Pitkät hameet ja niiden käyttäminen arjessa

Hame v. 2010, yhä käytössä,
joskin modifioituna.

En väitä itseäni asiantuntijaksi, mutta käytettyäni pitkiä hameita arjessa jo yli kaksikymmentä vuotta, päätin kirjoittaa, mitä oman kokemuksen ja oppimani perusteella tiedän.


Olen aina pitänyt geneerisestä 1800-luvun naisen siluetista, johon kuuluu pitkä kellomaisesti leviävä hame ja kapea vyötärö. Varmaankin mielikuva on peräisin lapsena nähdyistä länkkäreistä tai historiallisista elokuvista ja sarjoista sekä tyttökirjojen kansista, joissa kansannaisilla oli useinmiten tämäntapainen asu.

Tyydytin tätä mieltymystä ompelemalla barbie-nukelle itseasiassa varsin taidokkaita pseudohistoriallisia asuja, ja haaveilin, että voisin itse pukeutua joskus samalla tavoin. Siis jollei nykyaikainen ja sovinnainen äitini pitäisi moista älyttömänä ja jollei tarvittava kangasmäärä lisäksi maksaisi aivan liikaa.

Mutta päästyäni Helsinkiin opiskelemaan saatoin yrittää paremmilla rahkeilla, sillä a) äidin mielipiteellä ei enää ollut käytännön vaikutusta, b) minulla oli omaa rahaa paremmin käytössä c) ulottuvilla olivat Eurokankaan palalaarit, d) poikaystäväni kummitäti oli ammattiompelija, joka mielellään neuvoi ja auttoi ja e) olin tutustunut larppaajiin ja heidän tapaansa tehdä historiallisia vaatteita peleissä käytettäväksi.

Joten ostin palalaarista pari metriä puuvillatwilliä ja ompelin tädin avustuksella nilkkojen alapuolelle ulottuvan hameen. Ekana aamuna kompastuin siihen metron portaissa, kun en muistanut kannatella sitä, mutta siitä se sitten lähti, ja nyt takana on kaksikymmentäneljä vuotta arkea, kesää ja talvea, aurinkoa ja sohjoa, asfalttia ja metsää pitkässä hameessa. 

Mutta miksi se ei näytä siltä kuin kuvissa?

Ompelin vuosien varrella itselleni useita pitkiä hameita, mm. tämän mutta jotenkin aina tuntui, etteivät ne näytä ihan siltä miltä historialliset esikuvansa. Myöhemmin olen tajunnut syyksi sen, etten ymmärtänyt kuinka paljon hameen muoto ja laskeutuminen riippuu sen alla olevista kerroksista.

Vaikka pukuhistoriasta tiesinkin, että 1800-luvun alkupuolella ennen krinoliinin keksimistä hametta saattoi kannatella jopa kymmenen alushametta, jotta se leviäisi lanteilta muodin vaatimalla tavalla, jotenkin sivuutin koko asian, koska paremman tiedon puuttessa yrittin vain saada nykyisiä tekniikoita soveltamalla aikaan jotakin samanlaista kuin pukuhistoriakuvissa.

Ehkä herätys tuli päädyttyäni 1700-luvun elävöittäjien pariin ja ryhtyessäni väsäämään itselleni sen ajan asukokonaisuutta. Tarkempi tiedonhaku näytti kuvia toisten elävöittäjien pukuprojekteista: korseteista, paniereista, lantiomakkaroista - sekä rimsujen koristamista ja kohottamista alushameista.

Ompelin asuuni ensin yhden alushameen ja nopeasti toisen, vielä runsaammin rimsuilla varustetun, todettuani kuinka se vaikutti paitsi hameen ulkonäköön myös siihen, miltä hame tuntui päällä ja miten se liikkui kävellessä. Jo pari alushamekerrosta tuo kangasmäärän myötä hameeseen sitä ryhtiä ja olemusta, jota niissä aikoinaan oli. Olin jo aiemmin keskiaika-asujen kanssa huomannut, joten erilaiselta suuri määrä kangasta - laaja helma tai laahus - tuntuu nykyvaatteisiin verrattuna. Vaate tuntuu merkityksellisemmältä, vaikuttavammalta, jollain tavoin autenttisemmalta, kun kankaan painon tuntee ympärillään. Myös muiden aikojen vaatteissa minusta on vaikuttanut, että niitä tehdessään nykyaikainen ihminen mielellään säästäisi kankaan määrässä ("kai tähän nyt vähempikin runsaus riittäisi?") päätyen sitä kautta menettämään autenttisessa vaikutelmassa.

