Pitkät hameet ja niiden käyttäminen arjessa

Hame v. 2010, yhä käytössä,
joskin modifioituna.

En väitä itseäni asiantuntijaksi, mutta käytettyäni pitkiä hameita arjessa jo yli kaksikymmentä vuotta, päätin kirjoittaa, mitä oman kokemuksen ja oppimani perusteella tiedän.


Olen aina pitänyt geneerisestä 1800-luvun naisen siluetista, johon kuuluu pitkä kellomaisesti leviävä hame ja kapea vyötärö. Varmaankin mielikuva on peräisin lapsena nähdyistä länkkäreistä tai historiallisista elokuvista ja sarjoista sekä tyttökirjojen kansista, joissa kansannaisilla oli useinmiten tämäntapainen asu.

Tyydytin tätä mieltymystä ompelemalla barbie-nukelle itseasiassa varsin taidokkaita pseudohistoriallisia asuja, ja haaveilin, että voisin itse pukeutua joskus samalla tavoin. Siis jollei nykyaikainen ja sovinnainen äitini pitäisi moista älyttömänä ja jollei tarvittava kangasmäärä lisäksi maksaisi aivan liikaa.

Mutta päästyäni Helsinkiin opiskelemaan saatoin yrittää paremmilla rahkeilla, sillä a) äidin mielipiteellä ei enää ollut käytännön vaikutusta, b) minulla oli omaa rahaa paremmin käytössä c) ulottuvilla olivat Eurokankaan palalaarit, d) poikaystäväni kummitäti oli ammattiompelija, joka mielellään neuvoi ja auttoi ja e) olin tutustunut larppaajiin ja heidän tapaansa tehdä historiallisia vaatteita peleissä käytettäväksi.

Joten ostin palalaarista pari metriä puuvillatwilliä ja ompelin tädin avustuksella nilkkojen alapuolelle ulottuvan hameen. Ekana aamuna kompastuin siihen metron portaissa, kun en muistanut kannatella sitä, mutta siitä se sitten lähti, ja nyt takana on kaksikymmentäneljä vuotta arkea, kesää ja talvea, aurinkoa ja sohjoa, asfalttia ja metsää pitkässä hameessa. 

Mutta miksi se ei näytä siltä kuin kuvissa?

Ompelin vuosien varrella itselleni useita pitkiä hameita, mm. tämän mutta jotenkin aina tuntui, etteivät ne näytä ihan siltä miltä historialliset esikuvansa. Myöhemmin olen tajunnut syyksi sen, etten ymmärtänyt kuinka paljon hameen muoto ja laskeutuminen riippuu sen alla olevista kerroksista.

Vaikka pukuhistoriasta tiesinkin, että 1800-luvun alkupuolella ennen krinoliinin keksimistä hametta saattoi kannatella jopa kymmenen alushametta, jotta se leviäisi lanteilta muodin vaatimalla tavalla, jotenkin sivuutin koko asian, koska paremman tiedon puuttessa yrittin vain saada nykyisiä tekniikoita soveltamalla aikaan jotakin samanlaista kuin pukuhistoriakuvissa.

Ehkä herätys tuli päädyttyäni 1700-luvun elävöittäjien pariin ja ryhtyessäni väsäämään itselleni sen ajan asukokonaisuutta. Tarkempi tiedonhaku näytti kuvia toisten elävöittäjien pukuprojekteista: korseteista, paniereista, lantiomakkaroista - sekä rimsujen koristamista ja kohottamista alushameista.

Ompelin asuuni ensin yhden alushameen ja nopeasti toisen, vielä runsaammin rimsuilla varustetun, todettuani kuinka se vaikutti paitsi hameen ulkonäköön myös siihen, miltä hame tuntui päällä ja miten se liikkui kävellessä. Jo pari alushamekerrosta tuo kangasmäärän myötä hameeseen sitä ryhtiä ja olemusta, jota niissä aikoinaan oli. Olin jo aiemmin keskiaika-asujen kanssa huomannut, joten erilaiselta suuri määrä kangasta - laaja helma tai laahus - tuntuu nykyvaatteisiin verrattuna. Vaate tuntuu merkityksellisemmältä, vaikuttavammalta, jollain tavoin autenttisemmalta, kun kankaan painon tuntee ympärillään. Myös muiden aikojen vaatteissa minusta on vaikuttanut, että niitä tehdessään nykyaikainen ihminen mielellään säästäisi kankaan määrässä ("kai tähän nyt vähempikin runsaus riittäisi?") päätyen sitä kautta menettämään autenttisessa vaikutelmassa.

Vaakalaskoksia
helman tukena

Seuraava tärkeä etappi oli Victoria & Albert -museon Underwear in Detail -kirja, jossa oli valokuvia todella olemassa olevista 1800-luvun lopun alushameista (vs piirroskuvat tai maalaukset). Sen ajan muoti oli vyötäröltä ja lantiolta solakka ja vartalonmyötäinen mutta helma levisi alhaalla kuin trumpetti, mikä ei suinkaan tapahdu pelkästään hamekappaleiden muodolla ja kuvissa näkyi, miten alushameiden helmaa oli tuettu monilla eri keinoilla, jotta päällyshame näyttäisi oikeanmuotoiselta (eikä takertuisi sukkien verhoamiin sääriin kävellessä). Tässä merkinnässä huomioitani tuosta kirjasta ja siinä kuvatuista alushameista ynnä silloin tekemästäni alushameesta, josta myös kuva oikealla.

