Tilaushame, tai sinne päin.

Kävin kesällä tapaamassa ystävääni, joka harmitteli, ettei kaupoista enää löydy sellaisia pitkiä hameita kuin 90-luvulla oli, tai jos löytyykin, ne ovat kummallisen kokoisia eivätkä sovi hänelle. Minä tietysti uhoamaan, että tämähän on pelkästään järjestelykysymys - äkkiähän minä sinulle hameen teen! Niin sitten sovittiin tehtäväksi, ja joku viikko myöhemmin ystäväni toi minulle ostamansa kuvioidun farkkukankaan.

Mutta siinä kohtaa iski saamattomuus ja laiskuus, varsinkin kun ystäväni oli sanonut, ettei hameella ole kiire. :-( Joten projektin aloittaminen lykkääntyi ja lykkääntyi kunnes tajusin, että alkaa sataa lunta ja tulla talvi, eli hameen käyttöaika alkaa jo olla ohi! Nyt olisi pakko lunastaa lupaus asap!

Kaivoin 90-luvun lopun käsityölehdistä sopivan pitkän kapean simppelin hameen kaavan, muokkasin sen ystäväni mitoille sopivaksi ja ompelin hameen, jossa on sivulla vetskari ja halkio. Kävi ilmi, että olin ostattanut hänellä tuplasti liikaa kangasta kuvitellessani, että hameen pitäisi olla leveämpi, mutta kun tajusin, miten kapean hameen hän halusi, yksi pituus riitti oikein mainiosti. Tulin myös valinneeksi ensimmäisen käteen sattuneen simppelin mallin miettimättä olisiko ystäväni halunnut esim. vaikkapa taskuja tai muita yksityiskohtia, enkä halkion kohtaa leikatessani taaskaan muistanut huomioida riittävästi saumavaroja :-( Joten siinä paraskin uhoaja, että helposti ja äkkiähän minä teen unelmien hameen! *nolo*

Tulee mieleen isäni ammoinen kertomus eräästä sikäläisestä naapurinrouvasta, joka oli kehuskellut osaavansa ommella toisille vaatteita, mutta isän äidin tilaama leninki oli osoittautunut niin muodottoman malliseksi ja sopi kantajalleen niin nuonosti, ettei sitä pystynyt koskaan käyttämään. Tekemäni hame kuulemma sentään istui päälle, mutta olisi siitä minun mielestäni, jos olisin ajatellut taas nenäänin pidemmälle, voinut tehdä hienommankin :-(

Pikaverho

Keittiössä on ollut samat matot ja sama verho jo kolme vuotta. Matot varsinkin pitäisi pestä. Minulla on varastossa äidiin jättämiä mattoja, joista varsinkin violetti tuntui hauskalta ajatukselta, ja ehdin jo miettiä violetteja verhoja kangaskaupassa, mutta sitten mattoa katsottuani totesin, että se on violetti, jossa on punaisia raitoja. Niinpä useimmat violetit kankaat eivät käy, eikä esim. eräs puolitekoinen vaaleanvioletti-vaaleanvihreä pöytäliina ei tule siihen käymään. Mutta mistä verho?

Lähteminen vartavasten kangaskauppaan ei huvittanut, eikä tottapuhuen raaskisi ostaa uutta verhokangastakaan, joten taas kaivelemaan kaappeja, löytyisikö niistä mitään sopivaa. Valkeaa lakanaa ja batistia joo... niitä voisi ehkä värjätä - laatikossa lojuvissa käsiväriainepusseissa on varmaan jotain violettia tai sinistä ja punaista... mutta sitten käsiini osui ensin yksi punainen paneeliverho - no jaa, liian kapea - ja sitten punainen pellavakankaanpala, jonka olin ostanut alunperin siksi, ettei se ole ihan tasapunainen vaan langoissa on mukana aavistus sinertäviä tai violetteja säikeitä. Se oli lisäksi aika sopivan mittainenkin - leveyttä 150 cm ja pituutta ehkä vajaa metri, kun verhon tarvitsi olla n. 135 cm pitkä. Siitäpä sitten.

Päätin tehdä reunoihin violetit reunakaitaleet saadakseni mukaan sitä väriä, ja olisin saanutkin toiseen reunaan ritittävän pitkän kaitaleen Maarit Än:n antamasta satiininpalasesta, mutta toiseen en, joten... onhan meillä tilkkuja, mistä tehdä. Tuon satiinin lisäksi mukaan tuli mokkapintaista trikoota, josta joskus tein vihreä-violettia parti-color cotehardieta ex-miehelle, ex-miehen violettia paitapuseroa ja verkkareita, tilkkutyökangasta ja larppiin tehdyn violettiraitaisen takin tähteitä sekä sekalaisia vuori/tuulikankaan tilkkuja, jotka taitavat olla peräisin ex-miehen kummitädin varastoista.