Vaakalaskoksia
helman tukena

Seuraava tärkeä etappi oli Victoria & Albert -museon Underwear in Detail -kirja, jossa oli valokuvia todella olemassa olevista 1800-luvun lopun alushameista (vs piirroskuvat tai maalaukset). Sen ajan muoti oli vyötäröltä ja lantiolta solakka ja vartalonmyötäinen mutta helma levisi alhaalla kuin trumpetti, mikä ei suinkaan tapahdu pelkästään hamekappaleiden muodolla ja kuvissa näkyi, miten alushameiden helmaa oli tuettu monilla eri keinoilla, jotta päällyshame näyttäisi oikeanmuotoiselta (eikä takertuisi sukkien verhoamiin sääriin kävellessä). Tässä merkinnässä huomioitani tuosta kirjasta ja siinä kuvatuista alushameista ynnä silloin tekemästäni alushameesta, josta myös kuva oikealla.

Sivuhuomautuksena: Alushameiden merkitystä valaisi myös parin vuoden takainen visiitti Pariisiin, missä hääpuukuliikkeiden ikkunoissa mekkojen helmat oli topattu lähes pallonmuotoisiksi, niin että aivan normaalinkin kokoinen vyötärö näytti siihen verrattuna kapealta ja helman yksityiskohdat pääsivät oikeuksiinsa. Suomessa hääpukuliikkeiden ikkunoissa pukujen helmat roikkuvat suorina luiruina tai niiden alla on yksi selvästi erottuva vanne aivan alhaalla niin, että helma retkottaa sen varassa kuin kartion muotoinen teltta. IMHO sen vanteen erottuminen on vähän samaa tasoa kuin jos hääpuku jättäisi näkyviin rintsikan olkaimet, ja vanteita pitäisi olla useita, kuten krinoliinissa alunperin oli, jotta muoto olisi tasainen, mutta pihit suomalaiset kai taas säästävät.

Tajuttuani alushameiden arvon en ole enää kulkenut pitkässä hameessa ilman sellaista ja usein minulla on niitä hameen alla kaksi, joskus kolmekin. 

Alushameista

En ole asiantuntija sen suhteen, millaisia alusvaatteita milläkin ajanjaksolla tarkalleen ottaen käytettiin. Minusta vaikuttaa, että vaikka puvun muoto ja tyyli 1800-luvulla vaihtelikin ja alusvaatteiden piirteet muuttuivat niitä tukemaan, alushame kuitenkin pysyi perusidealtaan samantapaisna ja siinä varmaan käytettiin samantapaisia ratkaisuja ja tekniikoita, jotka riippuivat lähinnä yksilön mausta, taidoista ja varallisuudesta.

Vaikuttaisi myös siltä, että alushameita tehtiin hyvin monelaisista materiaaleista. L.M. Montgomeryn Runotytössä Emilia harmittelee, kun täti pakottaa hänet pukemaan talvella iltapuvun alle kömpelöltä tuntuvan flanellialushameen, mutta on siitä hyvillään myöhemmin kävellessään talvipakkasessa tuntikausia. V&A:n kirjassa on kuvia toppakankaasta tehdyistä alushameista ja tieto, että 1800-luvun loppupuolella alushameissa alettiin suosia voimakkaita värejä.Tuulen viemää -elokuvassa Mammy saa Rhett Buttlerilta punaisen silkkialushameen ja myös Emilia haaveilee sellaisesta. Itse omistan alushameen tiettävästi vuodelta 1901 ja se on niin läpikuultavan ohutta puuvillaa ja pitsiä, että siitä ei todellakaan ole lämmikkeeksi vaan ehkä estämään sukkanauhoja ja muita alusvaatteita erottumasta lantiolta piukan alushameen läpi..

Eli alushameen materiaalin voi valita surutta käyttötarkoituksen mukaan: lämmittämään tai tukemaan hameen helmaa tai vaikka vain estämään päällihametta takertumasta sääriin ja menemästä kävellessä jalkojen väliin. Viimeksimainittuun kyllästyttyäni tein keinokuituvuorikankaasta nyörillä tuetun alushameen käytettäväksi talvella alimmaimaisena alushameena. Liukas kangas ja ryhdikäs muoto pitävät hameen erillään jaloista kävellessä.

