Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Helppo varjokuvapaita


Uusi t-paita ja siihen kuvio helpon nettiniksin avulla

***

Näin Youtubessa videon helpoista ja nopeista tavoista koristella tylsiä t-paitoja - 5-minute crafts tai jotain sentapaista - jossa sabloonan ympärille suihkutettiin valkaisuainetta niin että sabloonan kuvio jäi tummemmaksi varjokuvaksi. Videoissa oli muitakin helppoja ja nopeita koristelutapoja, esim. erilaisia värjäämisiä ja t-paitojen muokkaamista hauskemmiksi ja toisenlaisiksi leikkelemällä ja ompelemalla muutamia pistoja, mutta tämä valkaisuainetemppu kiinnosti minua yksinkertaisuudessaan ja vaatiessaan vähemmän sotkua kuin esim. kangasvärit, joten halusin ehdottomasti kokeilla ja tiesin myös heti, millaisen kuvan haluaisin: kissan!

Netissä on myös viljalti valmiita kuvia - kirjoitin googleen cat silhouette ja sain sivuntäydeltä kissan varjokuvia, joista valitsin mieluisimman. Koska tarvitsin vain ääriviivat, ennen tulostamista pyyhin siitä pois kaiken muun musteen säästämiseksi, ja koska minua epäilytti kuinka paperi käyttäytyisi valkaisuaineen kanssa - käpristyisikö se pois muodostaan? - päätin käyttää piirtoheitinkalvoa sabluunana.

Koska halusin kissan jäävän tummaksi varjokuvaksi, leikkasin kissanmuotoisen sabloonan. Myös sabloona, jossa olisi kissanmuotoinen aukko, olisi voinut toimia; silloin olisin saanut vaalean kissan tummalla taustalla.

Testi
Ostin talvella alennusmyynnistä trikookankaita, joista silloin tein pitkähihaisia paitoja, mutta olin ostanut kutakin sen verran, että jämistä saisi myös lyhythihaisen paidan ja valitsin yhden sellaisen palan tähän projektiin. Halusin kuitenkin testata ensin pienelle tilkulle, miten valkaisuaine ja kalvosabluuna käyttäytyisivät.

Osoittautui, että sabluuna pitäisi kiinnittää kankaaseen jotenkin, jottei suihkaus puhalla sitä paikaltaan; että kun kangas on vaakatasossa pöydällä ja sitä haluaa suihkuttaa kohtisuoraan, suihkupullo lakkaa pian toimimasta, jos sitä pitää vaakatasossa; ja että tämä hiekanruskea kangas vaalenee valkoisen sijasta pinkiksi. Viimeisin on oli miellyttävä yllätysbonus, ensimmäistä yritin ratkaista kiinnittämällä sabloonan kankaaseen nuppineulalla ja toista täyttämällä suihkupulloa täydemmäksi, mikä ei kuitenkaan auttanut paljoakaan. Ehkä jos kankaan nostaisi pystyyn ja varoisi suhkuttamasta sabloonaa? (koska muovisabloonan päältä neste valuu hallitsemattomasti ja voi päätyä väärään paikkaan.)

Pohdin myös sitä, pitäisikö ommella paita ensin ja tehdä kuvio valmiiseen paitaan vai tehdä kuvio kankaalle ja leikata paita sitten halutusta kohdasta? Kummalla tavalla kuvion saisi varmemmin oikeaan kohtaan? Valmiin paidan käsittelyssä ongelmana on, että valkaisuaineen imeytyminen vahingossa myös takakappaleeseen pitäisi estää jotenkin, ja jos kuvio menee jotenkin pieleen, koko paita menee pilalla, joten päädyin leikkaamaan paidan ensin, jotta voisin käsitellä etukappaletta yksinään riskeeraamatta muita osia.

Paidan kaava on Käsityölehden 6/2000, jota olen käyttänyt monesti. Olen pahoillani, että viittaan ikivanhoihin lehtiin, joita kenelläkään ei ole mahdollisuutta enää saada käsiiinsä, mutta olen säilyttänyt ammoiset lehdet eräänlaisena kaavakokoelmana, koska niissä on juuri niitä peruskaavoja, joista saa muokattua ja sovellettua haluamansa ja käytän siksi niitä enkä uudempia lehtiä. (tilasin lehteä 7/97-6/02 ja jonkin aikaa 14-15)

Sabloona etukappaleella
Valmis kuva
Vasemmalla sabloona aseteltuna etukappaleelle ja odottamassa valkaisuaineen ruiskimista, oikealla lopputulos. Kissan päässä näkyy pari vaaleanpunaista tiplaa seurauksena siitä, että yritin varovasti kuivailla sablonin päälle jääneitä pisaroita jotteivät ne valuisi jonnekin, ja vähän nestettä meni kiinnityksenä olleen nuppineulan reiästä sisään.

Sitä, kuinka paljon valkaisuainetta pitää suihkia ja kuinka kauan antaa sen vaikuttaa, on vaikea sanoa. Enemmän ainetta = yhtenäisempi vaalea pinta pisteiden sijaan, ja mitä pidempään antaa vaikuttaa, sitä vaaleammaksi pinta muuttuu. Tosin myös enemmän ainetta = vaaleampi vaikutus. Kangas alkaa vaalentua jo muutamissa sekunneissa ja itse annoin tuon kissankuvan vaalentua suunnilleen 5 minuuttia vaikka se ehkä olisi saanut olla vähän pidempäänkin. Kannattaa pitää vaikutusta silmällä. Vaalenemisen saa pysäytetyksi huuhtelemalla kankaan vedellä.

