Mankkapussi, otto 2

Käyttötestaus osoitti, että pussi oli tosiaan ryhditön kaulakovikkeesta huolimatta, joten magnesiumkarbonaattipallo oli melkein putoamassa ulos siitä, kun pussi roikkui niin kallellaan ja reuna painui lysyyn. Osasyy oli myös se, että pussi oli hiukan liian suuri, siis ympärysmitaltaan. Joten purin ulomman pussin palasiksi, kavensin vähän, lisäsin hiukan lisää syvyyttä, kiinnitin sisäpuolelle jäykkää kangasta tueksi niin, että pussi pysyy muodossaan ihan itsestään, ja samalla korjasin sisäpussin alunperin liian paksusta kankaasta tehdyn suuosan ja lisäsin pienen taskun, johon voi varastoida esim. avaimet.

Saa nähdä miten tuo nyt toimii. Ehkä pussista tuli liiankin syvä, mutta ainakin sen pitäisi olla kyllin jäykkä pysyäkseen muodossaan, ja toisaalta nyt tuo on huomattavasti hankalampi purkaa ja korjata, jos korjattavaa vielä olisi. Ehkä seuraava pussi tulee sitten haettua kangaskaupan tuulipukuosastolta, koska tuo tiivis tuulipukukangas tuntuisi toimivan varsin hyvin eli pitävän magnesiumkarbonaattijauheen sisällään. Sisäpussin huokoisesta verkkarikankaasta se oli alkanut jo tulla läpi, eikä ihme.

Olen kyllä hiukan ylpeä siitä, että minun pussini on tuollainen makean värinen, kun muilla on vaatimattomia, lähinnä harmaan eri sävyjä. Tai ehkä olen heidän mielestään vähän hassu, kun haluan käyttää tuollaista karkkiväristä pussia... :-)

Itse tehty mankkapussi

Innostuin seinäkiipeilystä, ja jo ekalla kerralla huomasin, että oma mankkapussi eli magnesiumkarbonaattijauhetta sisältävä pussi olisi oikein kiva, kun alhaalla käsiin hierottu on hikoiltu pois ja ollaan puolessa välissä seinää eikä ote enää pidä yhtään.

Valmiina ostettu pussi maksaisi reilun parikymmentä euroa, ja kun tutkin ystäväni pussia, päätin että kyllähän tuollainen pitää pystyä itse väsäämään.

Kun sitten pari iltaa myöhemmin päätimme, että käymme kiipeämässä vielä seuraavana päivänä, ennen kuin vieraanani ollut ystäväni palaisi kotikaupunkiinsa, pussi piti saada valmiiksi siltä istumalta. Ystäväni ihasteli ja äimisteli jälkeenpäin, että olin tunnissa kehitellyt melko professionaalin näköisen pussin aivan tyhjästä! Tuntui kyllä kivalta kuulla se. :-) Jälkeenpäin osoittautui, että pussin muoto vaatisi vähän paremman designin eikä sulkusysteemi toimi niin hyvin kuin pitäisi, mutta se palvelee tarkoitustaan kyllä ihan auttavasti ja on huomattavasti hauskemman näköinen (=värinen) kuin valmiit pussit :-) ja tuli maksamaan vain tuon karabiinin hinnan.

Kaivoin siis varastoistani ammoin mukaan tarttuneet tuulipukukangastilkut, koska ajattelin sen olevan riittävän tiivistä pitämään magnesiumjauheen sisällään. Pohjan sisäpuolelle kerrosten väliin on lisäksi ommeltu muovisesta pussista leikattu pala. Pussi on kaksinkertainen, ulkopussin reunan jäykistää ympyränmuotoiseksi muovipullosta leikattu suikale, kun taas pehmoista verkkarikangasta oleva sisäpussi kiristyy kiinni nyörillä, joka tulee ulos pussin sivusta eikä päältä. Kahdessa ripustuslenkissä on karabiini, jolla pussin saa roikkumaan valjaiden selkäpuolella. Malliltaan pussi on pyöreäpohjainen, ns. merimiessäkki, mutta se roikkuu hiukan huonossa asennossa osittain sen vuoksi, että kangas on pehmeää ja ryhditöntä.

Saisinkohan joskus tehtyä uuden tuollaisen ja mietittyä muodon paremmaksi tai edes vaihdettua sisäpussin kiristyvän osan ohuemmaksi ja paremmin sulkeutuvaksi...

Tuparilahjatyyny

Hyvä kaverini oli valmistunut koulusta, muuttanut uuteen kotiin ja täyttänyt vuosia, ja kun en tiennyt mitä hän varsinaisesti haluaisi lahjaksi, tein sitä mitä aina, eli ompelin jotain. Hän oli kertonut sisustuksen väreiksi valkean ja harmaan, joten kaivoin sitten sen väriset tilkut esiin ja kyhäsin tyynynpäällisen. Mukana on taas hääpukuni pitsiä, valkeita pellavanpaloja, tyrnyyri-alushameen reunapitsin jämät, kolmea erilaista larppivaatteisiin hankittua samettia ja plyysiä, ammoisen Tolkien-seura-näytelmän Manwën puvun kaulusta, pala vanhojen puhkipalvelleiden R-collectionin verkkareitani, ja sekalaisia muita tilkkuja (kehtaanko mainita, että yksi pala oli vanhoista rintsikoista?)