Alushameen tukeminen

Vannealushame on toki ryhdikkäin ja parhaiten muotonsa pitävä tukea tarjoava alushame, mutta sen kanssa elämisessä on hankaluutensa, varsinkin nykyisessä arjessa. Enpä todellakaan haluaisi yrittää ruuhkabussiin vannehameessa! Siksi suosin menetelmiä, jotka antavat tarvittaessa myöten, vaikkeivät yhtä paljon tuekaan.

Oman kokemukseni mukaan alushameelle on helpointa antaa ryhtiä vaakalaskoksilla, erityisesti siinä tapauksessa, että hame on tehty suorasta kappaleesta (eikä kiiloista tai sektorin muotoisesta kappaleesta). Parhaiten laskokset toimivat ryhmänä, esim. useita 1cm levyisiä vaatteen oikealle puolelle taittuvia laskoksia vieri vieressä sillä korkeudella, missä helma kaipaa ryhtiä. Laskokset kannattaa ommella sivusauman jälkeen, jolloin niitä voi samalla käyttää helman pituuden säätelemiseen, eli lisätä tai avata tarpeen mukaan. Itse olen lyhentänyt alushametta tilapäisesti vaakalaskoksilla, jotka ompelin pitkällä tikillä purkaakseni ne helposti jälkeenpäin.

Tyrnyyriä korostavia
rimsuja 

Rimsut ovat toinen keino lisätä volyymia ja jäykkyyttä. Rimsuja voi olla helman jatkona tai sellainen voi olla helman päällä tai niitä voi olla useampia päällekäin tai tiheänä ryhmänä pöyhistämässä takamusta tai lantiota. Vasemmalla olevassa tyrnyyrin kanssa pidettävässä rimsualushameessani on itseasiassa aika säästeliäästi rimsuja.

Kuva A

Yleensä arvioidaan, että rimsukaistaleen tulisi olla vähintään kaksi kertaa pidempi kuin helma, johon se kiinnitetään. Kolme kertaa pidemmällä kaistaleella tulos on jo melko runsas. 

Rimsun voi kiinnittää joko suoraan helman jatkoksi kuten kuvassa A tai helman päälle, kuten kuvassa B. Jälkimmäinen tapa on hiukan ryhdikkäämpi mutta se vaatii kaitaleen molempien reunojen huolittelua päärmeellä tai käänteellä. Yläreunan voi myös kääntää niin paljon, että käänne ulottuu poimutuskohtaan ja poimitusommel kiinnittää myös käänteen. 

Kuva B

Ennen krinoliinin keksimistä alushameita jäykistettiin myös nyörillä eli kiinnittämällä helman ympäri useita kierroksia pahksuhkoa (0,5-1cm) nyöriä vieri viereen. Nyörin voi ommella käsin kiinni kankaan oikealle puolelle tai sen voi sulkea kahden kangaskerroksen väliin jääviin kujiin. Koska koska nyörin pitäisi pysyä tiukasti paikoillaan, se on parempi asetella kangaskerrosten väliin ja ommella kujan muodostava ommel aivan sen viereen kuin yrittää pujottaa nyöriä ahtaaseen kujaan. Oman kokemukseni mukaan nyörin voi myös sulkea laskoksen sisään, mutta silloin laskosvara on huomioitava hametta leikatessa.

Pitkä hame arkikäytössä

"Sinun helmasihan laahaa maata ja likaantuu!" kauhisteli muuan aiemman työpaikan täti-ihminen. Selitin hänelle, että olen kyllä tietoinen asiasta ja jos se olisi minulle ylitsepääsemätön ongelma, en siinä tapauksessa varmaankaan käyttäisi niin pitkää hametta.

Parikymmentä vuotta pitkän hameen kanssa ovat tehneet pitkän hameen tuottamat käytännön hankaluudet tutuiksi. Ne liittyvät enimmäkseen juuri maata laahaavaan helmaan, ja jos pitkää hametta haluaa käyttää, niiden kanssa on pakko oppia elämään.

