Iltapuku vuodelle 1815

Mies ehdotti, että lähtisimme kavereiden kanssa illanviettoon, joka liittyi Waterloon taistelun ensi kesänä oleviin 200-vuotisjuhliin. Eli elettäisiin vuotta 1815. Kuulemma voisin pukeutua 1700-luvun vaatteisiini, mutta ajattelin, että tyylit poikkeavat niin paljon toisistaan ja tämä olisi ilmeisesti juhlavampi tilaisuus kuin mihin porvarillinen 1700-luvun vaatteeni sopisi, että pakkohan minun olisi väsätä itselleni empiremekko. Olen aina hiukan vierastanut empirepukuja, joska ne näyttävät helposti äitiysmekolta ja yöpaidalta, mutta kun kerrankin oli hyvä syy, päätin yrittää.

Olin jokunen vuosi sitten tehnyt hyvin nopeasti hyvin hutaistun empirelinjaisen larppivaatteen, joka koostui jakusta ja alusmekosta, joak oli vain hihaton miehusta häthätää huoliteltuna plus helma. Jakun olen myynyt pois mutta alusmekon empireyläosan olin säästänyt kaiken varalta, ja nyt kaivoin sen esiin ja käytin koekappaleena. Siirsin olkasaumaa taaksepäin ja sivusauman taka-sivusaumaksi, jotta leikkaus olisi ajanmukaisempi, ja suurensin kaula-aukkoa ja lisäsin lyhyen puhvihihan (jonka kaavoittamiseen löytyi hyviä kuvia netistä hakemalla puffed sleeve pattern)


Tutkiessani sen ajan pukukuvia harkitsin jonkin aikaa, pitäisikö puvun etumuksen olla rypytetty, mutta se näytti olleen muotia ennen vuotta 1810, joten luovuin siitä ideasta, mutta koska selkäkappaleet pysyivät vielä myöhemminkin sen näköisinä, että ne oli kurottu vyötärölle, päätin yrittää tehdä selkään sellaisen rakenteen. Tosin kuvissa näytti, etteivät poimut enää myöhemmin johtuneet siitä, että vyötäröä olisi varsinaisesti kiristetty kasaan takaa vaan vyötärö oli kiinteän mittainen, joten tein poimutuksen vain päällimmäiseen kerokseen vuorin ollessa sileä.

Kankaista:
1800-luvun alkuvuosina valkoinen oli ehdoton suosikkiväri, ja vaikka 1820 kohti muitakin vaaleita värejä alettiin käyttää, valkoinen tuntui luontevimmalta valinnalta, osittain myös siksi, että minulla oli varastoissani erinäisiä valkoisia kankaanpaloja. En halunnut ostaa kokonaan uutta kangasta pukua varten, joten myös siitä syystä päädyin käyttämään paloja: alekorista poimimaani himmeänkiiltävää puuvillasekoitetta, joka ilmeisesti oli verhokangasta mutta joka sai palvella miehusta päällikankaana ja helman takaosana; isomman sängyn hankkimisen myötä liian pieneksi jäänyttä puuvillasatiinilakanaa, josta tuli helman vuori; 1890-projektin alushameen ohuesta puuvillapalttinasta jääneitä paloja käytin yläosan ja hihojen vuoraamiseen; 1700-luvun "säädyllisyyshuivia" varten ostamani puuvillavoileen tähteet olivat riittävän ohuita ja pehmeitä reunanöyhelöiksi; mummon vanhan lakanan tukeva ja tiivis puuvilla sopi tukemaan vyötärönauhaa sisältäpäin; toisesta alekorista löytämäni kirjailtu mukamaspellavainen verhokangas sopi täydellisesti helmaan ja antoi värit myös koristenauhoille. Nauhat olivatkin oikeastaan ainoa tarvike, jonka ostin vartavasten pukua varten :-)