Sivuhuomautuksena: Alushameiden merkitystä valaisi myös parin vuoden takainen visiitti Pariisiin, missä hääpuukuliikkeiden ikkunoissa mekkojen helmat oli topattu lähes pallonmuotoisiksi, niin että aivan normaalinkin kokoinen vyötärö näytti siihen verrattuna kapealta ja helman yksityiskohdat pääsivät oikeuksiinsa. Suomessa hääpukuliikkeiden ikkunoissa pukujen helmat roikkuvat suorina luiruina tai niiden alla on yksi selvästi erottuva vanne aivan alhaalla niin, että helma retkottaa sen varassa kuin kartion muotoinen teltta. IMHO sen vanteen erottuminen on vähän samaa tasoa kuin jos hääpuku jättäisi näkyviin rintsikan olkaimet, ja vanteita pitäisi olla useita, kuten krinoliinissa alunperin oli, jotta muoto olisi tasainen, mutta pihit suomalaiset kai taas säästävät.

Tajuttuani alushameiden arvon en ole enää kulkenut pitkässä hameessa ilman sellaista ja usein minulla on niitä hameen alla kaksi, joskus kolmekin. 

Alushameista

En ole asiantuntija sen suhteen, millaisia alusvaatteita milläkin ajanjaksolla tarkalleen ottaen käytettiin. Minusta vaikuttaa, että vaikka puvun muoto ja tyyli 1800-luvulla vaihtelikin ja alusvaatteiden piirteet muuttuivat niitä tukemaan, alushame kuitenkin pysyi perusidealtaan samantapaisna ja siinä varmaan käytettiin samantapaisia ratkaisuja ja tekniikoita, jotka riippuivat lähinnä yksilön mausta, taidoista ja varallisuudesta.

Vaikuttaisi myös siltä, että alushameita tehtiin hyvin monelaisista materiaaleista. L.M. Montgomeryn Runotytössä Emilia harmittelee, kun täti pakottaa hänet pukemaan talvella iltapuvun alle kömpelöltä tuntuvan flanellialushameen, mutta on siitä hyvillään myöhemmin kävellessään talvipakkasessa tuntikausia. V&A:n kirjassa on kuvia toppakankaasta tehdyistä alushameista ja tieto, että 1800-luvun loppupuolella alushameissa alettiin suosia voimakkaita värejä.Tuulen viemää -elokuvassa Mammy saa Rhett Buttlerilta punaisen silkkialushameen ja myös Emilia haaveilee sellaisesta. Itse omistan alushameen tiettävästi vuodelta 1901 ja se on niin läpikuultavan ohutta puuvillaa ja pitsiä, että siitä ei todellakaan ole lämmikkeeksi vaan ehkä estämään sukkanauhoja ja muita alusvaatteita erottumasta lantiolta piukan alushameen läpi..

Eli alushameen materiaalin voi valita surutta käyttötarkoituksen mukaan: lämmittämään tai tukemaan hameen helmaa tai vaikka vain estämään päällihametta takertumasta sääriin ja menemästä kävellessä jalkojen väliin. Viimeksimainittuun kyllästyttyäni tein keinokuituvuorikankaasta nyörillä tuetun alushameen käytettäväksi talvella alimmaimaisena alushameena. Liukas kangas ja ryhdikäs muoto pitävät hameen erillään jaloista kävellessä.

Alushameen tukeminen

Vannealushame on toki ryhdikkäin ja parhaiten muotonsa pitävä tukea tarjoava alushame, mutta sen kanssa elämisessä on hankaluutensa, varsinkin nykyisessä arjessa. Enpä todellakaan haluaisi yrittää ruuhkabussiin vannehameessa! Siksi suosin menetelmiä, jotka antavat tarvittaessa myöten, vaikkeivät yhtä paljon tuekaan.

Oman kokemukseni mukaan alushameelle on helpointa antaa ryhtiä vaakalaskoksilla, erityisesti siinä tapauksessa, että hame on tehty suorasta kappaleesta (eikä kiiloista tai sektorin muotoisesta kappaleesta). Parhaiten laskokset toimivat ryhmänä, esim. useita 1cm levyisiä vaatteen oikealle puolelle taittuvia laskoksia vieri vieressä sillä korkeudella, missä helma kaipaa ryhtiä. Laskokset kannattaa ommella sivusauman jälkeen, jolloin niitä voi samalla käyttää helman pituuden säätelemiseen, eli lisätä tai avata tarpeen mukaan. Itse olen lyhentänyt alushametta tilapäisesti vaakalaskoksilla, jotka ompelin pitkällä tikillä purkaakseni ne helposti jälkeenpäin.

Tyrnyyriä korostavia
rimsuja 

Rimsut ovat toinen keino lisätä volyymia ja jäykkyyttä. Rimsuja voi olla helman jatkona tai sellainen voi olla helman päällä tai niitä voi olla useampia päällekäin tai tiheänä ryhmänä pöyhistämässä takamusta tai lantiota. Vasemmalla olevassa tyrnyyrin kanssa pidettävässä rimsualushameessani on itseasiassa aika säästeliäästi rimsuja.

Kuva A

Yleensä arvioidaan, että rimsukaistaleen tulisi olla vähintään kaksi kertaa pidempi kuin helma, johon se kiinnitetään. Kolme kertaa pidemmällä kaistaleella tulos on jo melko runsas. 

Rimsun voi kiinnittää joko suoraan helman jatkoksi kuten kuvassa A tai helman päälle, kuten kuvassa B. Jälkimmäinen tapa on hiukan ryhdikkäämpi mutta se vaatii kaitaleen molempien reunojen huolittelua päärmeellä tai käänteellä. Yläreunan voi myös kääntää niin paljon, että käänne ulottuu poimutuskohtaan ja poimitusommel kiinnittää myös käänteen. 