Helma likaantuu ja sateella tai lumessa se kastuu sitä ylemmäs, mitä pidempään ulkonä viipyy.
Helmaan voi kompastua portaissa tai jyrkässä ylämäessä, jollei sitä kannattele tai muutoin varo
(seuraus: kaksin käsin kantaminen ei onnistu portaissa, ainakaan minulta)
Helma avaa kengännauhat
Helma hankaa kenkiä. Märkä ja hiekkainen helma voi hangata kenkien pinnan pilalle.
Helmapäärme tarttuu helposti kengänkorkoihin ja repeytyy auki.
Helma voi tarttua johonkin ja repeytyä. Erityisesti liukuportaissa on varottava.
Helma kuluu ennen pitkää rikki hangatessaan kiveyksiä, soraa ja asfalttia.

Ensimmäinen asia on tietysti, että pitkästä helmasta pitää muistaa huolehtia; kannatella sitä portaissa ja varoa, ettei se laahaa pahimmissa lätäköissä ja sotkuissa tai tartu liukuportaisiin. Siihen tottuu aika nopeasti, ainakin kompastuttuaan muutaman kerran, mutta tavaroiden kantaminen portaissa on vaikeampi juttu. Uskon, että viktoriaanisena aikana palvelusnaisilla oli siihen jokin konsti, mutta en ole keksinyt miten he sen oikein tekivät.

Minulla on tapana solmia kengännauhat tuplasolmulle, jotteivät ne avautuisi niin helposti.

Helman kulumisen kanssa kamppailivat jo entisajan naiset; olen nähnyt vanhoja mainoksia vahvasta nauhasta, joka kiinnitettiin helman sisäpuolelle suojaamaan reunaa hankaukselta. Myös alushameen helma saattoi olla niin pitkä, että se suojasi varsinaista helmaa osumasta maahan, ja varsinkin laahuksen alle voitiin kiinnittää balayeuse, erillinen rimsu tai rimsuista koottu suojakappale, joka laahasi maata ("female street sweeper") ja voitiin irrottaa helposti pesua varten. Minulla on uskoakseni mummoni äidin vanha edwardiaaniseen tapaan leikattu hame luultavasti 1910-1920-luvuilta, ja siinä helma on huoliteltu vahvemmasta ja kestävämmästä kankaasta tehdyllä leveällä alavaralla, jonka arvatenkin on tarkoitus ottaa vastaan pahin hankaus. Alavara on parikymmentä senttimetriä leveä varmaankin, jottei se niin helposti tarttuisi kengänkorkoihin. Itse olen tehnyt hameisiini nimenomaan näitä vahvoja alavaroja ja joutunut muutaman kerran uusimaankin niitä, kun hankaus on kuluttanut reuna risaksi.

Mutta...

Kovalla pakkasella pitkän hameen alle voi pukea vaikka kuinka monta kerrosta - villahousuja, toppahousuja, säärystimiä, mitä vaan - näyttämättä mitenkään kummalliselta. Muutenkin hameen alle on helppo piilottaa vaikkapa säärikarvat tai silmäpakoiset sukkahousut.

Hyttysaikaan hame suojaa jalkoja aika hyvin, varsinkin jos se muistaa istuessa huolehtia sen teltaksi nilkkojen ympärille.

Vaikka hameen vyötäröä ei voisikaan säätää, vatsan turvotus tai pari lisäkiloa ei aiheuta sellaista epämukavuutta kuin housuja käyttäessä, kun hame vain nousee vyötäröllä hiukan ylöspäin mutta ei kiristä muutoin.

Jos hameeseen ompelee (syvät) taskut tai käyttää sen alla irtotaskuja, niihin mahtuu määrättömästi enemmän tavaraa kuin housujen taskuihin, ilman että se näkyy päällepäin mitenkään.



Ompelin vastikään uuden pitkän hameen, joka minun piti ommella jo pari vuotta sitten - rypistymättömästä kankaasta matkaa varten- mutta mieli tekisi uutta, johon voisin kokeilla vielä tarkemmin siitä mummon äidin hameesta kopioituja tekniikoita. To Do -listalla on myös ollut pitkään uusi alushame, johon tulisi nyöriä moneen riviin jäykistämään helmaa. Ostin jo nyörinkin - n. 1cm paksuista valkeaa puuvillanyöriä - mutta hameen kangas pitäisi vielä löytää, mieluiten käytettynä, mutta yksikään lakanoistani ei ole mennyt rikki, joten jotan muuta pitäisi keksiä.