Yläosan kaavaa sai muokata moneen otteeseen, koska vaikka se sopi oikeisiin mittoihin säädetylle mallinukelle se oli minulle hiukan liian ahdas, kädenteitä piti avartaa etupuolelta ja olkasaumaa väljentää. Koska yläosan vuori on kiinteiästi kiinni päällikankaassa eikä irrallinen, kuten vuorit normaalisti, kaula-aukon röyhelö on kiinni muotokaitaleen alla. Hihansuihin luontevin ratkaisu olisi tietysti ollut röyhelön kääntäminen hihakappaleen reunasta, mutta en tietenkään ollut muistanut varata kappaleeseen lisäpituutta sitä varten, ja kun kaula-aukon röyhelö oli selvästi eri kangasta kuin miehusta, täytyi hihansuiden röyhelöiden noudattaa samaa tyyliä. Yritin kiinnittää röyhelön hihansuuhun kalvosimen avulla, mutta kun kaula-aukossa koristenauha on heti röyhelön vieressä, kalvosin teki hihansuusta eri näköisen kuin kaula-aukon reuna, joten korjasin röyhelön kiinnittymään suoraan hihakappaleeseen ja koristenauhan siihen päälle. Tuntui vähän hataralta kiinnittää kaksi poimutusta suoraan toistensa päälle niin, että pelkkä yhdistävä ommel pitää poimutukset kasassa, mutta en keksinyt parempaakaan.

Vyötärönauha koostuu kahdesta erillisestä kappaleesta, joiden yläreunojen väliin kiinnittyy miehusta, ja alareunojen väliin helman. Helman kirjailtua kangas olisi riittänyt aika naftisti lantion ympäri, mutta ajan tyylin mukaan takana piti olla runsaasti väljyyttä, joten päädyin lopulta lisäämään taakse miehustan kangasta välittämättä siitä, että se ehkä näytti tyhmältä. Useimmissa ajan puvuissa näytti olevan takana rypytystä eikä laskostusta, joten tein sellaisen, mutta kangasta tulikin niin leveästi, että teki hankalaa saada mahdutetuksi poimutus kokonaan takapuolelle.

Koska miehustasta tuli suurentamisesta huolimatta aika tiukka, päädyin tekemään takahalkion sulkemiseksi helmiäisnapit (mummon nappilaatikosta) ja lankalenkit. Vyötärönauhaan sain enemmän varaa ja oikeat napinlävet, jotka kestävät paremmin vetoa.

Ajan tyylin mukaan lisäsin vielä helmaan leveän vaakasuoran koristeraidan satiininauhasta ja muissa reunoissa käyttämästänikoristenauhasta. Se näkyy aivan viimeisen kuvan alareunassa. Koska satiininauhaa jäikin yli, aioin lisätä sitä myös vyötärölle koristenauhojen väliin, mutta kävi ilmi, että vyötärönauha on hiukan liian leveä! Satiininauhan ja koristenauhojen väliin olisi jäänyt tyhjää! Koska aika alkoi loppua, en ryhtynyt korjaamaan vyötärönauhaa kapeammaksi. Ehkä joskus myöhemmin :-)

Pukuani kehuttiin kovasti juhlissa, ja olin itsekin sitä mieltä, että se onnistui yllättävän hyvin.

Nameja nopeasti

Muistaakseni nähtyään mankkapussini ystäväni kysyi, voisinko tehdä jotain samantapaista hänelle koiran namipaloja varten. Siihen tarvitsisi pussin, josta olisi nopea ottaa makupala, jotta koiran voisi palkita välittömästi sen tehtyä jotain oikein, jotta koira muistaisi vielä, mistä hyvästä palkinto tuli.

Eli pussin pitäisi pysyä avonaisena, kuten mankkapussin. Mietin reunan jäykistämistä korsettiprojektista ääneillä nippusiteillä, mutta olin tullut valinneeksi pussia varten aika paksun ja jäykän kankaan, jonka totesin pysyvän muodossa ihan itsekseen, varsinkin kun reunaan tuli useampi kangaskerros. Saatavuutta helpottamaan leikkasin pussin etureunan alemmaksi kuin takareunan, ja sitä varten reunan huolitteluksi tuli muotokaitale. Sisäussi on saman mallinen, ja sen sulkee ohuesta kankaasta tehty ja nyörillä kiristettävä kansiosa, jotta pussin saa suljettua jäykästä reunasta huolimatta. Kaksi ripustuslenkkiä pitää pussin oikein päin ja heilumatta vyössä. (Mankkapussiinkin olisi pitänyt tehdä kaksi lenkkiä)

Ajatus ei riittänyt sisäpussin ja kannenkiinnittämiseen siististi reunan muotokaitaleen väliin, joten ne on vain tylysti tikattu kiinni muotokaitaleen juureen, mutta toimii pussi näinkin ja ystäväni vaikutti tyytyväiseltä. En tosin ole vielä kuullut, toimiiko pussi hänellä käytössä.

