Edellisistä yrityksistä kokeneena päätin jatkaa värien kanssa, kun tuntui, että minulla ei ole oikein yhtään kivaa punaista paitaa. (sic!)
Pidin edellisellä kerralla tekemistäni trikit-kuvioista, mutta tällä kertaa kiristin kiinnityslangat paremmin, jota kuviot jäisivät selvästi valkoisiksi ja sopisivat siten valkoisiksi jääviin ompelulankoihin. Juuri ompeleiden värjäytymättömyyden takia yritinkin etsiä värjättäväksi paitaa, joka olisi ollut valmiiksi punainen (ja ompeleetkin siten punaiset) ja jonka sitten vain värjäisin hiukan syvemmän punaiseksi, mutta löysin vain aniliinipunaisen paidan, ja päätin kokeilla sillä. Sen sidoin vain ihan randomilla pötköksi.

Ensimmäisen yrityksen tein pelkällä Tulip Redillä niin, että valkoinen paita meni väriliemeen heti ja aniliini hiukan myöhemmin. En kuitenkaan pitänyt tuloksesta, sillä valkoisesta paidasta tuli jotenkin aavistuksen hailakan tomaatinpunainen ja aniliinissa väri oli tummentunut vain aavistuksen samalla kun löysän sitomisen takia kuvioita ei juuri erottunut. Siispä valkoiseen uudet kiinnityslangat tarkasti samoihin kohtiin ja tiukalle, ja aniliininpunainen uudestaan tiukemmalle pötkölle, ja molemmat heti liemeen, jossa oli Tulip Redin lisäksi hiukan Intense Violetia.
Ja tulos oli huomattavasti parempi :-) Näistä tuli ehkä kivoimmat tähän mennessä :-)





Säärystimet neuloin jo viime talvena, kun hiekavärisen lyhyen hameen kanssa eivät siniharmaat tai harmaankirjavat säärystimet oikein sopineet, ja kun lankaa jäi, päätin tehdä niiden kaveriksi hartianlämmittimen -- jota varten piti sitten ostaa vielä yksi kerä lankaa! Hartianlämmitintä tehdessäni ajattelin, että säärystimistä saisi sen kanssa villapaidankorvikkeen, siis hihattimet + hartianlämmitin, mutta säärystimet ovat liian väljät sekä ranteesta että ylhäältä ollakseen käyttökelpoiset siihen. Lanka on Novita Softy, ja sitä pitäisi nähtävästi neuloa paljon nro 6:tta pienemmillä puikoilla, jotta joustimesta tulisi napakka. Kun halusin säärystimien laskeutuvan kengän päälle, en yrittänytkään saada joustimesta napakkaa.

Kiinnitin huomiota myös ystävättäreni kännykkäkoteloon, johon hän ei tuntunut olevan aivan tyytyväinen, ja näytin vuosia sitten omalle kännykälleni tekemääni olkapäällä roikotettavaa koteloa kysyen, haluaisiko hän samanlaisen. Väritoive oli vihreä tai oranssi, ja tilkkulaatikosta löytyi itse pesukoneessa värjäämääni puuvillaa, jonka väri vaihtelee aavistuksen verran hailean olivinvihreästä hiukan kellertävämpään. Laitoin välivuoriksi vihreää flanellia saadakseni rakenteesta hiukan tukevamma, ja nyöriksi valitsin kullankeltaista kiiltävää nyöriä, kun vihreissä oli tarjolla vain tummanvihreää ja minttua. Vaaleanruskea tarranauha on evakuoitu joskus eväskorin pidikkeistä! 

