettu tehtäväksi ilman vuoria, kaivoin sen kaavat esiin uudelleen. Mutta koska aioin käyttää kankaanpalasia, täytyi myös kaava jakaa palasiksi sen lisäksi, että jatkoin sen helmaa samantapaiseksi kuin Ipseityn takeissa. Palojen leikkaaminen oli aikamoista pähkäilyä, että mikä kangas riittäisi mihinkin osaan, ja lopulta tein uuden retken kirpparille, mistä löytyi sentään tuo harmaa ruudullinen kangas.(alunperin housut). Varsinkin kauluksen alavara oli kimurantti, koska se olisi vaatinut aika ison kangaspalan ja toisaalta minulla oli monia pienempiä vihreitä palasia, joita olisin halunnut käyttää. Kauluksen jakaminen pieniin palasiin ratkaisi tämän ongelman, mutta kun sen kasasi noin monesta palasta, palat oli leikattava ja saumat ommeltava tarkasti, jotta kappaleen muoto säilyisi oikeana.

Eräässä velhotakkitutoriaalissa kappaleiden väliin ommeltiin satiinikaitaletta eräänlaiseksi tereeksi, osittain estämään neuleiden välisiä saumoja venymästä ja toisaalta luomaan vaikutelma samanlaisista koholla olevista saumoista kuin Katwisen takeissa. Pidin ajatuksesta, varsinkin kun yksi sammalenvihreistä palasista oli kiiltävää satiinimaista kangasta ja sitä oli runsaasti. Itse takkiin sitä oli vaikea käyttää, koska se oli niin ohutta villakankaisiin verrattuna. Ihan oikeaa terettä en saanut aikaan, kun en ole keksinyt  mitä nyöriä niihin pitäisi laittaa sisälle, mutta leikkasin kangasta vinonauhaksi ja laitoin sitä saumojen väliin, mistä se näkyy juuri sopivasti. Hetken aikaa mietin pitäisikö "tere" laittaa myös pystysaumoihin, mutta toisiaan risteävät teresaumat tuntuivat ylilyönniltä, joiten annoin olla. Jälkeenpäin ajatellen kauluksen reuna olisi ehkä kaivannut tereen, mutta en jaksanut ryhtyä enää korjaamaan sitä sinne jälkeenpäin.

Kappaleet koottuina ja palat
vuoritettuina sekalaisilla
kankailla.
Toinen ongelma oli tosiaan kankaiden eri paksuudet. Valkoinen ja harmaa olivat paksuhkoa huopamaista villaa kun taas harmaanvihreät ovat ohuempia ja monet sammalenvihreistä ovat ihan ohuita, samoin kuin tuo yllä mainittu ruudullinen harmaa. Ratkaisin asian vuorittamalla ohuimpia palasia - joitakin ohuilla villakankailla, toisia tukevalla lakanalalla tai muilla puuvillakankailla - siksakkaamalla ne yhteen reunoilta ja käyttämällä niitä kuin ne olisivat vain yksi kangas. Tästä tietysti seurasi, että takin nurja puoli ei tosiaankaan ole ilo silmälle, mutta oikeaan vuoriin olisi pitänyt ostaa jo uutta kangasta enkä toisaalta halunnut tästä liian lämmintä takkia vaan loppukevään, viileiden kesäpäivien ja alkusyksyn takin.

Silkkipaperi vielä paikoillaan.
Tuon verran nauhaa
jäi yli!
Koska malli on Helppokaava ja siinä on huivikaulus, takki on aika helppo koota. Olka- ja sivusaumat, kauluksen kokoaminen alavaran avulla, hihojen kiinnitys ja reunojen huolittelu. Mutta saatuani takin kasaan aloin miettiä, että sammalenvihreät osat eivät näytä spivan kokonaisuuteen varsinkaan edessä, missä kaulus on ainoa erottuva sitä väriä. Koska sain juuri tuohon aikaan käsiini Victorian Dressmaker -kirjan ja näin siinä koristelua sutaasinauhalla, keksin että toisesta projektista jääneellä vihreällä nauhalla voisin ehkä saada vihreän kauluksen näyttämään enemmän siltä, että sen kuuluukin olla sen värinen. Muistan käyttäneni keinoa aiemminkin joskus muinoin, ja Victorian Dressmaker -kirjassa sutaasinauhakuvio oli ommeltu silkkipaperilla olevan mallin avulla, ja sillä tavalla kuviota pystyy seuraamaan tarkasti joutumatta merkitsemään sitä kankaalle. (Kuvassa näkyvätkin yhä napin paikan pieleen menneet merkit. En ole varma, pystyykö takkiani pesemään, joten luijykynämerkit saattavat jäädä siihen pitkäksi aikaa) Harsin nauhan kiinni ensin käsin ja sitten ompelin sen kiinni koneella, koska pelkäsin, että tuossa kohdassa se joutuu altiiksi sellaiselle hankaukselle, että käsinompelu ei ehkä kestä. Mutta kokonaisen vaatteen pyörittely ompelukoneessa kaikkien noiden silmukoiden kautta oli kyllä aika painajainen!