Kuva B

Ennen krinoliinin keksimistä alushameita jäykistettiin myös nyörillä eli kiinnittämällä helman ympäri useita kierroksia pahksuhkoa (0,5-1cm) nyöriä vieri viereen. Nyörin voi ommella käsin kiinni kankaan oikealle puolelle tai sen voi sulkea kahden kangaskerroksen väliin jääviin kujiin. Koska koska nyörin pitäisi pysyä tiukasti paikoillaan, se on parempi asetella kangaskerrosten väliin ja ommella kujan muodostava ommel aivan sen viereen kuin yrittää pujottaa nyöriä ahtaaseen kujaan. Oman kokemukseni mukaan nyörin voi myös sulkea laskoksen sisään, mutta silloin laskosvara on huomioitava hametta leikatessa.

Pitkä hame arkikäytössä

"Sinun helmasihan laahaa maata ja likaantuu!" kauhisteli muuan aiemman työpaikan täti-ihminen. Selitin hänelle, että olen kyllä tietoinen asiasta ja jos se olisi minulle ylitsepääsemätön ongelma, en siinä tapauksessa varmaankaan käyttäisi niin pitkää hametta.

Parikymmentä vuotta pitkän hameen kanssa ovat tehneet pitkän hameen tuottamat käytännön hankaluudet tutuiksi. Ne liittyvät enimmäkseen juuri maata laahaavaan helmaan, ja jos pitkää hametta haluaa käyttää, niiden kanssa on pakko oppia elämään.

Helma likaantuu ja sateella tai lumessa se kastuu sitä ylemmäs, mitä pidempään ulkonä viipyy.
Helmaan voi kompastua portaissa tai jyrkässä ylämäessä, jollei sitä kannattele tai muutoin varo
(seuraus: kaksin käsin kantaminen ei onnistu portaissa, ainakaan minulta)
Helma avaa kengännauhat
Helma hankaa kenkiä. Märkä ja hiekkainen helma voi hangata kenkien pinnan pilalle.
Helmapäärme tarttuu helposti kengänkorkoihin ja repeytyy auki.
Helma voi tarttua johonkin ja repeytyä. Erityisesti liukuportaissa on varottava.
Helma kuluu ennen pitkää rikki hangatessaan kiveyksiä, soraa ja asfalttia.

Ensimmäinen asia on tietysti, että pitkästä helmasta pitää muistaa huolehtia; kannatella sitä portaissa ja varoa, ettei se laahaa pahimmissa lätäköissä ja sotkuissa tai tartu liukuportaisiin. Siihen tottuu aika nopeasti, ainakin kompastuttuaan muutaman kerran, mutta tavaroiden kantaminen portaissa on vaikeampi juttu. Uskon, että viktoriaanisena aikana palvelusnaisilla oli siihen jokin konsti, mutta en ole keksinyt miten he sen oikein tekivät.

Minulla on tapana solmia kengännauhat tuplasolmulle, jotteivät ne avautuisi niin helposti.

Helman kulumisen kanssa kamppailivat jo entisajan naiset; olen nähnyt vanhoja mainoksia vahvasta nauhasta, joka kiinnitettiin helman sisäpuolelle suojaamaan reunaa hankaukselta. Myös alushameen helma saattoi olla niin pitkä, että se suojasi varsinaista helmaa osumasta maahan, ja varsinkin laahuksen alle voitiin kiinnittää balayeuse, erillinen rimsu tai rimsuista koottu suojakappale, joka laahasi maata ("female street sweeper") ja voitiin irrottaa helposti pesua varten. Minulla on uskoakseni mummoni äidin vanha edwardiaaniseen tapaan leikattu hame luultavasti 1910-1920-luvuilta, ja siinä helma on huoliteltu vahvemmasta ja kestävämmästä kankaasta tehdyllä leveällä alavaralla, jonka arvatenkin on tarkoitus ottaa vastaan pahin hankaus. Alavara on parikymmentä senttimetriä leveä varmaankin, jottei se niin helposti tarttuisi kengänkorkoihin. Itse olen tehnyt hameisiini nimenomaan näitä vahvoja alavaroja ja joutunut muutaman kerran uusimaankin niitä, kun hankaus on kuluttanut reuna risaksi.

Mutta...

Kovalla pakkasella pitkän hameen alle voi pukea vaikka kuinka monta kerrosta - villahousuja, toppahousuja, säärystimiä, mitä vaan - näyttämättä mitenkään kummalliselta. Muutenkin hameen alle on helppo piilottaa vaikkapa säärikarvat tai silmäpakoiset sukkahousut.

Hyttysaikaan hame suojaa jalkoja aika hyvin, varsinkin jos se muistaa istuessa huolehtia sen teltaksi nilkkojen ympärille.

Vaikka hameen vyötäröä ei voisikaan säätää, vatsan turvotus tai pari lisäkiloa ei aiheuta sellaista epämukavuutta kuin housuja käyttäessä, kun hame vain nousee vyötäröllä hiukan ylöspäin mutta ei kiristä muutoin.

Jos hameeseen ompelee (syvät) taskut tai käyttää sen alla irtotaskuja, niihin mahtuu määrättömästi enemmän tavaraa kuin housujen taskuihin, ilman että se näkyy päällepäin mitenkään.