Kun etukappale seuraavana päivänä oli kuivunut (huuhtelusta) ompelin paidan valmiiksi. Kuvasta ja paidasta tuli minusta kiva ja luulen, että kokeilen tätä menetelmää joskus toistenkin, esim. koko kankaan kuviointiin - ammoin kaupasta ostamani paidan kuvio on kuin siihen olisi pudoteltu kauttaaltaan isoja pisaroita valkaisuainetta ja pidän siitä niin paljon, että jotain vastaavaa voisi kokeilla tehdä itsekin.

Pari tärkeää asiaa:
- Avaa ikkuna tai huolehdi muutoin, että ilma vaihtuu työskentelytilassasi; kloori on epäterveellistä hengittää!
- Testaa ensin jollekin arvottomalle palalle, miten kankaasi reagoi valkaisuaineeseen, jottet pilaa varsinaista vaatetta!
- Varo saamasta valkaisainetta ihollesi!

maanantai 10. joulukuuta 2018

Modaamalla 1830-luvun puku


Vuoden 1830 tyylinen puku muokaamalla iltapuvusta

--

Ystäväni tarvitsi puvun vuoteen 1830 ja kysyi voisiko sellaisen tehdä helpommin muokkaamalla olemassa olevaa pukua.

Tästä aloitettiin
Hän hankki lainaksi kaksiosaisen vanhojenpäiväpuvun, joka näkyy oikella alkuperäisessä muodossaan.

Päätimme, että koska ystäväni tarvitsi päiväpuvun, puku täytyisi lisätä pitkät hihat ja peittää kaula-aukko jotenkin. Lisäksi helmaa täytyisi lyhentää kymmenkunta senttiä ja purkaa lantiolla olevat laskokset, jotta helma leviäisi heti vyötäröltä, ja helmaa täytyisi kohottaa leveämmäksi.

Aloitin alushameista; käytin (vanhuuttaan revenneen) parivuoteen aluslakanan uuteen alushameeseen, jossa oli riittävästi laajuutta vaikka krinoliinin päälle levitettäväksi, vaikka sittemmin huomasinkin, että krinoliini keksittiin vasta 1850 ja tähän aikaan hameen alle puettiin alushameita. Krinoliini itseasiassa kehitettiin korvaamaan lukuisat alushameet, joita lopulta (1840-luvun lopulla) saattoi olla jopa kymmenen. 1830 riitti vähempikin, joten uuden alushameen lisäksi otin kaksi omaani, joiden vyötärön pystyi kiristämään sopivaksi minua huomattavasti pienemmälle ystävättärelleni, ja lyhensin niitä tilapäisesti isolla vaakalaskoksella hänen pituisikseen. Myös uusi alushame palaa jälkeenpäin minun käyttööni purkamalla pari isoa vaakalaskosta. Jottei vyötärölle tulisi ihan mahdotonta kangaspaljoutta, kiinnitin alushameen helman kaarrokkeeseen. Helmakappaleet ovat yläosastaan hiukan kiilanmuotoisia edelleenkin välttäen kangaspaljoutta vyötäröllä mutta alaosasta suoria, jotta vaakalaskokset saisi tehtyä ongelmitta - pienten laskosten tehtävä on tukea ja jäykistää helmaa. Ylemmän rimsun alla on lähes suora kaitale, johon alempi rimsu kiinnittyy, ja myös siinä on vaakalaskos antamassa tukea ja jäykkyyttä
alushame ja testihiha

Mitä hihoihin tulee, 1830-luvulta alkaen hihat olivat tyypillisesti valtavat puhvihihat, jotka jatkoivat hyvin luisujen olkapäiden linjaa. Miehusta tai jopa kaulus jatkui aina vain pidemmälle olkapään yli, mistä alkoikin sitten hiha. Olen aina pitänyt tavasta, jolla tätä kuvataan "The Costume Cavalcade" -kirjassa: "pyrittiin parhaansa mukaan salaamaan se tosiasia, että naisen käsivarret liittyvät vartaloon olkapäiden kautta." Ystäväni lainaama puku soveltui tähän erityisen hyvin, koska sen pääntie oli hyvin leveä ja "olkaimet" asettuivat juuri olkapäiden leveimpään kohtaan melkein olkavarren puolelle, joten kiinnittämällä hihat niihin ne tulisivat tyylin kannalta juuri oikeaan kohtaan.

Hihan kaava
Puvun alkuperäistä kangasta oli tietysti mahdotonta löytää ja saman värisävynkin löytäminen olisi äärimmäisen hankalaa, joten päätimme välttää turhaa vaivaa ja valita lisäosiin vain jokin muun sopivan värin. Koska lisäykset olisivat hyvin luultavasti vain tilapäisiä ja asun oli muutenkin tarkoitus olla vaatimaton ei-järiin-varakkaan naisen vaate, ei kankaaseen haluttu käyttää suuria summia, ja onneksi löysin alennusmyynnistä ohutta tummanruskeaa pellavaa niin halvalla, että voisin yhtä hyvin käyttää sitä vuorittamiseenkin.