Pellava on ehkä hiukan jäykkää verhoksi, joten se ei laskeudu ihan optimaalisesti, mutta menettelee. Lisäksi verhosta tuli summanmutikassa tehdessä - kun muistin päiden päärmeet vasta ommeltuani kaitaleet kiinni enkä jaksanut purkaa niin paljon - hiukan liian pitkä, mutta se ajaa asiansa ja sopii mattoon :-)

Teknisesti helppokäyttöinen hame ;-)

Kun kesällä minulta toivottiin kietaisuhametta, ryhdyin ensin kaivelemaan varastojani ja päädyin paremman puutteessa tähän tukevaan puuvillakankaaseen, mutta tämä jäi kesken ostettuani kevyempää kangasta ja tehtyäni siitä lyhyen kietaisuhamosen. Ei tätä silti viitsinyt keskeneräiseksikään jättää, joten tein tämän nyt loppukesästä valmiiksi.

Kaavat ovat käsityölehden numerosta 5/98, malli on alunperin nilkkapituinen ja kiinnitetty napeilla, mutta koska tätä jämäpalaa riitti vain tämän verran ja toivomus oli lyhyt hame, lyhensin kaavan ulottumaan polveen asti. Mietin tähänkin ensin sivutaskua, mutta se olisi ollut liikaa muutenkin tukevaan kankaaseen. Koska se samanvärinen uusiohame on koristettu mustalla, halusin tähän jotain muuta, ja varastoista löytyi alunperin 1890-pukuun ostetun nauhan tähteet, jotka laitoin kietaisureunan somisteeksi. Kuvassa näkyy musta tarranauha, jolla hame kiinnittyy. Kietaisuosan toista reunaa pitää paikallaan pieni tarranpala vyötäröllä.

Tätä olen ehtinyt käyttää kerran, enkä ole ihan varma, toimiiko tämä. Tarra pysyy kiinni, mutta hameen malli on aika kapea, joten sen kanssa eläminen vaatii minulta hiukan totuttelua...

Vaaleanpunainen hame

Tämä oli itseasiassa tämän kesän ensimmäinen ompeluprojekti, mutta se on vaan jäänyt kuvaamatta ja päivittämättä, vaikka hame on ollut jo usein käytössäkin.

Olin ostanut joskus keväällä ohuehkoa mutta tukevaa stretch-farkkua muistuttavaa kangasta, josta mietin jonkin aikaa, tekisinkö housut vai hameen, mutta päädyin sitten hameeseen, jonka tein käsityölehden 5/2000-numerossa olevalla kaavalla, paitsi että lisäsin sivulle paikkataskun.

Halkio on siis edessä, samoin vetoketju, ja tämä oli ensimmäinen yritys tehdä sisätaskut eli tuollaiset, missä taskupussin toinen puoli muodostaa myös etukappaleen yläkulman. Koska halusin vähän vaihtelua, tein ne kohdat ja paikkataskun läpän vaaleanpunaisesta tilkkutyökankaasta, mutta se ei erotu paljoakaan. Myös vetskarihalkio on ensimmäinen tuollainen kaitaleella petetty halkio, mitä olen tehnyt. Itse metallinen vetskari muuten on uusiokäytössä rippihameestani.. ;-) Saumat on tikattu farkkutyyliin.

Hame on muuten kiva, mutta kangas on ehkä hiukan liian jäykkää kapeaan nilkkoihin asti ulottuvaan hameeseen, ja jotenkin tikatut saumat tahtovat näyttää kurttuisilta. Myös edessä oleva halkio ei minusta oikein toimi.

Ruskeaa ja petroolia

Uusi ystävä muutti uuteen kotiin ja kutsui käymään, joten tottakai halusin viedä jonkin tuliaisen hänelle. Kysyessäni lempiväriä hän vastasi Petroolinsininen ja murretut maanläheiset värit - ruskeaa, vihreää, punertavaa. Siispä kaivelemaan kangasvarastoja.

Lähinnä petroolinsininen oli tuo kiiltävä keinokuituinen satiini-tms., mikä ratkaisi, ettei kannattanut ryhtyä tekemään pannulappua! Ainoa toinen jotenkuten oikeanvärinen oli pieni pala puuvillakangasta, ja toisen ystävättären mummon verhojen / 1890-puvun jäänteet osuivat myös aika lähelle. Mitä niiden kaveriksi? Päädyin ruskeaan, ja tilkkulaatikot tarkistettuani muistin, että jossainhan minulla pitäisi olla enemmänkin ruskeaa samettia... Kyllä vain, itseasiassa useampaakin eri sävyä, jota olin hamstrannut aikoinaan keskiaikaisten pussien materiaaliksi. Muut palat ovat sekalaisia puuvilla- ja pellavakankaita.