T-paidasta kassiksi

 Miehellä oli rakas t-paita, joka oli kuitenkin jo niin kulunut, että se repeili heikkouttaan. Paidan selässä oleva kuva oli kuitenkin hieno, joten minusta oli sääli heittää paitaa menemään. Pyysin, saisinko ottaa ja leikellä paidan ja tehdä siitä jotain muuta.

Mietin hetken aikaa sohvatyynyä, mutta päädyin kuitenkin suunnittelemaan kassia, sillä olin vuosia sitten ostanut Tolkien-seuran kassin, joka oli tehty vanhan t-paidan logon hyödyntämiseksi, ja olen halunnut kokeilla samaa tekniikkaa trikoopalan kiinnittämiseksi joustamattomaan kankaaseen.

Mutta ensin piti kaivella varastoista kassiksi sopivaa kangasta. Paitsi että sopivaa harmaatta ei löytynyt, ja muita sopivanvärisiä riittävän vahvoja kankaita ei ollut riittävän isoa palaa. Päädyin sitten valitsemaan ruskean, joka sopi jotenkuten laivan mustanruskeaan väriin, ja koska sitä oli vain täpärästi ei aivan riittävän iso pala, lisäsin punaista, joka sopi teksteihin.

Tolkien-seuran kassiin trikoopalan reunat oli yksinkertaisesti tikattu kiinni kolmiaskelsiksakilla (muutamaan kertaan) ja ylimääräiset leikattu pois, joten tein samalla tavalla. Lisäsiin kuitenkin vielä muutamia huomaamattomia tikkauksenpätkiä kuvan keskelle, jotta se ei löystyisi ja alkaisi roikkua keskeltä irtonaisena. Paidan rinnassa olleen pienemmän kuvan tikkasin kiinni pienempään palaan, josta tein kassin toiselle puolelle taskun.

Sitten kokosin kassin ruskeista paloista ja punaisista sivukaitaleista, ja ompelin saumat katesaumoina, paitsi että tulin tehneeksi sen kateosan nurjalle puolelle, kun en ajatellut, miten päin sauma pitääkään alunperin ommella, mutta eipä sillä tuollaisessa ole merkitystä kun pääasia on, että saumavarat eivät näy ja sauma kestää kulutusta.

Koska halusin kassiin myös vähän pohjaa, jotta maitotölkkejä olisi siihen helpompaa kuin litteään kassiin, ompelin alakulmiin sisäänotot, ja tein myös pohjaan katesauman. Sitten vielä kantolenkit kiinni yläreunan päärmeeseen, ja kassi oli valmis.

Entisen t-paidan omistaja oli aika äimistynyt kassista ja kehui sitä kovasti, myös sen vuoksi, että t-paita sai siinä uuden elämän eikä joutunut roskiin :-) Koska metodi tuli kokeiltua ja todettua toimivaksi (ainakaan Tolkien-seuran kassin trikoo-osa ei ole rispaantunut kymmenen vuoden käytössä) tiedän ainakin yhden oman t-paitani, joka tulee saamaan saman käsittelyn :-)

Vihdoin turkisviitta!

 Joukukuussa oli myös Seurasaaren joulupolku, jonne historianelävöittäjäporukkaa oli buukattu ohjelmanumeroksi, ja muistaessani jokusen vuoden takaisen tammikuisen larpin Pukkisaaressa - yksinkertainen villaviitta ei juuri lämmittänyt, ja 1700-luvun asuun ei hartiahuppua voisi lisätä - päätin, että joulupolulla tarvitaan ehdottomasti lämpimämpää viittaa.

Olen larppaajavuosina uneksinut turkisvuorisesta viitasta, mutta koskaan siihen ei ole tuntunut olevan tarpeeksi aikaa, viitseliäisyyttä ja rahaa, eikä tarpeeksi pakottavaa tarvetta. Tallessa oli kyllä vanha Larppaaja, jossa annetaan ohjeita sellaisen kasaamiseen. Siispä kangaskauppaan etsimään a) edullista mutta riittävän isoa villakankaan palaa ja b) edullista tekoturkista. Kokeiltuani miehen vuoritettua täysympyräviittaa toivoin voivani itsekin tehdä viitan, joka olisi enemmän kuin tähän asti omistamani puoliympyrät, mutta kangasmäärä ja hinta asettivat omat rajoituksensa. Laskeskelin ja piirtelin, minkä verran viittaa saisin kootuksi minkäkin pituisesta kangaspalasta optimoimalla sektoreiden leikkauksen, ja päädyin lopulta etsimään 3,5 - 4.2 m kangasta.