Hihan kiinnitys
Piirsin kaavan nykyisten hihojen kaavojen mitoilla ja pukukirjan kuvien avulla, tein proton, joka osoittautui riittävän hyväksi ja leikkasin hihat varsinaisesta kankaasta kaksinkertaisina. Silitin vuorikappaleeseen tukikangasta ja ompelin hihat kokoon. Mitattuani alkuperäisen puvun kädentien pituuden poimutin hihan yläosan samaan mittaan ja ompelin poimutelman tueksi tukiompeleen ennen kuin kiinnitin hihat käsin puvun kädentielle alkuperäisen puvun olkapääpoimutelman alle. Toki kalvosimet olisi ollut hyvä tehdä tässä vaiheessa, mutta ne tein vasta jälkeenpäin, kun aikaa jäi ja hihojen pituuskin varmistui sovituksessa.

Helman lyhennys
Helma olikin sitten luku sinänsä. Koska kyse oli lainatusta vaatteesta, en uskaltanut leikellä sitä lyhyemmäksi. Toisaalta helmakappaleet olivat kiilan muotoisia, joten helmapäärmettä olisi ollut hyvin vaikea siististi kääntää leveämmäksi. Hameenhelmoissa on myös se ongelma, että jos ne laahaavat maata tai hankautuvat kenkiin tai mihinkään, hankaus jättää taitekohtaan hyvin nopeasti pysyvän jäljen, joka näkyy hyvin selvästi, jos helmaa yritetään pidentää päärme avaamalla. Siksi päätin lyhentää helmaa ottamalla sitä sisään ylempää, kuten olin tehnyt alushameissa. Paitsi että kiilan muotoisten kappaleiden takia laskokseen jää ylimääräistä, mikä täytyi vain asetella nätisti ikäänkuin helmarimsun poimuiksi. Ompelin laskoksen paikoilleen käsin, eikä siitä ihan suora tullut, mutta riittävän siisti kuitenkin.

Alkuperäisessä puvussa yläosan liepeet tulivat hameen päälle, mutta 1830-luvulla hameissa oli vyötärönauha korostamassa vyötäröä. Alunperin hameen vyötäröllä oli vain kapea alavara, mutta ompelin vyötärönauhan valmiiksi ja kiinnitin sen käsin hameen vyötärön päälle, jolloin lopputulos näytti oikeanlaiselta. En tiedä kuinka epäajanmukainen vyötärönnauhan taaksen laittamani nappikiinnitys oli, mutta toisaalta se oli luotettavin tapa sulkea vyötärö.

Muun muassa "Young Victoria" -elokuvassa näkyy, että laaja kaula-aukko saatettiin päiväsaikaan peittää pelleriinillä (kohta, jossa Victorian setä on juuri kuollut ja aamulla valtioneuvoston miehet tulevat tapaamaan Victoriaa - hänen mustan pukunsa kaula-aukko ulottuu ilmeisesti melkein olkapäille asti kuten muidenkin naisten, mutta sen päällä on yksinkertainen pelleriini) joten sovitin koekappaleiden avulla sopivan kokoisen ja harteilla istuvan kaksinkertaisen kappaleen, joka kiinnittyy edestä kahdella hakasella.

Yritän saada hankituksi kuvan asusta kantajansa päällä - mallinuken selkä on liian pitkä ja tekee siluetista kummallisen muotoisen. Ei puvusta kummoista tullut, mutta kun tiesin, että muutokset ovat tilapäisiä, tuntui turhalta laittaa niihin huomattavaa vaivaa ja yksityiskohtia. Ainakin puvun kantaja oli tyytyväinen ja puku oli ajanut asiansa.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Vanhaan paitaan uusi väri JA uusi kaula-aukko


Trikoopaidan pääntie uusiksi, tällä kertaa lisäämällä kaarroke.

--

Valkoinen trikoopaita alkoi tummua kainaloista, kuten ne aina ennen pitkää tekevät, joten päätin värjätä sen, kuten olen aiemminkin tehnyt. Kun olen viime aikoina korjaillut trikoopaitojen päänteitä, tuli mieleen, tässäkin on pyöreä pääntie, jollaisesta en pidä, entäpä jos tekisi sille jotain?

Mutta koska tässä paidassa ei ole ylimääräistä pituutta, jonka avulla kaula-aukon voisi tehdä uusiksi - kuten siinä aiemmin korjaamassani mustassa paikassa - minun täytyisi korvata uuden pääntien vaatima kangas jollain muulla tavalla - kaarrokkeella? Sitä varten heitin samaan värjäysliemeen myös palasen harmaata trikoota (jäänne jostain vanhasta t-paidasta, luulen), niin että uuden palan ja paidan muiden osien väri olisi samaa sävyä, ja yhdistelmä näyttäisi siltä kuin se olisi alunperinkin tehty sellaiseksi.

Itse muokkaaminen meni tuttuun tapaan: ratkoin hihat irti mahdollisimman siististi, ja nyt kun takakappale säilyisi sellaisenaan eivätkä olkasaumat leikkautuisi pois, myös ne piti purkaa. Sitten leikkasin etukappaleen poikki rinnan yläpuolelta ja ompelin tilalle uutta kangasta. Tein muuten niin päin, että tarkistin ainoastaan uuden kangaspalan ulottuvan olkapäille asti, ompelin sen kiinni etukappaleeseen ja vasta sen jälkeen leikkasin etukappaleen muotoonsa, siis olkapäät takakappaleen olkapäiden mukaan ja kädentiet paljolti takakappaleen kädenteiden mukaan. Näin oli helpompi luottaa siihen, ettei kappaleista tule eri mittaiset.