Histel-taskut

1700-luvun pukuni on jo pitkään tarvinnut taskut, mutta niiden tekeminen on jäänyt. Valmiinahan en voi ostaa, koska pitäähän tuollaiset saada tehdyksi itse! Kuvissa taskunsuut on huoliteltu usein vinonauhalla, minkä käsittely ei ole vahvinta aluettani, mutta huomasin, että tytön valmiina ostetuissa taskuissa taskunsuut on tehty alavaralla, totesin sen onnistuvan paljon helpommin.

Eli ensin kaksi päällikappale ja sen vuori oikeat puolet vastakkain, ja siihen ommellaan halkio, joka leikataan auki, käännetään oikein päin (halkion pohjaan pitää leikata hakkeja, jotta reuna suostuu kääntymään oikein) ja silitetään siistiksi. Halkion reunan voisi tikata, mutta en halunnut.

Ulkosaumat oli mallina ollessa pussissa ommeltu ensin nurjalta ja sitten tikattu oikealta pussisaumoiksi, mikä sopi minullekin. Eli nurjalta ensin kapealla saumavaralla ja sitten, oikein päin kääntämisen ja silityksen jälkeen tikataan oikealta puolelta sen verran sisempää, että saumavara jää kahden ompeleen väliin pussiin. Lopuksi laitoin yläreunaan vinonauhan pätkän, joka samalla palvelee kujana ripustusnauhalle. Leveämpi vinonauha olisi ollut kiva, koska kujasta tuli kovin kapea, mutta toimii tuo noinkin.

Kangas on äidin vanhoista varastoista saatua tyynyliinaa ja vinonauha toistakymmentä vuotta sitten ystävän polttarilahjaa (pannulappu sekin, häiden teemavärit olivat oranssin ja vihreä) varten hankitun nauhan jämät :-)

Vihdoin turkisviitta!

 Joukukuussa oli myös Seurasaaren joulupolku, jonne historianelävöittäjäporukkaa oli buukattu ohjelmanumeroksi, ja muistaessani jokusen vuoden takaisen tammikuisen larpin Pukkisaaressa - yksinkertainen villaviitta ei juuri lämmittänyt, ja 1700-luvun asuun ei hartiahuppua voisi lisätä - päätin, että joulupolulla tarvitaan ehdottomasti lämpimämpää viittaa.

Olen larppaajavuosina uneksinut turkisvuorisesta viitasta, mutta koskaan siihen ei ole tuntunut olevan tarpeeksi aikaa, viitseliäisyyttä ja rahaa, eikä tarpeeksi pakottavaa tarvetta. Tallessa oli kyllä vanha Larppaaja, jossa annetaan ohjeita sellaisen kasaamiseen. Siispä kangaskauppaan etsimään a) edullista mutta riittävän isoa villakankaan palaa ja b) edullista tekoturkista. Kokeiltuani miehen vuoritettua täysympyräviittaa toivoin voivani itsekin tehdä viitan, joka olisi enemmän kuin tähän asti omistamani puoliympyrät, mutta kangasmäärä ja hinta asettivat omat rajoituksensa. Laskeskelin ja piirtelin, minkä verran viittaa saisin kootuksi minkäkin pituisesta kangaspalasta optimoimalla sektoreiden leikkauksen, ja päädyin lopulta etsimään 3,5 - 4.2 m kangasta.

Mutta palakoreista ei löytynyt riittävän suurta villakankaan palaa, joten oli pakko mennä ostamaan sitä metritavarana, ja valitsemaan metrihinnaltaan edullisin, mitä pöydältä löytyi. Tekoturkiksen kanssa taas kyse oli siitä, mikä palakorin vaihtoehdoista olisi vähten luonnottoman värinen, kun tarjolla oli pinkkiä, turkoosia ja muita kummallisuuksia. Päädyin valitsemaan ruskea-musta-raidallisen, joka yhtenäisenä pintana oli luonnottoman säännöllinen, mutta ei kovin pahan värinen.

Turkisvuori levitettynä lattialle.