Ompelin vastikään uuden pitkän hameen, joka minun piti ommella jo pari vuotta sitten - rypistymättömästä kankaasta matkaa varten- mutta mieli tekisi uutta, johon voisin kokeilla vielä tarkemmin siitä mummon äidin hameesta kopioituja tekniikoita. To Do -listalla on myös ollut pitkään uusi alushame, johon tulisi nyöriä moneen riviin jäykistämään helmaa. Ostin jo nyörinkin - n. 1cm paksuista valkeaa puuvillanyöriä - mutta hameen kangas pitäisi vielä löytää, mieluiten käytettynä, mutta yksikään lakanoistani ei ole mennyt rikki, joten jotan muuta pitäisi keksiä.

Ei-vannealushame

Ostin taannoiselta matkaltani kirjat Making Edwardian Costumes for Women ja Underwear Fashion in Detail (V&A Fashion in detail-sarjan alusvaatekirja) ja luin niistä, miten krinoliinin ja tyrnyyrin mentyä muodista pyrittiin edwardiaanisella ajallakin alushameilla yhä luomaan alaosalle volyymia ja muotoa, joten alushameita ryhdistettiin ja jäykistettiin eri tavoin, esim. toppauksilla, jäykällä nyörillä (useita tiivissä rivissä), laskoksilla, poimutuksilla. Toki toppauksilla tavoiteltiin varmaan myös lämpöä, mutta siinä on puolensa, että alushame pysyy erillään jaloista eikä sotkeudu polvien väliin.

Toinen kiinnostava maininta oli, että alushameen helmaan pyrittiin saamaan painoa esim. lissämällä rivi nappeja, jotta helma ei pyrkisi kiipeämään ylös reittä pitkin. Tämä on ainakin minulle jatkuva ongelma nykyaikaisten sukkisten kanssa!

Alushame keskeneräisenä

Siispä tumasta toimeen! Valkea paitakangas (luultavasti jotain puuvillasekoitetta) oli odottanut alushameeksi tekemistä, ja päätin tehdä sen samalla tavoin kiiloista kuin aiemmin tekemäni ruskean hameen, jotta se ei lisäisi paksuutta lantiolle. Tuo ajatus painon lisäämisestä helmaan sai minut etsimään jotain sopivaa kangasta tilkkulaatikostani, ja löysinkin joskus aikoinaan kaverilta saamani palasen paksua, tiivistä, hiukan valuvanoloista ja kiiltäväpintaista mitälie twill'mäistä kangasta, joka oli myös selvästi suhteellisen painavaa. Leikkasin siitä suunnilleen helman muotoiset kaitaleet ja kiinnitin surutta helman päälle siksakilla.

Olen aiemminkin lyhentänyt hiukan liian pitkäksi osoittautuneita alushameita tekemällä helmaan vaakasuoria n. 1cm levyisiä vekkejä, mutta nyt sellaiset tuon paksun lisäkankaan kanssa tekivät helmasta niin jäykän, että se käyttäytyy melkein kuin kujissa olisi sisällä löysähkö vanne! Kuten kuvasta voi nähdä, helma leviää sivuille ihan itsekseen. Takana, missä helmassa on enemmä leveyttä, se painuu parille isolle ja loivalle poimulle, mutta edelleen se on selvästi ryhdikkäämpi kuin pelkkä alushamekangas olisi.

En ole vielä testannut, miten alushame käyttäytyy päällyshameen kanssa, mutta kunhan kokeilen, päivätän tänne, samoin kuin kuvia vyötärön kiinnityksestä takaa ja lähikuvaa vekeistä.

Pitkä hame kiiloista

Edit: koska tätä ei ole tehty autenttisilla 1800-luvun lopun / 1900-luvun alkuvuosien ompelutekniikoilla, esim. vuori puuttuu, en voi nimittää tätä edwardiaaniseksi tai sen ajan mukaiseksi hameeksi, mutta yritin soveltaa sen ajan leikkausta miten kykenin..

Kaikkien vyötäröltä poimutettujen ja laskostettujen hameiden jälkeen halusin kokeilla 1890-lukulaista kiiloista koottua hametta, joka on lantiolta istuva mutta laajenee helmaa kohti, ja takana on laskoksia antamassa lisää väljyyttä. Hame koottiin viidestä tai seitsemästä (tai vieläkin useammasta?) kiilasta, jotka kaartuivat vyötäröltä sisäänpäin. Useinhan näissä oli takana myös laahus, mutta halusin hameen arkikäyttöön Suomen kuraiseenkin säähän, jossa sellainen olisi liian epäkäytännöllinen.

Edestä

Satuin löytämään edullisesti ohutta miestenpukukangasta miellyttävänä vaaleanruskeana. Kahdesta pituudesta sai viisi kiilanmuotoista kappaletta, joista takana olevat kaksi sisältävät laskostusvaraa. Tein kaavan mittaamalla lantion ja vyötärön ympärysmitat ja jakamalla ne viiteen osaan, mistä sai kiilan leveyden lantiolla. Ompelin kaavalla ensin alushameen, ja sain selville, että se oli itseasiassa liiankin väljä, joten muokkasin kaavaa ennen kuin leikkasin itse hameen, ja takakappaleiden laskostusvaran leikkasin aika lailla arviolta.

Vyötärökaitaleen saaminen täsmälleen oikean mittaiseksi vaati vähän säätämistä, koska halusin sen istuvan ja näyttävän niin hyvältä, että voisin käyttää sitä puseron päällä. Käytin vyötärökaitaleeseen tukikangasta, jotta se pitäisi ryhtinsä, ja laitoin kiinnittiksi napit ajatellen, että ehkä samanlaista toteutusta on voitu käyttää siihenkin aikaan.