Olkasaumojen vahvisteeksi leikkasin ja laitoin ompeleen mukaan kapeat pystysuuntaiset (ja siten venymättömät) suikaleet paitakankaasta. Pääntien huolittelin alavaralla, joka on sitten tikattu kiinni päällikankaaseen ompelukoneen kaksoisoverlockilla. Lopuksi vielä hihat takaisin paikoilleen.

Jälkeenpäin ajatellen, kaarrokkeen avulla olisi voinut tehdä jonkinlaiset muotolaskokset rintoja varten ja vaakasauma olisi asettunut paremmin, jos sen olisi tikannut päältä, mutta joka tapauksessa paidasta tuli oikein kiva. Toki kangas on jo menettänyt ryhtiään niin, että ei tuo uuden veroiseksi tullut, mutta vähän jatkoaikaa kuitenkin :-)




perjantai 12. tammikuuta 2018

Trikoopaidan uusi kaula-aukko

Liian avokaulainen trikoopaita oli osoittautunut virheostokseksi, mutta tein siihen uuden kaula-aukon ja sain juuri sellaisen paidan kuin mistä pidän eniten!

--
Sen vihreän paidan tehtyäni käsiini osui musta trikoopaita, joka oli jäänyt käyttämättä, koska syvä kaula-aukko ei sitten ollutkaan minun juttuni. Olin ostanut sen kai osittan siksi, että tarjolla ei juuri silloin ollut muuta ja osaksi, koska ihailin erästä ystävää, joka jotenkin osaa pukeutua avokaulaisiin ja melko seksikkäisiinkin vaatteisiin näyttäen aina hyvältä eikä yhtään tyrkyltä. Mutta yritettyäni kerran tai pari käyttää tätä paitaa totesin, etten viihdy näin avokaulaisessa vaatteessa ja paita jäi ajelehtimaan jonnekin vaatekaapin ja kirpputoripinon välimaastoon, koska minua harmitti heittää pois ihan uusi paita.
Alkuperäinen paita

Kun nyt katselin sitä, huomasin sen olevan todella pitkä, siis ulottuvan jonnekin alalantiolle saakka (muutama vuosi sitten trikoopaidat olivat sellaisia). Ehkäpä pituus riittäisi siihen, että siirtäisin hihat alemmas ja tekisin uuden pääntien?

Tuumasta toimeen: Ratkoin hihat nätisti irti ja leikkasin paidan poikki kaula-aukon alareunan kohdalta. (jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä voinut säästää pari senttiä pituudesta leikkaamalla vähän ylempää, koska uusikin pääntie kaartuu sentään vähäsen). Kädenteiden leikkaaminen epäilytti vähän, mutta yritin arvioida niiden kokoa aiempien (irtileikattujen) kädenteiden mukaan.
Uusi pääntie ja kädentiet leikattu

Kaula-aukon kaavana käytin sitä samaa Käsityölehden 6-7/2005 kaavaa kuin vihreässä paidassa, ja leikkasin alavarat takakappaleen irtileikatusta yläosasta. Sitten alavara paikoilleen pääntielle ja tikkaus oikealta puolelta ompelukoneen jousto-ompeleella (mikälie kaksoisoverlock tai sinnepäin).

Hihojen kiinnittäminen takaisin olikin vähän mutkikkaampi juttu, koska kädenteistä oli tullut aavistuksen liian suuret, mutta onneksi vain aavistuksen, koska hihat lopulta asettuivat paikoilleen ilman merkittävää venyttämistä. Varoin tarkoin antamasta saumurin leikata saumavaraa ommellessa juuri yhtään, koska saumavaroissa ei ollut yhtään ylimääräistä.
Uusi pääntie valmis

Lopputulos on minusta oikein onnistunut ja juuri sellainen, mitä toivoin! Helma on ehkä hitusen lyhyehkö, mutta ei niin lyhyt, että se lainkaan haittaisi, ja lantiolta kainalooon siirtynyt pesuohjelappu sai lähteä. Kun en koskenut helman enkä ranteiden huolitteluun, paita tuntuu aivan kuin kaupasta ostetulta, ja niinhän se - tavallaan - onkin! Ihanaa, ettei minun tarvinnut heittää sitä menemään!

Onni oli se, että paita oli alunperinkin ylipitkän mallinen, koska normaalimittaista paitaa ei olisi voinut muokata näin, paitsi jatkamalla helmasta. Se herättää kieltämättä uusia ideoita, mutta ehkä joskus toiste.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Miehen paidasta paita itselle

Lähtökohta: miehen villapaita
Selailin käsityölehteä, jossa oli t-paitojen kaavoja (6-7/05) ja mietin, että venepääntiellä varustettu malli olisi juuri se, mitä olen kaivannut, mutta viitsisinkö tosiaan ryhtyä leikkelemään sitä punaista trikoota, joka odottelee kaapissa. Jotenkin päähäni pälkähti poikaystävän hylkäämä villapaidantapainen, jonka oli värin ja sileän neuleen takia evakuoinut kangasvarastoihini, ja mietin, että koska olin saanut eräästä hänen paitapuserostaankin leikeltyä ja koottua itselleni paitapuseron, mahtaisiko hänen villapaitansa riittää minun t-paitani kappaleiksi.