Silkkipaperin huono puoli on se, että sen nyppiminen varsinkin pienistä väleistä nauhan alta on tuskaisaa, mutta pienikärkiset pinsetit auttoivat merkittävästi! Se nauhanpätkä, joka minulla oli jäljellä, riitti juuri ja juuri, ja mietin pitäisikö käydä ostamassa lisää, jotta tekisi noita kuvioita enemmänkin.

Lopputulos on ihan ok, vaikka en edelleenkään ole aivan tyytyväinen väreihin - parempi olisi ollut tyytyä valkoiseen, harmaaseen ja harmahtavanvihreisiin ilman kirkkaampaa sammalenvihreää. Mutta käytössä takki on ihan kiva, se on juuri sopivan lämmin 10-15 asteen säähän ja näyttää hyvältä pitkän hameen kanssa. Houkuttelisi tehdä vastaava toisissa väreissä, ehkä jopa hiukan pidempikin, ehkä hiukan puhvihihoilla tai merimieskauluksella, selaisella kuin Edithillä Tolkien-elokuvassa :-)

Ihan alkuperäisen idean mukainen kierrätystakki tuo ei ole - vanhoja vaatteita tuossa ovat vain ne edellämainitut ruudulliset harmaat housut, etusivukappaleiden harmaanvihretä kalanruotokuvioinen kangas miehen vanhasta pikkutakista sekä takakappaleen liepeiden vihreä jaquard Kristiinan renessanssihihoista. Muut kankaat ovat jämiä omista tai muiden projekteista: Ilanan keskiaikatakki, Maaritin hame, tilaustyönä tehty viitta, myyntiin tehdyt huput ja pussit, 1600-luvun doublet, papitarhahmon lakanakankainen huntu, 1890-puvun nauha ja mummon varastoista löydetyt napit.

Mutta vaikka tuohon paloja menikin, jotenkin mystisesta kangaskasat eivät tunnu pienentyneen yhtään. Omituista :-o

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Lasinaluset


Nopeat lasinaluset villakankaan palasista kirjailemalla.

- -
Ystäväni kaipaili lasinalusia ja katseli baarin pahvisia alusia harmitellen, etteivät ne olleet riittävän kivan näköisiä mukaan otettaviksi. Mietin siinä, että kyllähän minun käsityöihmisenä nyt jonkinlaiset lasinaluset pitää pystyä tekemään!

Lasinalunen on niin yksinkertainen esine, että mahdollisia materiaaleja ja tekniikoita on rajattomasti. Entisessä kodissani oli valmiina ostettuja alusia muun muassa liuskekivestä, huovasta, korkista ja pellistä.  Harkitsinkin ensin alusten kasaamista tilkuista tai virkkaamista villalangasta, mutta varsinkin jälkimmäinen tuntui liian hitaalta keinolta (vaikka pienet pitsipyörylät edelleen ajatuksena houkuttelevatkin), joten päädyin villakankaanpalasten laatikolleni. Muistin edelliseltä kerralta ystävän maininneen lempiväreikseen ruskean ja petroolin. Löysin palasen hyvin karkeaa ja tiivistä ruskeaa huopamaista villa(mitäliesekoitett)a ja karoliiniunivormusta aikoinaan lyhennettyjä sinisen villakankaan palasia, ja leikkelin niistä ympyröitä käyttäen mittaosviittana valmiina ostettuja lasinalusiani ja muottina astianpohjaa.

Jane Bullin Pisto Pistolta -kirjassa esitellään pistokirjonnan, kanavakirjonnan, aplikaatioiden, tillkutöiden, neulomisen ja virkkaamisen alkeita söpöön oletettavasti lapsille tarkoitettuun tyyliin, mutta varsinkin kirjonnan mallityöt ovat yksinkertaisuudestaan huolimatta oikein hauskan näköisiä, ja muistin ne miettiessäni tekniikkaa lasinalusia varten. Kaivoin siis kirjontalankojeni jämät esiin ja sieltä löytyi sen verran ruskeaa ja valkeaa, että täydennettynä mustalla ja sinisellä villalangalla yhdistelmä vaikutti sopusointuiselta.

Tein lasinalusista kaksipuoleisia liittämällä sinisen ja ruskean palan toisiaan vasten ensin reunoista mustilla pykäpistoilla tai etupistoilla. Kaksipuolisuudesta on se etu, ettei alusissa ole rumaa "nurjaa puolta", ja toisaalta käytössä puolta kääntämällä saa vaihtelua. Eri puolille on sitten kirjailtu erilaisia kuvioita pykäpistoilla, etupistoilla, linnunsilmäpistoilla jne. Ehkä puolet olisi voinut kirjailla ennen yhteenliittämistä, mutta toisaalta nyt osa kirjailupistoista menee molempien kerrosten läpi ja kiinnittää ne toisiinsa myös keskeltä. Niiden kanssa piti miettiä miten ne näyttäisivät hyviltä molemmilla puolilla, mutta minua on ala-asteella tehdystä kirjailutyöstä alkaen kiehtonut kirjailutapa, joka on samanlainen molemmilta puolilta. Muista pistoista osa näkyy vain yhdelle puolelle ja aika monet kuviot ovat vain pujottelua toisiin pistoihin.

Minusta noista lasinalusista tuli ihan kivat, ja oikeastaan samanlaisia tai noista kehiteltyjä voisi tehdä enemmänkin lahjaksi, koska nuo olivat aika nopeita ja helppoja tehdä.