Takaa

Koska helma joutuu laahaamaan ties missä, halusin kokeilla tähänkin hameeseen helman vuoraamista suojaavalla leveällä kaitaleella, mikä myös ymmärtääkseni oli tapana aikoinaan. Tähän hameeseen en jaksanut hankkia vuorikangasta, joten alla on aina alushame - mieluiten se vastaavanmallinen lantiolta sileä - tai kaksi.

Tykkään hameen mallista kovasti, joten luulen, että teen vielä toisen samanlaisen lähitulevaisuudessa. Laskostettujen ja rypytettyjen hameiden leveydessä on puolensa mutta toisaalta tämä näyttää tyylikkäämmältä ja huolitellumalta :-)

1700-luvun puvun jatkoa

Update: Sama jakku
keväällä 2016
sinisen hameen
kanssa.

Totesin myös, että mikään pitkistä talvihameistani ei sopisi materiaalinsa puolesta 1700-luvun asuun, joten kaivoin kaapin pohjalta myös punaista ohuehkoa puuvillacanvasta ja tein hameen Gouvernante Astridin ohjeella, eli suora kangaspala, laskostus ja yläreunaan nyöri, eikä mitään viistoamisia ja vetskareita, kuten muissa hameissani.

Update: Tein tässä kuvatun sinisen jakun pariksi ystävältä saamastani sinisestä pellavasta hameen, joka on myös mallinsa puolesta autenttisempi: etu- ja takakappaleet on kumpikin laskostettu omaan nauhaansa, jonka reunoissa on solmimisnauhat.

Saatuani korsetin valmiiksi saatoin ryhtyä miettimään jakkua. Ostin palaosastolta siihen raidallista puuvillaa, jonka toiset naiset onneksi totesivat ajanmukaiseksi, ja mietin malliksi jotain tällaista. Mutta mistä kaavat? Meinasin jo ryhtyä muokkaamaan ja sovittelemaan kaavapaperia mallinuken päälle, kun muistin, että minullahan on Moda-lehden numero vuodelta 1998 ja siinä kaavat juuri tämän ajan vanhojenpäiväpukuun, vieläpä ompelijalta, joka oli siihen aikaan ommellut vaatteita juuri tälle porukalle!

Tein taas koekappaleen lakanakankaasta saadakseni istuvuuden muokatuksi korsetoidulle vartalolle (ohjee oli tehty käytettäväksi ilman korsettia) ja mallin sopivaksi omalle pitkälle selälleni, ja toisaalta asettumaan oikeaan kohtaan korsetin yläreunaan nähden. Toisaalta halusin muokata kaavan ajanmukaisemmaksi eli siirtää sivu- ja olkasaumaa taemmas. Siitä kuitenkin seurasi, että kun kyljen kohdalla ei ollut saumaa, helmaan ei tullut sille kohtaa tarpeeksi leveyttä lantioon nähden, joten joudui lisäämään helmaan kiilan keskelle kappaletta, mitä en valitettavasti osaa tehdä kovin nätisti. Myös hihan kaavan leikkelin ajanmukaisemmaksi, eli siirsin sauman kainalosta eteen niin, että sain tehdyksi hihasta hiukan kaarevan, jotta se seuraisi käsivarren muotoa paremmin.

Vuoritin jakun ruskealla pellavalla, kun sellaista kaapista sattui löytymään, ja tajusin vasta siinä vaiheessa, että parempi valinta kankaaksi olisi ollut vaalea ohut villakangas, jota minulla olisi ollut. Mutta kun sininen oli jo leikattu ja osittain ommeltu, en halunnut aloittaa enää alusta. Vuori asettui paikoilleen yllättävän hyvin. Ompelin kaula-aukon, helman ja etureunat, ja käänsin jakun oikein päin vuorin kylkeen jättämästäni aukosta. Sitten lopuksi tikkasin kaula-aukon ja helman vuorin puolelta, jottei tikkaus näkyisi päällepäin.  Lisäksi muutama pisto pitämään sitä aloillaan joistakin kohdista. Hihoja en ehtinyt huolitella muutoin kuin kääntämällä päällikankaan reunat käsin ja kääntämällä vuorin sen verran lyhyeksi, ettei se pursunut hihansuista päällikankaan ulkopuolelle. Sitten eteen muutama hakanen kiinnittimiksi, ja jakku valmistui, sekin myöhään yöllä ennen juhlia.

Vielä valkoinen "säädyllisyyshuivi" peittämään kaula-aukkoa, ja asu oli valmis!

Tilaushame, tai sinne päin.

Kävin kesällä tapaamassa ystävääni, joka harmitteli, ettei kaupoista enää löydy sellaisia pitkiä hameita kuin 90-luvulla oli, tai jos löytyykin, ne ovat kummallisen kokoisia eivätkä sovi hänelle. Minä tietysti uhoamaan, että tämähän on pelkästään järjestelykysymys - äkkiähän minä sinulle hameen teen! Niin sitten sovittiin tehtäväksi, ja joku viikko myöhemmin ystäväni toi minulle ostamansa kuvioidun farkkukankaan.

Mutta siinä kohtaa iski saamattomuus ja laiskuus, varsinkin kun ystäväni oli sanonut, ettei hameella ole kiire. :-( Joten projektin aloittaminen lykkääntyi ja lykkääntyi kunnes tajusin, että alkaa sataa lunta ja tulla talvi, eli hameen käyttöaika alkaa jo olla ohi! Nyt olisi pakko lunastaa lupaus asap!