T-paidan kappaleet
Piirsin kaavat ja asettelin ne paidan palasten päälle. Tulos: pituus riitti juuri ja juuri, koska alkuperäinen kaula-aukko oli verraten syvä mutta kaavojen kaula-aukko ei, ja alkuperäisessä takakappaleessakin oli kaula-aukon syvyinen koristekappale, niin että sielläkin pituus meni tiukille. Lisäksi kaula-aukon alavaroihin paidan kangas ei riittänyt, mutta toisaalta se oli laadultaan aika karkeaa, joten tein ihan mielelläni alavarat vanhasta mustasta t-paidasta leikatusta puuvillatrikoosta.

Lopputulos on oikein hyvä. Kangas on ihoa vasten edelleen vähän karkeaa mutta ei liian, ja kaava näyttää olevan täsmälleen sopiva. Taidan tehdä samalla kaavalla lisää paitoja, koska malli on mieluisa ja venepääntien tekeminen on varmaan helpoin, mitä trikoon kanssa voi olla. Olen tyytyväinen myös siihen, että taas sain kierrätettyä jotain niin, että tuloksena on oikeasti mieluisa ja käytettävä vaate.





tiistai 22. marraskuuta 2016

Vanhasta patakintaasta uusi.

Poikaystävän kaappeja raivatessa vastaan tuli vanha patakinnas, joka muuten olisi ollut ihan käyttökelpoinen, mutta päällikankaaseen oli tullut repeämä ja reikä. Sisällä oleva vanu oli kuitenkin vielä ihan hyvä, joten en halunnut heittää sitä pois, koska uuden päällisen vaihtamalla saisi käyttöön uuden hyvän patakintaan, eikä poikaystävälle, joka valitti  kunnollisten patalappujen puutetta, tarvitsisi ostaa kaupasta uutta. Kaavan uuteen päälliseen saisin suoraan leikkelemällä vanhan palasiksi.
Siispä tuumasta toimeen. Melkein ensimmäisestä käteen sattuneesta asiallisen tiiviistä ja vahvasta puuvillakankaasta leikkasin vanhan päällisen mallilla uudet palat, ja koska en tykkää yhtään siitä, että kuumat pellit polttavat sormia ohuen pannulapun tai patakintaan läpi, lisäsin kämmenosaan extrakerroksen villasekoitetta tilkkulaatikosta. Leikkasin paloista ranteeseenpäin pari senttiä pidemmät kuin vanu, jotta niissä riittäisi varaa reunan päärmeeseen.
Ompelujärjestys oli helppo katsoa vanhasta päällisestä: ensin peukalosauma eli kämmenosa kiinni etupuoleen (extraeriste mukaan ikäänkuin se olisi yhtä kangasta päällisen kanssa) ja sitten etupuoli kiinni takaosaan. Peukalosauman saumavarat ylöspäin.

Leikkasin saumavaroja vähän kapeammiksi ennen kuin käänsin päällisen, ja sitten pujotin vanun päällisen sisään nurjat puolet vastakkain.


 Käänsin päällisen kaksinkertaiseksi päärmeeksi vanun päälle ja tikkasin läheltä päärmeen reunaa. Samalla ompeleella kiinnitin myös muutaman sentin levyisestä suikaleesta taittamani ripustuslenkin.



Uusi siisti patakinnas alle tunnissa!

(vähän harmittaa, etten tullut tehneeksi esim. selkäpuolelle mitään koristeita, mutta pääasia on, että tuo ajaa asiansa, ja pääsi pois viereksimästä komerossa eikä joutunut kaatopaikalle :-) )

Ensimmäisen kerran käyttäessään poikaystävä ilahtuneena huomasi lisäeristekerroksen ja oli tyytyväinen, kun sormet eivät pala :-)

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

T-paidasta kassiksi

 Miehellä oli rakas t-paita, joka oli kuitenkin jo niin kulunut, että se repeili heikkouttaan. Paidan selässä oleva kuva oli kuitenkin hieno, joten minusta oli sääli heittää paitaa menemään. Pyysin, saisinko ottaa ja leikellä paidan ja tehdä siitä jotain muuta.

Mietin hetken aikaa sohvatyynyä, mutta päädyin kuitenkin suunnittelemaan kassia, sillä olin vuosia sitten ostanut Tolkien-seuran kassin, joka oli tehty vanhan t-paidan logon hyödyntämiseksi, ja olen halunnut kokeilla samaa tekniikkaa trikoopalan kiinnittämiseksi joustamattomaan kankaaseen.

Mutta ensin piti kaivella varastoista kassiksi sopivaa kangasta. Paitsi että sopivaa harmaatta ei löytynyt, ja muita sopivanvärisiä riittävän vahvoja kankaita ei ollut riittävän isoa palaa. Päädyin sitten valitsemaan ruskean, joka sopi jotenkuten laivan mustanruskeaan väriin, ja koska sitä oli vain täpärästi ei aivan riittävän iso pala, lisäsin punaista, joka sopi teksteihin.