Laskeskelemalla, ja lyhentämällä viittaa 150 cm:stä 130 cm:iin sain leikatuksi lähes 3/4 ympyräviitan. Päällinen muodostui neljästä palasta eli kahdesta neljännesympyrästä ja kahdesta kapeammaasta palasta, samoin tekoturkis, ja sijoitin pienemmät palat selän kohdalle, kuten oheisesta kuvasta näkyy. Tekoturkiksen kanssa piti myös huolehtia, että nukka laskeutuisi kaikissa paloissa loogisesti samaan suuntaan eikä vaihtelisi vinksin vonksin, ja edes etureunoissa ja keskellä takana se suuntautuisi ylhäältä alas. Sametin nukkahan asetetaan alhaalta ylös, mutta turkiksen nukka oli niin pitkä ja toisaalta niin sileän jäykkä, että se seisoisi hassusti pörrössä, jos tekisin niin. Oma hommansa oli myös leikata saumavaroista turkis kaljuksi, jottei saumakohdista tulisi tarpeettoman paksuja, ja toisaalta kaivaa ompeleen väliin jääneet oikean puolen karvat vapaiksi, jotta ne eivät näyttäisi tyhmältä ja sauma katoaisi niiden joukkoon.

Turkisreunan kiinnitys

Kuten Larppaajan ohje sanoo, levitin villakankaan ja tekoturkiksen päällekkäin lattialle, leikkasin villakankaan hieman pienemmäksi ja käänsin turkiksen reunat villakankaan reunan ympäri. Kaula-aukossa kiinnitin hupun villan ja vuorin väliin. Hupun vuoraamiseen tekoturkista ei riittänyt, mutta tein hupusta kaksinkertaisen, ja kokosin turkiksenpaloista (nukka samaan suuntaan kaikissa ja saumavaroista karvat pois!) kaitaleen hupun reunaksi. Muutoin huppu on nelikulmainen ja sen väljyyttä on koottu rypytyksellä niskassa. Kaulaan en saanut kiireessä hankittua riittävän vahvaa hakasta, vaan kiinnittimenä on solmimisnyörit.

Ei tekoturkis mikään huikean lämmin ole, sillä sen pinta tuntuu kalsealta, mutta viitta oli kyllä käytössä sentään hiukan lämpimämpi kuin muut, yksinkertaiset, viittani, ja tulihan siitä ihan hauskan näköinen :-)

1700-luvun puvun jatkoa

Update: Sama jakku
keväällä 2016
sinisen hameen
kanssa.

Totesin myös, että mikään pitkistä talvihameistani ei sopisi materiaalinsa puolesta 1700-luvun asuun, joten kaivoin kaapin pohjalta myös punaista ohuehkoa puuvillacanvasta ja tein hameen Gouvernante Astridin ohjeella, eli suora kangaspala, laskostus ja yläreunaan nyöri, eikä mitään viistoamisia ja vetskareita, kuten muissa hameissani.

Update: Tein tässä kuvatun sinisen jakun pariksi ystävältä saamastani sinisestä pellavasta hameen, joka on myös mallinsa puolesta autenttisempi: etu- ja takakappaleet on kumpikin laskostettu omaan nauhaansa, jonka reunoissa on solmimisnauhat.

Saatuani korsetin valmiiksi saatoin ryhtyä miettimään jakkua. Ostin palaosastolta siihen raidallista puuvillaa, jonka toiset naiset onneksi totesivat ajanmukaiseksi, ja mietin malliksi jotain tällaista. Mutta mistä kaavat? Meinasin jo ryhtyä muokkaamaan ja sovittelemaan kaavapaperia mallinuken päälle, kun muistin, että minullahan on Moda-lehden numero vuodelta 1998 ja siinä kaavat juuri tämän ajan vanhojenpäiväpukuun, vieläpä ompelijalta, joka oli siihen aikaan ommellut vaatteita juuri tälle porukalle!

Tein taas koekappaleen lakanakankaasta saadakseni istuvuuden muokatuksi korsetoidulle vartalolle (ohjee oli tehty käytettäväksi ilman korsettia) ja mallin sopivaksi omalle pitkälle selälleni, ja toisaalta asettumaan oikeaan kohtaan korsetin yläreunaan nähden. Toisaalta halusin muokata kaavan ajanmukaisemmaksi eli siirtää sivu- ja olkasaumaa taemmas. Siitä kuitenkin seurasi, että kun kyljen kohdalla ei ollut saumaa, helmaan ei tullut sille kohtaa tarpeeksi leveyttä lantioon nähden, joten joudui lisäämään helmaan kiilan keskelle kappaletta, mitä en valitettavasti osaa tehdä kovin nätisti. Myös hihan kaavan leikkelin ajanmukaisemmaksi, eli siirsin sauman kainalosta eteen niin, että sain tehdyksi hihasta hiukan kaarevan, jotta se seuraisi käsivarren muotoa paremmin.