Kaivoin 90-luvun lopun käsityölehdistä sopivan pitkän kapean simppelin hameen kaavan, muokkasin sen ystäväni mitoille sopivaksi ja ompelin hameen, jossa on sivulla vetskari ja halkio. Kävi ilmi, että olin ostattanut hänellä tuplasti liikaa kangasta kuvitellessani, että hameen pitäisi olla leveämpi, mutta kun tajusin, miten kapean hameen hän halusi, yksi pituus riitti oikein mainiosti. Tulin myös valinneeksi ensimmäisen käteen sattuneen simppelin mallin miettimättä olisiko ystäväni halunnut esim. vaikkapa taskuja tai muita yksityiskohtia, enkä halkion kohtaa leikatessani taaskaan muistanut huomioida riittävästi saumavaroja :-( Joten siinä paraskin uhoaja, että helposti ja äkkiähän minä teen unelmien hameen! *nolo*

Tulee mieleen isäni ammoinen kertomus eräästä sikäläisestä naapurinrouvasta, joka oli kehuskellut osaavansa ommella toisille vaatteita, mutta isän äidin tilaama leninki oli osoittautunut niin muodottoman malliseksi ja sopi kantajalleen niin nuonosti, ettei sitä pystynyt koskaan käyttämään. Tekemäni hame kuulemma sentään istui päälle, mutta olisi siitä minun mielestäni, jos olisin ajatellut taas nenäänin pidemmälle, voinut tehdä hienommankin :-(

Teknisesti helppokäyttöinen hame ;-)

Kun kesällä minulta toivottiin kietaisuhametta, ryhdyin ensin kaivelemaan varastojani ja päädyin paremman puutteessa tähän tukevaan puuvillakankaaseen, mutta tämä jäi kesken ostettuani kevyempää kangasta ja tehtyäni siitä lyhyen kietaisuhamosen. Ei tätä silti viitsinyt keskeneräiseksikään jättää, joten tein tämän nyt loppukesästä valmiiksi.

Kaavat ovat käsityölehden numerosta 5/98, malli on alunperin nilkkapituinen ja kiinnitetty napeilla, mutta koska tätä jämäpalaa riitti vain tämän verran ja toivomus oli lyhyt hame, lyhensin kaavan ulottumaan polveen asti. Mietin tähänkin ensin sivutaskua, mutta se olisi ollut liikaa muutenkin tukevaan kankaaseen. Koska se samanvärinen uusiohame on koristettu mustalla, halusin tähän jotain muuta, ja varastoista löytyi alunperin 1890-pukuun ostetun nauhan tähteet, jotka laitoin kietaisureunan somisteeksi. Kuvassa näkyy musta tarranauha, jolla hame kiinnittyy. Kietaisuosan toista reunaa pitää paikallaan pieni tarranpala vyötäröllä.

Tätä olen ehtinyt käyttää kerran, enkä ole ihan varma, toimiiko tämä. Tarra pysyy kiinni, mutta hameen malli on aika kapea, joten sen kanssa eläminen vaatii minulta hiukan totuttelua...

Vaaleanpunainen hame

Tämä oli itseasiassa tämän kesän ensimmäinen ompeluprojekti, mutta se on vaan jäänyt kuvaamatta ja päivittämättä, vaikka hame on ollut jo usein käytössäkin.

Olin ostanut joskus keväällä ohuehkoa mutta tukevaa stretch-farkkua muistuttavaa kangasta, josta mietin jonkin aikaa, tekisinkö housut vai hameen, mutta päädyin sitten hameeseen, jonka tein käsityölehden 5/2000-numerossa olevalla kaavalla, paitsi että lisäsin sivulle paikkataskun.

Halkio on siis edessä, samoin vetoketju, ja tämä oli ensimmäinen yritys tehdä sisätaskut eli tuollaiset, missä taskupussin toinen puoli muodostaa myös etukappaleen yläkulman. Koska halusin vähän vaihtelua, tein ne kohdat ja paikkataskun läpän vaaleanpunaisesta tilkkutyökankaasta, mutta se ei erotu paljoakaan. Myös vetskarihalkio on ensimmäinen tuollainen kaitaleella petetty halkio, mitä olen tehnyt. Itse metallinen vetskari muuten on uusiokäytössä rippihameestani.. ;-) Saumat on tikattu farkkutyyliin.

Hame on muuten kiva, mutta kangas on ehkä hiukan liian jäykkää kapeaan nilkkoihin asti ulottuvaan hameeseen, ja jotenkin tikatut saumat tahtovat näyttää kurttuisilta. Myös edessä oleva halkio ei minusta oikein toimi.

Mummon hame

Isoäitini muutti äskettäin ja jakoi pois liikoja tavaroitaan. Hän antoi vaatekomerostaan minulle hameita, kun ne osoittautuivat sopivan kokoisiksi, joten evakuoin ne oikein mielelläni omaan käyttööni. Kaksi mustaa hametta ovat oikean kokoisia ja mietinnässä on vain, josko niitä kaventaisi kynähameiksi ja/tai lyhentäisi, mutta kuvan harmaaruudullinen villahame oli vyötäröltä hiuka ahdas, joten se vaati enemmän modifioimista.