Tolkien-seuran kassiin trikoopalan reunat oli yksinkertaisesti tikattu kiinni kolmiaskelsiksakilla (muutamaan kertaan) ja ylimääräiset leikattu pois, joten tein samalla tavalla. Lisäsiin kuitenkin vielä muutamia huomaamattomia tikkauksenpätkiä kuvan keskelle, jotta se ei löystyisi ja alkaisi roikkua keskeltä irtonaisena. Paidan rinnassa olleen pienemmän kuvan tikkasin kiinni pienempään palaan, josta tein kassin toiselle puolelle taskun.

Sitten kokosin kassin ruskeista paloista ja punaisista sivukaitaleista, ja ompelin saumat katesaumoina, paitsi että tulin tehneeksi sen kateosan nurjalle puolelle, kun en ajatellut, miten päin sauma pitääkään alunperin ommella, mutta eipä sillä tuollaisessa ole merkitystä kun pääasia on, että saumavarat eivät näy ja sauma kestää kulutusta.

Koska halusin kassiin myös vähän pohjaa, jotta maitotölkkejä olisi siihen helpompaa kuin litteään kassiin, ompelin alakulmiin sisäänotot, ja tein myös pohjaan katesauman. Sitten vielä kantolenkit kiinni yläreunan päärmeeseen, ja kassi oli valmis.

Entisen t-paidan omistaja oli aika äimistynyt kassista ja kehui sitä kovasti, myös sen vuoksi, että t-paita sai siinä uuden elämän eikä joutunut roskiin :-) Koska metodi tuli kokeiltua ja todettua toimivaksi (ainakaan Tolkien-seuran kassin trikoo-osa ei ole rispaantunut kymmenen vuoden käytössä) tiedän ainakin yhden oman t-paitani, joka tulee saamaan saman käsittelyn :-)

lauantai 2. elokuuta 2014

Mummon hame

Isoäitini muutti äskettäin ja jakoi pois liikoja tavaroitaan. Hän antoi vaatekomerostaan minulle hameita, kun ne osoittautuivat sopivan kokoisiksi, joten evakuoin ne oikein mielelläni omaan käyttööni. Kaksi mustaa hametta ovat oikean kokoisia ja mietinnässä on vain, josko niitä kaventaisi kynähameiksi ja/tai lyhentäisi, mutta kuvan harmaaruudullinen villahame oli vyötäröltä hiuka ahdas, joten se vaati enemmän modifioimista.

Entisajan vaatteissa on kuitenkin ihan eri tavalla saumavaroja kun nykyään, joten otin vyötäröä ulos toisesta sivusaumasta ja siirsin toisella sivulla olevaa vetskaria ulommas (joku oli jo aiemmin ottanut vyötärön muotolaskoksia ulospäin...), mutta samalla jouduin poistamaan vyötärökaitaleen, koska sen pituus ei enää riittänyt, mutta eipä se haittaa. Toisaalta kavensin helmaa niin, että se ei levene sivuille yhtään. Pituuden kanssa arvon vielä, haluanko lyhentää hameen povimittaiseksi - tuo polven alapuolelle ulottuvakin on mielenkkintoisen 50-lukumainen ;-)

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kirpparimekon pelastus

 Pelasin joku vuosi sitten Harry Potterin maailmaan sijoittuvaa larppia, jossa piti pukeutua kaapuun = pitkä, hihallinen ja hupullinen. En jaksanut ryhtyä hankkimaan kankaita isoon uuteen kaapuun ja kun hahmoni oli ompelija, jolla piti olla nättejä vaatteita, menin uffelle etsimään jotain, mistä tuunata.

Löysin väljähkön kukallisen kesämekon, ja täydensin sitä lisäämällä pitkät pussimaiset hihat ja hupun vaaleanpunaisesta sifongista. Pelin jälkeen yritin myydä pukua Ropeconin kirpparilla, koska en itse tarvinnut sitä enää, mutta ei kaivannut kukaan muukaan, joten mekko jäi kaapin täytteeksi.

Se osui käsiini nyt keväällä, ja mietin, että toisaalta mekko on ihan kiva, mutta sen pääasiallinen vika on, että se on hiukan liian lyhyt minulle. Olin vastikään jutellut kaverin kanssa pellavamekosta, jonka helmaan olin lisännyt pidennyskaitaleen, joten mieleen tuli, että miksipä en teksi samaa tälle - olihan minulla edelleen sitä vaaleanpunaista sifonkia, jolla oli tuunannut mekkoa aiemmin.

Joten hihanpidennykset ja huppu veks ja helmaan jatkopalanen, jonka ei tarvinnutkaan sitten olla kovin pitkä. Jotta helmapalanen ei näyttäisi niin päällelisätyltä, laitoin myös hihoihin kapeat kaitaleet samaa kangasta ja kokeilin kaulukseen röyhelöä, jollaisia käytettiin paljon 1800-luvulla, ja jollaisen näin ihan vastikään käsityölehdessä kynähameen helman koristeena.