Minulla ei ollut valmista sisätyynyä, mutta olin ottanut eräästä vanhasta isosta tyynystä täytettä jo muihinkin juttuihin, joten kunhan ompelisin sille tyynypussin, se kelpaisi mainiosti tähän, koska eihän tämän tarvitsisi olla mikään ergonomisesti niskaa tukeva nukkumistyyny. Etsinessäni sisätyynyn pussiksi kangasta törmäsin isohkoon palaseen sinikirjavaa lakanakangasta. Mietittyäni hetken laitoin sen takaisin kaappiin, sillä se oli jämäpala erään tämän ystävän kannalta hyvin epämieluisan ihmisen lakanasta, enkä halunnut ottaa riskiä, että avatessaan tämän tyynyn ystäväni tunnistaisi ikävästä menneisyydestä muistuttavan kankaan! Onneksi minulla on äidin antamia vanhoja hiduksi kuluneita lakanoita, joita käytän juuri tällaisiiin.

Ystäväni tuntui tykkäävän tyynystä kovasti ja se sopikin hänen harmaanruskehtavalle sohvalleen varsin hyvin :-)

Mankkapussi, otto 2

Käyttötestaus osoitti, että pussi oli tosiaan ryhditön kaulakovikkeesta huolimatta, joten magnesiumkarbonaattipallo oli melkein putoamassa ulos siitä, kun pussi roikkui niin kallellaan ja reuna painui lysyyn. Osasyy oli myös se, että pussi oli hiukan liian suuri, siis ympärysmitaltaan. Joten purin ulomman pussin palasiksi, kavensin vähän, lisäsin hiukan lisää syvyyttä, kiinnitin sisäpuolelle jäykkää kangasta tueksi niin, että pussi pysyy muodossaan ihan itsestään, ja samalla korjasin sisäpussin alunperin liian paksusta kankaasta tehdyn suuosan ja lisäsin pienen taskun, johon voi varastoida esim. avaimet.

Saa nähdä miten tuo nyt toimii. Ehkä pussista tuli liiankin syvä, mutta ainakin sen pitäisi olla kyllin jäykkä pysyäkseen muodossaan, ja toisaalta nyt tuo on huomattavasti hankalampi purkaa ja korjata, jos korjattavaa vielä olisi. Ehkä seuraava pussi tulee sitten haettua kangaskaupan tuulipukuosastolta, koska tuo tiivis tuulipukukangas tuntuisi toimivan varsin hyvin eli pitävän magnesiumkarbonaattijauheen sisällään. Sisäpussin huokoisesta verkkarikankaasta se oli alkanut jo tulla läpi, eikä ihme.

Olen kyllä hiukan ylpeä siitä, että minun pussini on tuollainen makean värinen, kun muilla on vaatimattomia, lähinnä harmaan eri sävyjä. Tai ehkä olen heidän mielestään vähän hassu, kun haluan käyttää tuollaista karkkiväristä pussia... :-)

Itse tehty mankkapussi

Innostuin seinäkiipeilystä, ja jo ekalla kerralla huomasin, että oma mankkapussi eli magnesiumkarbonaattijauhetta sisältävä pussi olisi oikein kiva, kun alhaalla käsiin hierottu on hikoiltu pois ja ollaan puolessa välissä seinää eikä ote enää pidä yhtään.

Valmiina ostettu pussi maksaisi reilun parikymmentä euroa, ja kun tutkin ystäväni pussia, päätin että kyllähän tuollainen pitää pystyä itse väsäämään.

Kun sitten pari iltaa myöhemmin päätimme, että käymme kiipeämässä vielä seuraavana päivänä, ennen kuin vieraanani ollut ystäväni palaisi kotikaupunkiinsa, pussi piti saada valmiiksi siltä istumalta. Ystäväni ihasteli ja äimisteli jälkeenpäin, että olin tunnissa kehitellyt melko professionaalin näköisen pussin aivan tyhjästä! Tuntui kyllä kivalta kuulla se. :-) Jälkeenpäin osoittautui, että pussin muoto vaatisi vähän paremman designin eikä sulkusysteemi toimi niin hyvin kuin pitäisi, mutta se palvelee tarkoitustaan kyllä ihan auttavasti ja on huomattavasti hauskemman näköinen (=värinen) kuin valmiit pussit :-) ja tuli maksamaan vain tuon karabiinin hinnan.

Kaivoin siis varastoistani ammoin mukaan tarttuneet tuulipukukangastilkut, koska ajattelin sen olevan riittävän tiivistä pitämään magnesiumjauheen sisällään. Pohjan sisäpuolelle kerrosten väliin on lisäksi ommeltu muovisesta pussista leikattu pala. Pussi on kaksinkertainen, ulkopussin reunan jäykistää ympyränmuotoiseksi muovipullosta leikattu suikale, kun taas pehmoista verkkarikangasta oleva sisäpussi kiristyy kiinni nyörillä, joka tulee ulos pussin sivusta eikä päältä. Kahdessa ripustuslenkissä on karabiini, jolla pussin saa roikkumaan valjaiden selkäpuolella. Malliltaan pussi on pyöreäpohjainen, ns. merimiessäkki, mutta se roikkuu hiukan huonossa asennossa osittain sen vuoksi, että kangas on pehmeää ja ryhditöntä.

Saisinkohan joskus tehtyä uuden tuollaisen ja mietittyä muodon paremmaksi tai edes vaihdettua sisäpussin kiristyvän osan ohuemmaksi ja paremmin sulkeutuvaksi...