Entisajan vaatteissa on kuitenkin ihan eri tavalla saumavaroja kun nykyään, joten otin vyötäröä ulos toisesta sivusaumasta ja siirsin toisella sivulla olevaa vetskaria ulommas (joku oli jo aiemmin ottanut vyötärön muotolaskoksia ulospäin...), mutta samalla jouduin poistamaan vyötärökaitaleen, koska sen pituus ei enää riittänyt, mutta eipä se haittaa. Toisaalta kavensin helmaa niin, että se ei levene sivuille yhtään. Pituuden kanssa arvon vielä, haluanko lyhentää hameen povimittaiseksi - tuo polven alapuolelle ulottuvakin on mielenkkintoisen 50-lukumainen ;-)

Kevyt kesähamonen

Tarve: Lyhyt hame, joka olisi kevyt ja vilpoinen päällä ja helppo riisua.

Kaivelin ensin omia kaappeja, mutta en raaskinut koskea pellaviin vaan ryhdyin ensiksi toimeen paksuhkon puuvillakankaan ja kynähametta muistuttavan kaavan kanssa, mutta kun menin hakemaan kangaskaupasta tarranauhaa sen kiinnittimeksi, näin tämän kevyen viskoosikankaan, ja muistin tosi helpon kaavan, jota oli myös katsonut mutta joka ei soveltunut paksulle kankaalle. No, tuumasta toimeen siis. Hame valmistui muutamassa tunnissa. Mutta myös se tekeillä oleva kynähame on viininpunainen, ja minullahan on jo se uusiohame, joka on viininpunainen. Onkohan minulla jokin fiksaatio tähän väriin? No, hahden paksumman hameen väri on kyllä määräytynyt aiempien ja muuhun käyttöön valittujen kankaiden mukaan.

Musta arkihame

Perushame, musta, suora, simppeli, joka kävisi monen vaatteen kanssa, oli se, mitä kaipasin.

Kun siivosin larppivaatehyllyä, käsiini osui ammoisen univormun helmalisäke, jolla hyvin todennäköisesti ei olisi enää käyttöä, mutta joka muodostui kaksinkertaisista suorista paloista tukevaa mustaa kangasta. - Hame! Purin siitä kullanväriset koristeet, koristenapit ja hakaset pois ja leikkelin sen palasiksi, jotka juuri sopivast riittivät kapeaan lyhyeen hameeseen.

Ohje on käsityölehden numerosta 5/2001, riisuttuna päällitaskusta ja lisättynä vuorella, joka oli helppo kiinnittää vyötärönauhan sisäkappaleiden reunoihin. Tosin vuoren kiinnittäminen takahalkioon ei ehkä ole taiteen sääntöjen mukainen, mutta toivotaan, että se toimii... Eikä tuosta niin yleiskäyttöistä tullutkaan, kun piti mennä tikkaamaan saumat punaisella langalla.... ;-) Paksu tikkauslanka on kuitenkin sen verran hyvän näköinen, että taidan hyödyntää samaa tulevissakin vaatteissa.

Uusiohame

Mieli tuntuu muuttuvan lyhyitä hameita kohti. Paitsi että ammoin H&M:ltä ostamani lyhyet hameet alkavat nyt kymmenen vuotta vanhempana tuntua säädyttömän lyhyiltä... Villasekoitteinen violetti hame on kuitenkin jo liian kuuma kevääksi mutta Anttilasta ostettu tummanharmaa taas hiukan liian ohut ja ehkä hiukan liian hienokin.

Lyhyemmän hameen ompeluprojekti on ollut vireillä kauan, ja ehdin jo leikatakin yhden sellaisen viinipunaisesta twillistä, mutta sen jäykkyys = laskeutumattomuus epäilytti, kun en kuitenkaan mitään kynähameen mallista meinannut. Sitten yhtenä päivänä järjestelin vaatehuonetta ja törmäsin siellä viereksivään ekaan larppihameeseeni.

Tein sen exän kummitädin avustuksella syksyllä -95 ja se oli ensimmäinen kunnollinen pitkä hameeni. Olin ihan rakastunut siihen, mutta viimeiset viisi vuotta se oli jäänyt lähes pois käytöstä, koska se yksinkertaisesti oli liian kulunut. Vetskarin vedin oli katkennut, vuori oli hapertunut ja repeillyt riekaleiksi, helman alareuna oli rispaantunut ja paikattu, ja masuun kertyneet lisäsentit kohottivat sitä ylemmäs niin, että helma alkoi näyttää hiukan liian lyhyeltä. Mutta itse twilli oli vuosien pesuissa pehmentynyt melkein laskeutuvaksi :-)

Siinäpä ratkaisu lyhyen hameen kankaaksi jäykän uuden twillin sijaan! Paloiksi leikeltynä vanha hame riitti juuri täsmälleen uusimman käsityölehden kellohameeksi ja kapeampaa hametta varten ostettu vuori riitti täpärästi, kun toisen takakappaleen sai leikatuksi eräästä vanhasta jämäpalasta :-) Alkuperäisessä kaavassa olisi ollut vyötärönauhakin, mutta kokeiltuani totesin, ettei se sovi vartalolleni (=pömppävatsalleni) ollenkaan, joten tein hameen valmiiksi ilman sitä. Koristenauha muuten on entinen korsetinnyöri, joka jäi tarpeettomaksi, kun hankin korsettiin uuden pidemmän nauhan. :-)

Uusi kesähame

Katselin tätä kangasta jo etsiessäni mekkokangasta, mutta ohut, pehmoinen ja läpikuultava tencel ei sovellu kotelomekoksi, joten se jäi kauppaan, mutta kun hellesäät saivat kaipaamaan lyhyttä hametta mutta kaikki kaapista löytyvät näyttävätkin yhtäkkiä säädyttömän lyhyiltä, päätin tehdä uuden hameen ja ostaa tätä kangasta..