Lisäkaitaleista tuli ihan hyvät mutta röyhelö näyttää paljolti samalta kuin vanhojen mummojen aamutakeissa, joten se saattaa vielä lähteä pois. Mutta nyt on taas yksi mekko lisää kesäkäyttöön :-)

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Työtuolin päällinen

Mies pyysi uuteen työtuoliinsa suojapäälliset, jotka voisi ottaa tarvittaessa pois pestäviksi, ja peittämään epämiellyttävän nihkeällä tekonahalla päällystetyt käsinojat. Vaikka kangas onkin punainen, se on hänen oma valintansa! :-D Piirsin kaavat levittämällä tuolin päälle lakanakangasta ja leikkaamalla siitä tuolin saumojen mukaiset palat. Selkänojan päällinen on päällepujotettava huppu, jonka alareuna lisäksi sulkeutuu tarranauhalla. Muita osia pitää paikoillaan alapuolelta kiristävä kuminauha. Katselin vähän mallia vanhasta käsityölehden ohjeesta, mutta aika helpot nuo olivat tehdä. Onneksi kangas on hiukan nukkapintaista ja tukevaa, joten se ei liu'u omia aikojaan mihinkään.

Mies tarvitsi myös pimennysverhot ja tuli valinneeksi tuolin kanssa samanvärisen verhokankaan; vasta kotona huomasin, että verhoja varten ostettu lanka oli täsmälleen samaa värisävyä kuin tuolikangasta varten valittu lanka! Verhokangasta ostaessa muuten Tammiston Eurokankaan myyjä palveli todella hyvin: ryhtyessään leikkaamaan kangasta hän kysyi, haluaisinko hänen leikkaavan kankaan valmiiksi verhopituuksiksi, mikä helpotti hommaa huomattavasti, kun ei tarvinnut itse levitellä ja mittailla kahdeksaa metriä kangasta olohuoneen lattialla!

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Uusi kesähame + farkunlahkeet


Kaikki pitkät hameeni ovat sävyltään tummia ja materiaaleiltaan paksua villaa tai raskasta puuvillatwilliä tai muita vastaavia, joten kaipasin kesäksi jotain muuta, kun aina ei ole riittävän lämmin pitää lyhyttä hametta. (klikkaamalla kuva isommaksi)

Ostin paitakangaspalan, ja jostain iski piheys tyytyä 3,5 metrin sijaan 2,7 metriin, mikä nyt kyllä oikeastaan kaduttaa. Kangas oli vaarakaraidallista, joten laskostin toisen hulpion vyötärökaitaleeseen ja leikkasin helmasta ylimääräiset pois niin, että sain hameesta pystyraidallisen. Nyt helmapäärme on toistakymmentä senttiä leveä, mutta se laskeutuu huonosti, joten saattaa olla, että päärme kapenee vielä jonain päivänä merkittävästi... ;-) Tuota voisi ehkä myös lyhentää viitisen senttiä.

Vyötärökaitale on kiinni hakasilla ja sivulla olevassa halkiossa on kiinnittimenä pari nepparia. Aiemmin tekemäni kiristysnauhaviritelmät akoivat kyllästyttää, koska niihin tarvitsi aina hakaneuloja lisätueksi.

Ostin syksyllä tummanruskeat farkut hiukan kiireessä ajatellen, etteivät pari senttiä liian lyhyet lahkeet haittaisi. Mutta matalia kenkiä käyttäessä se kyllä haittaa, joten päätin pidentää farkkuja hiukan. Teininä sain äidiltä pieniksi jääneet marjapuuronpunaiset farkut, jotka olivat myös hiukan liian lyhyet (äitini on minua reilusti lyhyempi) ja niiden pidennys onnistui nappiin osuneen kangasvalinnan takia täydellisesti, joten päätin yrittää, josko sama onnistuisi noiden ruskeiden farkkujen kanssa. Ainakin onnistuin mielestäni valitsemaan hyvänvärisen ja hyvänpaksuisen kankaan.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Vanhoja töitä

Vanhoja tekeleitä oikeanpuoleinenkin, mutta koska tuolla aiemmin oli kuva tästä puvusta keskeneräisenä, laitetaan tässä kuva valmiista asusta. Siis edestä nyöritettävä about 1400-luvun villakankainen päällyspuku. Kuva on viime kesänä olleesta Antikristuksen Yö -pelistä.


Vasemmalla on pikkuinen mekko, jonka poimin loppuvuodesta kaverin poisannettavien kasasta kivan värinsä vuoksi. Alunperin mekko oli kai kokoa 36 tai 38, mutta ottamalla jokaisesta saumasta ulos pari milliä ja jatkamalla kaula-aukon ja kädenteiden alavaroja lisäpaloilla sain suurennettua sen mahtumaan itselleni eli suunnilleen kokoon 42. Onhan se vähän lyhyt kyllä, mutta miehen mielestä oikein söpö :-D


Jossain tuolla alkupäässä mainitaan myös sinisen punareunaisen tunikan valmiiksitekeminen. Tässäpä tämä. Alunperin tunika oli myyntiin tekemäni miehen tunika, mutta otin sen itselleni päällystunikaksi Keisarikuntaan, koska siellä punainen oli suosittu väri vaatteiden koristelussa. Tosin sinne en saanut valmiiksi helman kirjontaa, mutta senkin sain tehdyksi pelin toiseen osaan viime syksynä. Bussimatkat ovat muuten ihan hyvää aikaa käsitöiden tekemiseen ;-)

Uusiolakana!


Tämän aloitin jo pääsiäisloman jälkeen saatuani idean käsityölehdestä, mutta tyynyliinojen kanssa venyi tänne asti, kun en saanut aikaan aiemmin.