Mutta palakoreista ei löytynyt riittävän suurta villakankaan palaa, joten oli pakko mennä ostamaan sitä metritavarana, ja valitsemaan metrihinnaltaan edullisin, mitä pöydältä löytyi. Tekoturkiksen kanssa taas kyse oli siitä, mikä palakorin vaihtoehdoista olisi vähten luonnottoman värinen, kun tarjolla oli pinkkiä, turkoosia ja muita kummallisuuksia. Päädyin valitsemaan ruskea-musta-raidallisen, joka yhtenäisenä pintana oli luonnottoman säännöllinen, mutta ei kovin pahan värinen.

Turkisvuori levitettynä lattialle.

Laskeskelemalla, ja lyhentämällä viittaa 150 cm:stä 130 cm:iin sain leikatuksi lähes 3/4 ympyräviitan. Päällinen muodostui neljästä palasta eli kahdesta neljännesympyrästä ja kahdesta kapeammaasta palasta, samoin tekoturkis, ja sijoitin pienemmät palat selän kohdalle, kuten oheisesta kuvasta näkyy. Tekoturkiksen kanssa piti myös huolehtia, että nukka laskeutuisi kaikissa paloissa loogisesti samaan suuntaan eikä vaihtelisi vinksin vonksin, ja edes etureunoissa ja keskellä takana se suuntautuisi ylhäältä alas. Sametin nukkahan asetetaan alhaalta ylös, mutta turkiksen nukka oli niin pitkä ja toisaalta niin sileän jäykkä, että se seisoisi hassusti pörrössä, jos tekisin niin. Oma hommansa oli myös leikata saumavaroista turkis kaljuksi, jottei saumakohdista tulisi tarpeettoman paksuja, ja toisaalta kaivaa ompeleen väliin jääneet oikean puolen karvat vapaiksi, jotta ne eivät näyttäisi tyhmältä ja sauma katoaisi niiden joukkoon.

Turkisreunan kiinnitys

Kuten Larppaajan ohje sanoo, levitin villakankaan ja tekoturkiksen päällekkäin lattialle, leikkasin villakankaan hieman pienemmäksi ja käänsin turkiksen reunat villakankaan reunan ympäri. Kaula-aukossa kiinnitin hupun villan ja vuorin väliin. Hupun vuoraamiseen tekoturkista ei riittänyt, mutta tein hupusta kaksinkertaisen, ja kokosin turkiksenpaloista (nukka samaan suuntaan kaikissa ja saumavaroista karvat pois!) kaitaleen hupun reunaksi. Muutoin huppu on nelikulmainen ja sen väljyyttä on koottu rypytyksellä niskassa. Kaulaan en saanut kiireessä hankittua riittävän vahvaa hakasta, vaan kiinnittimenä on solmimisnyörit.

Ei tekoturkis mikään huikean lämmin ole, sillä sen pinta tuntuu kalsealta, mutta viitta oli kyllä käytössä sentään hiukan lämpimämpi kuin muut, yksinkertaiset, viittani, ja tulihan siitä ihan hauskan näköinen :-)

Mekko isän muistoksi

Ystäväni isä kuoli aiemmin viime vuonna, ja ystäväni oli keksinyt, että ehkäpä hän voisi kunnioittaa ja muistaa isää ja tavallaan pitää osan hänestä yhä lähellä muuttamalla isän rakkaan aamutakin joksikin sellaiseksi, mitä ystäväni voisi itse käyttää. Isä vain oli ollut kookas ja pitkä mies (aamutakin koosta päätellen), mutta ystäväni on pieni ja hento nainen, joten ihan sellaisenaan tai edes muokattuna aamutakkia ei voisi käyttää, mutta koska aamutakki koostui suorista sileistä paloista, ystäväni keksi, että ehkä siitä voisi ommella jonkin muun vaatteen, esim. mekon, ja hän kysyi siihen minun apuani.

Ystäväni mietti ensin samanlaista mekkoa kuin hänelle aiemmin tekemäni, mutta päätyi sitten rennompaan malliin, jollainen toinen mekko hänellä myös oli ennestään. Löysin käsityölehdistä vastaavanlaisen kaavan (5/99, malli 8) ja ryhdyin työhön.