Vuoritin jakun ruskealla pellavalla, kun sellaista kaapista sattui löytymään, ja tajusin vasta siinä vaiheessa, että parempi valinta kankaaksi olisi ollut vaalea ohut villakangas, jota minulla olisi ollut. Mutta kun sininen oli jo leikattu ja osittain ommeltu, en halunnut aloittaa enää alusta. Vuori asettui paikoilleen yllättävän hyvin. Ompelin kaula-aukon, helman ja etureunat, ja käänsin jakun oikein päin vuorin kylkeen jättämästäni aukosta. Sitten lopuksi tikkasin kaula-aukon ja helman vuorin puolelta, jottei tikkaus näkyisi päällepäin.  Lisäksi muutama pisto pitämään sitä aloillaan joistakin kohdista. Hihoja en ehtinyt huolitella muutoin kuin kääntämällä päällikankaan reunat käsin ja kääntämällä vuorin sen verran lyhyeksi, ettei se pursunut hihansuista päällikankaan ulkopuolelle. Sitten eteen muutama hakanen kiinnittimiksi, ja jakku valmistui, sekin myöhään yöllä ennen juhlia.

Vielä valkoinen "säädyllisyyshuivi" peittämään kaula-aukkoa, ja asu oli valmis!

1700-luvun korsetti

Minut kutsuttiin juhliin, joissa pitäisi pukeutua 1700-luvun tyyliin. Tottakai halusin mukaan, mutta esin pitäisi hankkia tai väsätä puku, ja aikaa olisi vain muutama viikko. Avuksi annettiin lista nettisaittien ja pukublogien osoitteita. Selailtuani niitä ja katseltuani kauhuissani selkälaskoksia, paniereja ja polonaise-poimutuksia, päätin tyytyä simppeliin hameeseen ja jakkuun. Mutta tarvitsisin korsetin, jotta näyttäisin alkuunkaan oikeanmuotoiselta.

Olen yrittänyt korsetin ompelemista vain kerran joskus vuosia sitten ja sain aikaan ruo'oilla jäykistetyn jotakuinkin oikeanmallisen renessanssikorsetin, paitsi että se oli liian suuri. Takareunat ulottuivat kiinni toisiinsa, eikä sitä voinut kiristää tarpeeksi. Hylkäsin sen kaapin pohjalle ja heitin joskus myöhemmin roskiin. Tällä kertaa olisi kuitenkin pakko saada aikaan käyttökelpoinen tulos, jotta pääsisin juhliin!

Yritin löytää netistä kaavat 1700-luvun korsetille, mutta löysin vain kuvia kaavoista ilman mittoja. Couturiere Parisienne antoi onneksi karkeat kaavat ja ohjeisti niiden mitoittamisessa, mutta katseltuani toisten tekemien korsettien kuvia tulin siihen tulokseen, etten halua tynnyrimäisen suoraa korsettia vaan edestä hiukan kaarevan, kuten tässä blogimerkinnässä, Se taas kaiken järjen mukaan tarkoittaisi korsetin kokoamista useammasta kuin kahdesta kappaleesta. Myös alareunan tabien leikkaaminen ei tuntunut minun järjelläni onnistuvan kahdesta kappaleesta, joten aloin miettiä, miten noista Couturiere Parisiennen kaavoista saisi kehitellyksi enemmän sellaiset kuin tässä tutoriaalissa

Ensimmäinen versio kaavoista oikealla. Niihin on punaisella ja vihreällä merkitty suunnitelmaa luiden paikoista. Koska en ollut yhtään varma edes siitä, olisivatko kaavat oikean kokoiset, muodosta ja mallista puhumattakaan, halusin tehdä ensin koekappaleen. Siispä leikkasin palat vanhasta lakanasta ja ompelin luukujat Rococo Atelierin ohjeen mukaan. Rautakaupasta sai halvalla nippusiteitä luiksi ja ompelemalla takanyörityksen paikalle vakiolevyisen kaistaleen riitti hakata muutama sirkka eteen nyöritystä varten, jotta pääsin sovittamaan koekappaletta.