Olisi kyllä pitänyt valita jotain muuta. Mokoma kangas venkoili leikatessa niin, että vaikka luulin asetelleeni kaavat kankaalle ihan oikein, leikkaamisen ja pienen heiluttelun jälkeen palat olivatkin lantiolta pari senttiä kapeammat, koska kangas oli ollut pöydällä viruneena! Aioin myös alunperin tehdä normaalin vuoren, joka olisi ollut kiinni vain vyötäröltä, mutta tajuttuani, että saumavarat näkyisivät läpi ja kangas tosiaan viruisi miten sattuu, päätin kiinnittää vuorikappaleet päällisiin jo ennen saumojen ompelemistä, eli käsitellä päällistä ja vuoria kuin ne olisivat yhtä kangasta.

Onneksi lantiosta ei nyt tullut ainakaan ihan radikaalisti liian pientä eikä helma pönötä tuon enempää. *huokaus*

Otin ihan normaalin hiukan alaspäin levenevän, muotolaskoksilla varustetun lyhyen hameen kaavan, ja levensin helmaaa keskeltä, eli leikkasin palan auki muotolaskoksesta alaspäin ja levitin helmasta niin, että laskos sulkeutui vyötäröltä. Ainakin malli vaikuttaa ihan hyvältä, kun en ole vielä ehtinyt hametta käyttää.

Keskeneräisiä mutta sentään jotain

Palattuani maalta ja selvittyäni 'conista, olen viettänyt aikaani näiden kanssa. Alushame tosin kaipaa vielä toisen mokoman lisää röyhelöitä taakse ja ylintä röyhelöä pitää siirtää, ja päällyshameen helma on kääntämättä, koska en vielä tiedä mitä kenkiä tulen käyttämään, ja koristelematta, koska en ole vielä päättänyt yläosan koristelua.

Alushame on ohutta tiivistä puuvillaa (ei lakanakangasta) ja helmassa on kapeahkoa brodyyria. Takana hameen alla on pieni erillinen bustle pad, eli tyyny, joka on nauhalla kiinni vyötärön ympäri. Tein itseasiassa alunperin isomman bustle padin, mutta koska 1890 bustle oli menossa pois muodista, tein varoilta toisen pienemmän.

Päällyshame on viininpunaista jaquadikuvioista verho(?)kangasta ja koottu leveästä etukappaleesta, kahdesta sivukiilasta, kahdesta takakappaleesta ja niiden välissä olevasta leveästä kiilasta. Edustaa on hiukan drapeerattu, tosin sitä olisi pitänyt tehdä vähän enemmän, että se olisi erottunut paremmin. Takana on moninkertaiset vastalaskokset, joihin on piilotettu halkio. Sen kiinnittimenä on hakasia ja neppareita (jotka olivat tuohon aikaan tosi suosittu mullistavan uusi keksintö!) Vaikka alle tuleekin alushame, hame on vuoritettu.

(Mallinukke on muutaman sentin liian matalalla, siksi hame roikkuu lattialla. Sininen vyötäröllä ja harmaa selässä ovat lisätoppauksia nuken saamiseksi oikean kokoiseksi.)

Yläosa onkin sitten paljon haastavampi juttu. Minulla on koekappaleen avulla tehdyt jokseenkin istuvat kaavat, mutta varsinkin koristelun ideointi tuottaa vaikeuksia. Sen jälkeen pitäisi ehkä kehittää jonkinlainen päällysvaate ja hattu... Taidan miettiä niitä myöhemmin :-)

Uusi kesähame + farkunlahkeet

Kaikki pitkät hameeni ovat sävyltään tummia ja materiaaleiltaan paksua villaa tai raskasta puuvillatwilliä tai muita vastaavia, joten kaipasin kesäksi jotain muuta, kun aina ei ole riittävän lämmin pitää lyhyttä hametta. (klikkaamalla kuva isommaksi)

Ostin paitakangaspalan, ja jostain iski piheys tyytyä 3,5 metrin sijaan 2,7 metriin, mikä nyt kyllä oikeastaan kaduttaa. Kangas oli vaarakaraidallista, joten laskostin toisen hulpion vyötärökaitaleeseen ja leikkasin helmasta ylimääräiset pois niin, että sain hameesta pystyraidallisen. Nyt helmapäärme on toistakymmentä senttiä leveä, mutta se laskeutuu huonosti, joten saattaa olla, että päärme kapenee vielä jonain päivänä merkittävästi... ;-) Tuota voisi ehkä myös lyhentää viitisen senttiä.

Vyötärökaitale on kiinni hakasilla ja sivulla olevassa halkiossa on kiinnittimenä pari nepparia. Aiemmin tekemäni kiristysnauhaviritelmät akoivat kyllästyttää, koska niihin tarvitsi aina hakaneuloja lisätueksi.

Ostin syksyllä tummanruskeat farkut hiukan kiireessä ajatellen, etteivät pari senttiä liian lyhyet lahkeet haittaisi. Mutta matalia kenkiä käyttäessä se kyllä haittaa, joten päätin pidentää farkkuja hiukan. Teininä sain äidiltä pieniksi jääneet marjapuuronpunaiset farkut, jotka olivat myös hiukan liian lyhyet (äitini on minua reilusti lyhyempi) ja niiden pidennys onnistui nappiin osuneen kangasvalinnan takia täydellisesti, joten päätin yrittää, josko sama onnistuisi noiden ruskeiden farkkujen kanssa. Ainakin onnistuin mielestäni valitsemaan hyvänvärisen ja hyvänpaksuisen kankaan.