Aamutakki oli onneksi kevyttä puuvillapalttinaa ja sellaisena helppoa käsitellä. Hiukan päänvaivaa aiheutti sijoittaa aamutakin isot kuviot mekkoon ehjinä ja kokonaisina ja vielä järkeviin kohtiin, mutta ison aamutakin kangasmäärä antoi hyvin liikkumavaraa. Päätin sijoittaa isot kuviot helmaan, toisen etupuolelle ja toisen taakse, ja jättää miehustaosan rauhallisen yksiväriseksi. Kangaspaloissa sattui olemaan kaunis kirjoitusmerkkien rivistö juuri sopivasti sellaisessa kohdassa, että sain siitä vasemman etukappaleen, jossa kirjoitusmerkit ovat nätisti pystyrivissä sydämen päällä.

Miehustaosa on kaksinkertainen, helmaosassa on asetaatti tms. vuori, ja takana vetoketju. Hankaluuksia tuli lähinnä vetoketjun saamisessa kiinnitetyksi nätisti, niin että rinnanalussauma osuu kummallakin puolella kohdakkain, eivätkä kappaleet kupruile kumpaankaan suuntaan, sillä sileältä ja helpolta näyttävä materiaali kuitenkin venyi ja luisti aavistuksen ommellessa. Lisäksi valitsemani koko 36 osoittautui aivan liian suureksi, joten sain pienentää vaatetta reippaasti saadakseni sen istumaan kunnolla. Myös olkainten kiinnitys osoittautui mutkikkaaksi - mihinkäs asentoon olkain pitää laittaakaan  nurjalla puolella, jotta se nousisi vinosta reunasta ylöspäin eikä kohtisuoraan reunaan nähden...?

Mutta lopulta olin mekkoon tyytyväinen ja niin tuntui sen käyttäjäkin olevan :-) Ja aamutakin paloja jäi vielä melkein toinen mokoma hyödynnettäväksi.

1700-luvun puvun jatkoa

Update: Sama jakku
keväällä 2016
sinisen hameen
kanssa.

Totesin myös, että mikään pitkistä talvihameistani ei sopisi materiaalinsa puolesta 1700-luvun asuun, joten kaivoin kaapin pohjalta myös punaista ohuehkoa puuvillacanvasta ja tein hameen Gouvernante Astridin ohjeella, eli suora kangaspala, laskostus ja yläreunaan nyöri, eikä mitään viistoamisia ja vetskareita, kuten muissa hameissani.

Update: Tein tässä kuvatun sinisen jakun pariksi ystävältä saamastani sinisestä pellavasta hameen, joka on myös mallinsa puolesta autenttisempi: etu- ja takakappaleet on kumpikin laskostettu omaan nauhaansa, jonka reunoissa on solmimisnauhat.

Saatuani korsetin valmiiksi saatoin ryhtyä miettimään jakkua. Ostin palaosastolta siihen raidallista puuvillaa, jonka toiset naiset onneksi totesivat ajanmukaiseksi, ja mietin malliksi jotain tällaista. Mutta mistä kaavat? Meinasin jo ryhtyä muokkaamaan ja sovittelemaan kaavapaperia mallinuken päälle, kun muistin, että minullahan on Moda-lehden numero vuodelta 1998 ja siinä kaavat juuri tämän ajan vanhojenpäiväpukuun, vieläpä ompelijalta, joka oli siihen aikaan ommellut vaatteita juuri tälle porukalle!

Tein taas koekappaleen lakanakankaasta saadakseni istuvuuden muokatuksi korsetoidulle vartalolle (ohjee oli tehty käytettäväksi ilman korsettia) ja mallin sopivaksi omalle pitkälle selälleni, ja toisaalta asettumaan oikeaan kohtaan korsetin yläreunaan nähden. Toisaalta halusin muokata kaavan ajanmukaisemmaksi eli siirtää sivu- ja olkasaumaa taemmas. Siitä kuitenkin seurasi, että kun kyljen kohdalla ei ollut saumaa, helmaan ei tullut sille kohtaa tarpeeksi leveyttä lantioon nähden, joten joudui lisäämään helmaan kiilan keskelle kappaletta, mitä en valitettavasti osaa tehdä kovin nätisti. Myös hihan kaavan leikkelin ajanmukaisemmaksi, eli siirsin sauman kainalosta eteen niin, että sain tehdyksi hihasta hiukan kaarevan, jotta se seuraisi käsivarren muotoa paremmin.