En taaskaan tiedä, tykkäsikö saaja tyynystä yhtään, mutta minun mielestäni siitä tuli hieno ja olin siitä ylpeä :-)

Mummon hame

Isoäitini muutti äskettäin ja jakoi pois liikoja tavaroitaan. Hän antoi vaatekomerostaan minulle hameita, kun ne osoittautuivat sopivan kokoisiksi, joten evakuoin ne oikein mielelläni omaan käyttööni. Kaksi mustaa hametta ovat oikean kokoisia ja mietinnässä on vain, josko niitä kaventaisi kynähameiksi ja/tai lyhentäisi, mutta kuvan harmaaruudullinen villahame oli vyötäröltä hiuka ahdas, joten se vaati enemmän modifioimista.

Entisajan vaatteissa on kuitenkin ihan eri tavalla saumavaroja kun nykyään, joten otin vyötäröä ulos toisesta sivusaumasta ja siirsin toisella sivulla olevaa vetskaria ulommas (joku oli jo aiemmin ottanut vyötärön muotolaskoksia ulospäin...), mutta samalla jouduin poistamaan vyötärökaitaleen, koska sen pituus ei enää riittänyt, mutta eipä se haittaa. Toisaalta kavensin helmaa niin, että se ei levene sivuille yhtään. Pituuden kanssa arvon vielä, haluanko lyhentää hameen povimittaiseksi - tuo polven alapuolelle ulottuvakin on mielenkkintoisen 50-lukumainen ;-)

Kevyt kesähamonen

Tarve: Lyhyt hame, joka olisi kevyt ja vilpoinen päällä ja helppo riisua.

Kaivelin ensin omia kaappeja, mutta en raaskinut koskea pellaviin vaan ryhdyin ensiksi toimeen paksuhkon puuvillakankaan ja kynähametta muistuttavan kaavan kanssa, mutta kun menin hakemaan kangaskaupasta tarranauhaa sen kiinnittimeksi, näin tämän kevyen viskoosikankaan, ja muistin tosi helpon kaavan, jota oli myös katsonut mutta joka ei soveltunut paksulle kankaalle. No, tuumasta toimeen siis. Hame valmistui muutamassa tunnissa. Mutta myös se tekeillä oleva kynähame on viininpunainen, ja minullahan on jo se uusiohame, joka on viininpunainen. Onkohan minulla jokin fiksaatio tähän väriin? No, hahden paksumman hameen väri on kyllä määräytynyt aiempien ja muuhun käyttöön valittujen kankaiden mukaan.

Oranssi tilkkuliina ystäville

J ja S muuttivat jokunen vuosi sitten uuteen kotiin ja maalasivat olohuoneen seinät oranssilla, jossa oli seassa hiukan kultaa. Kun olen muillekin kavereille tehnyt pöytäliinoja, enkä yleensä keksi mitään muutakaan fiksua tupariviemistä, halusin tehdä heillekin, mutta jotenkin homma jäi vaiheeseen moneksi vuodeksi, kunnes sain sen nyt vihdoin valmiiksi heidän kutsuttuaan minut kylään juhannukseksi. Oranssia pellavaa, keltaista pellavaa, sitä samaa chilikuvioista kangasta kuin exälle jääneessä chilikaitaliinassa, vähän kulllanväristä nauhaa, vähän ruskeaa puuvillaa, oranssia silkkikreppiä bestiksen hääkoristeiden jämistä, taas tillkutyöpalasia ja exän kummitädin varastoista jääneiden jäänteitä... :-)

Keltainen tilkkutyyny

Tarvitsin makuuhuoneeseen vielä keltaisen pikkutyynyn. Minulla oli kyllä päällisiä nukkumistyynyihin, mutta vain yksi tylsä yksivärinen keltainen koristetyynyn päällinen, joten jotain piti tehdä.

No, tuo oikean reunan kaistale on samaa kuin huoneen verhot (jotka ostin ja ompelin joskus vuoden 2000 tienoilla), muut ovat tilkkulaatikosta. Mukana on mm. bestiksen lapselle tehdyn keskiaikamekon kangasta ja silkkiä lukiosta asti ystäväni olleen kaasoni omasta hääpuvusta, joka oli sittemmin värjätty ja lyhennetty, ja minä sain jämäpalat. Siitä muuten taitaa olla kuusitoista vuotta! :-o Nuo kullankeltaisemmat palat saattavat hyvinkin olla jämiä Meshirla Shar -peliä varten tehdyistä lipuista (nekin 16 vuotta sitten) ja vasemman reunan kiiltävä trikoopala on jäänteitä tätini joskus lapsuudessani vaatetehtaalta hakemista tilkuista, joista äitini kutoi mattoja. Eli hiukan vajaa 30 vuotta sitten... Loput palat ovat joko tilkkutöitä varten ostamistani tai ex-miehen kummitädiltä saaduista kangaspaloista :-)

Vasemman reunan palaset eivät noudata ruudukkoa ihan siitä syystä, että halusin käyttää palat vaikkeivät ne olleet tarpeeksi isoja, että niistä olisi saanut ruutujen kokoisia paloja. Mutta mitä väliä ;-)