Eli siis parivuoteen pussilakana ja tyynyliinat kahdesta yhden hengen pussilakanasta ja parista tyynyliinasta ja lisätilkuista. Oikeassa reunassa eli jalkopäässä näkyvä osa oli alunperin valkea pussilakana, jossa oli ohuita sinisiä ruutuja. Keskiosa on kukkakuvioista pussilakanaa, jossa oli vihreitä lehtiä ja vaalean violetteja kukkia. Lakanan yläpäätä on täydennetty samassa värjäyksessä olleella puna-kelta-kuviollisella flanellilla sekä yksivärisillä tyynyliinoilla, jotka olivat alunperin kai vaaleanvihreitä. Koko kangaskasa kävi pesukoneessa muistaakseni kahden Ocean blue -väripaketin kanssa.

Pointtina oli saada yksi tuplapeiton pussilakana lisää pahentamatta ennestäänkin pursuavan liinavaatekaappin tilanahtautta. Muutetaan siis kaksi tarpeettomaksi käynyttä pientä pussilakanaa tuplapeiton pussilakanaksi! Ihan hyvin tuo onnistui, vaikka vähän joutuikin kokoamaan osia pienemmistä paloista, ja väri olisi saanut olla hiukan tummempi. Harkinnassa onkin, että koko homma menisi vielä yhteen värjäykseen yhden farkunsinisen väripaketin kanssa, mutta toisaalta kuviot eivät sitten ehkä erottuisi enää ollenkaan.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Kesän tekeleitä

Kesä on mennyt ilman, että olen muistanut / jaksanut päivittää tätä ollenkaan. Tehdyksi on kuitenkin tullut lapsen mekko ja nauhaa tilaustyönä, sekä modattua muutamia larppivaatteita. Nauhasta en ole vielä ehtinyt ottaa kuvaa ja haluaisin kovasti keksiä keinon saada laitetuksi tänne nauhojen kaavoja, mutta pitäisi keksiä, miten se tapahtuisi käytännössä.

Oikealla siis kolmevuotiaalle tilauksesta tehty pellavamekko, joka noudattaa muinaissuomalaisen mekon kaavaa paitsi että keskikappaleiden ja sivukiilojen välilissä on lisäksi punaruskeat lisäkiilat. En ole koskaan tehnyt aikuisellekaan mekkoa tuolla mallilla, joten mekon kaavoittaminen lapselle oli todellista arpapeliä. Mallasin kokoa lapsen parhaillaan käyttämästä mekosta, mutta hihoista tuli pituuteensa nähden luultavasti hiukan kapeat - vajaamittaiset ne ovat tarkoituksella - ja miehusta on varsin tilava, puhumattakaan kiilojen reilusti leventämästä helmasta. Mutta mekko sopi omistajalleen ilmeisesti oikein hyvin ja sitä käytettiin keskiaikatapahtumassa, jota varten se tilattiinkin.

Kesän alussa piti kehittää larppiin leffatyylinen haltiamekko. Ajan ja energian puutteen vuoksi päädyin uuden puvun ompelemisen sijaan ehostamaan vanhaa sinistä pukua. Ystävä oli myynyt minulle omaan pukuunsa ostamansa hopeanvärisen nauhan jäänteet ja koska se oli "läpinäkyvää", ts. muodostui reunanauhoista ja niihin kiinnittyvästä harvasta nauharistikosta, päätin kiinnittää sen taustaksi hopeanväristä nauhaa, ja reunustin sillä puvun laajat hiha-aukot. Sen jälkeen tuli vaikea paikka. Voisin reunustaa nauhalla myös kaula-aukon, muta sitten sitä ei jäisi enää tarpeeksi olkavarsiin. Jos taas käyttäisin sitä olkavarsiin, kaulus jäisi koristeetta. Ratkaisin ongelman jättämällä olkavarsien koristeet samalla tavon vajaaksi kuin aiemman merkinnän vihreässä puvussa ja reunustamalla kaula-aukon vain kaulan ympäriltä. Halkioon punosnaunaa ei enää riittänyt, mutta hopeista taustaa kyllä. Lisäsin halkion kulmiin vielä isoja tekojalokiviä, koska ne sopivat pelin tyyliin.

Harkinnassa on, että myisin tämän puvun, koska näin hienoille keskiaikapuvuille on harvemmin käyttöä, ja vaikka kauluksen koristelun keskenloppuminen on ihan kelvollisesti naamioitu, en ole aivan tyytyväinen lopputulokseen.

Tähän univormuun sen sijaan olen erittäin tyytyväinen :-) Takki on alunperin Henkkamaukan lyhyt armeijatyylinen jakku, johon on lisätty rannekkeet ja olkapäälle nauhaa, päällystetty kaulus ja epoletit ja puettu alle kultaiseen vyöhön kiinnittyvä irtonainen helma, jonka pelitoverini suunnitteli ja kaavoitti. Kaulus, olkapää, kunniamerkkirivi ja epoletit syntyivät laatikon pohjalta löytyneistä nauhanjämistä, rannekkeisiin täytyi sitten jo ostaa uuttakin. Erityisen mielissäni olen kunniamerkkirivistä, joka on yksinkertaisesti kapea pahvisuikale, johon on liimattu vierekkäin erilaisia nauhanpätkiä ja joka on sitten harsittu muutamalla pistolla kiinni takkiin. :-)