Vuoritin jakun ruskealla pellavalla, kun sellaista kaapista sattui löytymään, ja tajusin vasta siinä vaiheessa, että parempi valinta kankaaksi olisi ollut vaalea ohut villakangas, jota minulla olisi ollut. Mutta kun sininen oli jo leikattu ja osittain ommeltu, en halunnut aloittaa enää alusta. Vuori asettui paikoilleen yllättävän hyvin. Ompelin kaula-aukon, helman ja etureunat, ja käänsin jakun oikein päin vuorin kylkeen jättämästäni aukosta. Sitten lopuksi tikkasin kaula-aukon ja helman vuorin puolelta, jottei tikkaus näkyisi päällepäin.  Lisäksi muutama pisto pitämään sitä aloillaan joistakin kohdista. Hihoja en ehtinyt huolitella muutoin kuin kääntämällä päällikankaan reunat käsin ja kääntämällä vuorin sen verran lyhyeksi, ettei se pursunut hihansuista päällikankaan ulkopuolelle. Sitten eteen muutama hakanen kiinnittimiksi, ja jakku valmistui, sekin myöhään yöllä ennen juhlia.

Vielä valkoinen "säädyllisyyshuivi" peittämään kaula-aukkoa, ja asu oli valmis!

1700-luvun korsetti

Minut kutsuttiin juhliin, joissa pitäisi pukeutua 1700-luvun tyyliin. Tottakai halusin mukaan, mutta esin pitäisi hankkia tai väsätä puku, ja aikaa olisi vain muutama viikko. Avuksi annettiin lista nettisaittien ja pukublogien osoitteita. Selailtuani niitä ja katseltuani kauhuissani selkälaskoksia, paniereja ja polonaise-poimutuksia, päätin tyytyä simppeliin hameeseen ja jakkuun. Mutta tarvitsisin korsetin, jotta näyttäisin alkuunkaan oikeanmuotoiselta.

Olen yrittänyt korsetin ompelemista vain kerran joskus vuosia sitten ja sain aikaan ruo'oilla jäykistetyn jotakuinkin oikeanmallisen renessanssikorsetin, paitsi että se oli liian suuri. Takareunat ulottuivat kiinni toisiinsa, eikä sitä voinut kiristää tarpeeksi. Hylkäsin sen kaapin pohjalle ja heitin joskus myöhemmin roskiin. Tällä kertaa olisi kuitenkin pakko saada aikaan käyttökelpoinen tulos, jotta pääsisin juhliin!

Yritin löytää netistä kaavat 1700-luvun korsetille, mutta löysin vain kuvia kaavoista ilman mittoja. Couturiere Parisienne antoi onneksi karkeat kaavat ja ohjeisti niiden mitoittamisessa, mutta katseltuani toisten tekemien korsettien kuvia tulin siihen tulokseen, etten halua tynnyrimäisen suoraa korsettia vaan edestä hiukan kaarevan, kuten tässä blogimerkinnässä, Se taas kaiken järjen mukaan tarkoittaisi korsetin kokoamista useammasta kuin kahdesta kappaleesta. Myös alareunan tabien leikkaaminen ei tuntunut minun järjelläni onnistuvan kahdesta kappaleesta, joten aloin miettiä, miten noista Couturiere Parisiennen kaavoista saisi kehitellyksi enemmän sellaiset kuin tässä tutoriaalissa

Ensimmäinen versio kaavoista oikealla. Niihin on punaisella ja vihreällä merkitty suunnitelmaa luiden paikoista. Koska en ollut yhtään varma edes siitä, olisivatko kaavat oikean kokoiset, muodosta ja mallista puhumattakaan, halusin tehdä ensin koekappaleen. Siispä leikkasin palat vanhasta lakanasta ja ompelin luukujat Rococo Atelierin ohjeen mukaan. Rautakaupasta sai halvalla nippusiteitä luiksi ja ompelemalla takanyörityksen paikalle vakiolevyisen kaistaleen riitti hakata muutama sirkka eteen nyöritystä varten, jotta pääsin sovittamaan koekappaletta.