Osoittautui, että korsetti oli rintojen kohdalta reilusti liian väljä mutta vyötäröltä melko sopiva, joten muokkaaminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Myös olkaiten kiinnityskohtaa edessä piti siirtää ja etukappaleen alaosaa kaventaa ja toisaalta pidentää, ja koekappaleesta puuttuivat myös alareunan liuskat, joten niitä piti mallata hiukan erikseen. Kaverin kerrottua kokemuksiaan nippusiteiden taipumisesta päätin myös luittaa korsetin tiheämmin, jotta tukisi paremmin eivätkä luut joutuisi niin suurelle rasitukselle.

Jote sitten minulla oli kaavat lopullista korsettia varten. Koska halusin selvitä mahdollisimman edullisesti, kaivoin kankaat omista varastoista ja ostin vain välttämättömimmät tarvikkeet, eli korsetin rungon tein tummanharmaasta housu-canvaksesta ja mummon vanhasta tiiviistä lakanakankaasta, koska kaavamerkintöjä olisi ollut vaikea piirtää tummalle kankaalle.

Luukujien ompelemisessa olikin hiukan hommaa, mutta Rococo Atelierin idealla ne on kuitenkin helppoa tehdä, kunhan ne on piirretty kankaalle huolellisesti. Palat on leikattu ohjeen mukaan niin, että reunoissa ei ole saumavaroja vaan ainoastaan yhdyssaumojen kohdalla.

Kun luukujat olivat valmiina päällikankaan - sekin omista varastoista, kudotulla kuviolla koristettua sisustuskangasta, luultavasti puuvilla-tekokuitusekoitetta - joka muutoin noudatti runkopalojen muotoa, mutta nyörireunoihin tuli enemmän varaa. Sitten päällikankaat runkopalojen päälle ja kappaleet saumoista yhteen, ikään kuin kaikki kolme kerrosta olisivat yhtä.

Tässä vaiheessa muistin myös ryhtyä ihmettelemään olkainten perään, mutta laitoin myös luut kujiinsa ennen kuin suljen olkainten kiinnityksellä niiden kohdalle päättyvät luukujat. Säästösyistä käytin enimmäkseen nippusidettä, mutta etu- ja takareunoihin sekä saumojen viereisiin kujiin varsinkin kyljissä hain kaupasta määrämittaiset metalliluut, ja muutaman metrin valaanluujäljitelmää niihin kohtiin, joihin nippusiteiden pituus ei riittänyt. Vinkkinä, että ompelutarvikeliikkeen hinnat ovat paljon korkeammat kuin korsettiompelimon.... Hakkasin myös sirkat paikoilleen voidakseni sovittaa ja varmistaa, että kaavoihin tekemäni muutokset onnistuivat.


Tulos vaikutti ihan hyvältä, paitsi että vatsan päältä malli kaartuu liikaakin eteenpäin, ja homma näyttää paremmalta, jos pystysuorat luut ovat päällä ja vaakasuorat alla. Mutta onneksi rintojen kohdalta korsetti tuntui oikean kokoiselta!

Sitten jäljellä oli enää vuorin lisääminen. Leikkasin sen myös kaapista löytämästäni sileästä pellavakankaasta, kokosin vuorin ja asettelin sen rungon päälle.Ihme kyllä se jopa oli oikean kokoinen eikä kinnannut tai kupruillut mistään! Kiinnitin sen ompelemalla käsin saumojen kohdalta rungon läpi ja reunat käänsin ja kiinnitin käsin etu- ja takareunoissa nurjalle puolelle kääntyvään päällikankaaseen. Tästä on parempia kaaviokuvia esim. tuossa Couturiere Parisienne -ohjeessa.

Lopuksi reunat huolitellaan satiininauhalla, jota ensin yritin ommella paikoilleen edes toiselta puolelta koneella, mutta luitetun korsetin käsittely ompelukoneen kanssa on aivan helvettiä, samoin kuin vinonauhan irti purkaminen, joten otin sitten lopulta lusikan kauniiseen käteen ja ompelin nauhan kiinni käsin, juhlia edeltävänä yönä. Alareuna on yhä huolittelematta, mutta korsettia pystyy käyttämään ilman sitä, ja hyvin se toimikin! :-)

Eli pääasiassa käyttämäni ohjesivut:
http://rococoatelier.blogspot.fi/2013/12/speedy-18th-century-stays-tutorial-part.html
http://sew.ciety.net/costume-making/making-18th-century-stays/
http://www.marquise.de/en/1700/howto/frauen/18corset.shtml