Osoittautui, että korsetti oli rintojen kohdalta reilusti liian väljä mutta vyötäröltä melko sopiva, joten muokkaaminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Myös olkaiten kiinnityskohtaa edessä piti siirtää ja etukappaleen alaosaa kaventaa ja toisaalta pidentää, ja koekappaleesta puuttuivat myös alareunan liuskat, joten niitä piti mallata hiukan erikseen. Kaverin kerrottua kokemuksiaan nippusiteiden taipumisesta päätin myös luittaa korsetin tiheämmin, jotta tukisi paremmin eivätkä luut joutuisi niin suurelle rasitukselle.

Jote sitten minulla oli kaavat lopullista korsettia varten. Koska halusin selvitä mahdollisimman edullisesti, kaivoin kankaat omista varastoista ja ostin vain välttämättömimmät tarvikkeet, eli korsetin rungon tein tummanharmaasta housu-canvaksesta ja mummon vanhasta tiiviistä lakanakankaasta, koska kaavamerkintöjä olisi ollut vaikea piirtää tummalle kankaalle.

Luukujien ompelemisessa olikin hiukan hommaa, mutta Rococo Atelierin idealla ne on kuitenkin helppoa tehdä, kunhan ne on piirretty kankaalle huolellisesti. Palat on leikattu ohjeen mukaan niin, että reunoissa ei ole saumavaroja vaan ainoastaan yhdyssaumojen kohdalla.

Kun luukujat olivat valmiina päällikankaan - sekin omista varastoista, kudotulla kuviolla koristettua sisustuskangasta, luultavasti puuvilla-tekokuitusekoitetta - joka muutoin noudatti runkopalojen muotoa, mutta nyörireunoihin tuli enemmän varaa. Sitten päällikankaat runkopalojen päälle ja kappaleet saumoista yhteen, ikään kuin kaikki kolme kerrosta olisivat yhtä.

Tässä vaiheessa muistin myös ryhtyä ihmettelemään olkainten perään, mutta laitoin myös luut kujiinsa ennen kuin suljen olkainten kiinnityksellä niiden kohdalle päättyvät luukujat. Säästösyistä käytin enimmäkseen nippusidettä, mutta etu- ja takareunoihin sekä saumojen viereisiin kujiin varsinkin kyljissä hain kaupasta määrämittaiset metalliluut, ja muutaman metrin valaanluujäljitelmää niihin kohtiin, joihin nippusiteiden pituus ei riittänyt. Vinkkinä, että ompelutarvikeliikkeen hinnat ovat paljon korkeammat kuin korsettiompelimon.... Hakkasin myös sirkat paikoilleen voidakseni sovittaa ja varmistaa, että kaavoihin tekemäni muutokset onnistuivat.


Tulos vaikutti ihan hyvältä, paitsi että vatsan päältä malli kaartuu liikaakin eteenpäin, ja homma näyttää paremmalta, jos pystysuorat luut ovat päällä ja vaakasuorat alla. Mutta onneksi rintojen kohdalta korsetti tuntui oikean kokoiselta!

Sitten jäljellä oli enää vuorin lisääminen. Leikkasin sen myös kaapista löytämästäni sileästä pellavakankaasta, kokosin vuorin ja asettelin sen rungon päälle.Ihme kyllä se jopa oli oikean kokoinen eikä kinnannut tai kupruillut mistään! Kiinnitin sen ompelemalla käsin saumojen kohdalta rungon läpi ja reunat käänsin ja kiinnitin käsin etu- ja takareunoissa nurjalle puolelle kääntyvään päällikankaaseen. Tästä on parempia kaaviokuvia esim. tuossa Couturiere Parisienne -ohjeessa.

Lopuksi reunat huolitellaan satiininauhalla, jota ensin yritin ommella paikoilleen edes toiselta puolelta koneella, mutta luitetun korsetin käsittely ompelukoneen kanssa on aivan helvettiä, samoin kuin vinonauhan irti purkaminen, joten otin sitten lopulta lusikan kauniiseen käteen ja ompelin nauhan kiinni käsin, juhlia edeltävänä yönä. Alareuna on yhä huolittelematta, mutta korsettia pystyy käyttämään ilman sitä, ja hyvin se toimikin! :-)

Eli pääasiassa käyttämäni ohjesivut:
http://rococoatelier.blogspot.fi/2013/12/speedy-18th-century-stays-tutorial-part.html
http://sew.ciety.net/costume-making/making-18th-century-stays/
http://www.marquise.de/en/1700/howto/frauen/18corset.shtml