1700-luvun puvun jatkoa

Update: Sama jakku
keväällä 2016
sinisen hameen
kanssa.

Totesin myös, että mikään pitkistä talvihameistani ei sopisi materiaalinsa puolesta 1700-luvun asuun, joten kaivoin kaapin pohjalta myös punaista ohuehkoa puuvillacanvasta ja tein hameen Gouvernante Astridin ohjeella, eli suora kangaspala, laskostus ja yläreunaan nyöri, eikä mitään viistoamisia ja vetskareita, kuten muissa hameissani.

Update: Tein tässä kuvatun sinisen jakun pariksi ystävältä saamastani sinisestä pellavasta hameen, joka on myös mallinsa puolesta autenttisempi: etu- ja takakappaleet on kumpikin laskostettu omaan nauhaansa, jonka reunoissa on solmimisnauhat.

Saatuani korsetin valmiiksi saatoin ryhtyä miettimään jakkua. Ostin palaosastolta siihen raidallista puuvillaa, jonka toiset naiset onneksi totesivat ajanmukaiseksi, ja mietin malliksi jotain tällaista. Mutta mistä kaavat? Meinasin jo ryhtyä muokkaamaan ja sovittelemaan kaavapaperia mallinuken päälle, kun muistin, että minullahan on Moda-lehden numero vuodelta 1998 ja siinä kaavat juuri tämän ajan vanhojenpäiväpukuun, vieläpä ompelijalta, joka oli siihen aikaan ommellut vaatteita juuri tälle porukalle!

Tein taas koekappaleen lakanakankaasta saadakseni istuvuuden muokatuksi korsetoidulle vartalolle (ohjee oli tehty käytettäväksi ilman korsettia) ja mallin sopivaksi omalle pitkälle selälleni, ja toisaalta asettumaan oikeaan kohtaan korsetin yläreunaan nähden. Toisaalta halusin muokata kaavan ajanmukaisemmaksi eli siirtää sivu- ja olkasaumaa taemmas. Siitä kuitenkin seurasi, että kun kyljen kohdalla ei ollut saumaa, helmaan ei tullut sille kohtaa tarpeeksi leveyttä lantioon nähden, joten joudui lisäämään helmaan kiilan keskelle kappaletta, mitä en valitettavasti osaa tehdä kovin nätisti. Myös hihan kaavan leikkelin ajanmukaisemmaksi, eli siirsin sauman kainalosta eteen niin, että sain tehdyksi hihasta hiukan kaarevan, jotta se seuraisi käsivarren muotoa paremmin.

Vuoritin jakun ruskealla pellavalla, kun sellaista kaapista sattui löytymään, ja tajusin vasta siinä vaiheessa, että parempi valinta kankaaksi olisi ollut vaalea ohut villakangas, jota minulla olisi ollut. Mutta kun sininen oli jo leikattu ja osittain ommeltu, en halunnut aloittaa enää alusta. Vuori asettui paikoilleen yllättävän hyvin. Ompelin kaula-aukon, helman ja etureunat, ja käänsin jakun oikein päin vuorin kylkeen jättämästäni aukosta. Sitten lopuksi tikkasin kaula-aukon ja helman vuorin puolelta, jottei tikkaus näkyisi päällepäin.  Lisäksi muutama pisto pitämään sitä aloillaan joistakin kohdista. Hihoja en ehtinyt huolitella muutoin kuin kääntämällä päällikankaan reunat käsin ja kääntämällä vuorin sen verran lyhyeksi, ettei se pursunut hihansuista päällikankaan ulkopuolelle. Sitten eteen muutama hakanen kiinnittimiksi, ja jakku valmistui, sekin myöhään yöllä ennen juhlia.

Vielä valkoinen "säädyllisyyshuivi" peittämään kaula-aukkoa, ja asu oli valmis!

1700-luvun korsetti

Minut kutsuttiin juhliin, joissa pitäisi pukeutua 1700-luvun tyyliin. Tottakai halusin mukaan, mutta esin pitäisi hankkia tai väsätä puku, ja aikaa olisi vain muutama viikko. Avuksi annettiin lista nettisaittien ja pukublogien osoitteita. Selailtuani niitä ja katseltuani kauhuissani selkälaskoksia, paniereja ja polonaise-poimutuksia, päätin tyytyä simppeliin hameeseen ja jakkuun. Mutta tarvitsisin korsetin, jotta näyttäisin alkuunkaan oikeanmuotoiselta.

Olen yrittänyt korsetin ompelemista vain kerran joskus vuosia sitten ja sain aikaan ruo'oilla jäykistetyn jotakuinkin oikeanmallisen renessanssikorsetin, paitsi että se oli liian suuri. Takareunat ulottuivat kiinni toisiinsa, eikä sitä voinut kiristää tarpeeksi. Hylkäsin sen kaapin pohjalle ja heitin joskus myöhemmin roskiin. Tällä kertaa olisi kuitenkin pakko saada aikaan käyttökelpoinen tulos, jotta pääsisin juhliin!

Yritin löytää netistä kaavat 1700-luvun korsetille, mutta löysin vain kuvia kaavoista ilman mittoja. Couturiere Parisienne antoi onneksi karkeat kaavat ja ohjeisti niiden mitoittamisessa, mutta katseltuani toisten tekemien korsettien kuvia tulin siihen tulokseen, etten halua tynnyrimäisen suoraa korsettia vaan edestä hiukan kaarevan, kuten tässä blogimerkinnässä, Se taas kaiken järjen mukaan tarkoittaisi korsetin kokoamista useammasta kuin kahdesta kappaleesta. Myös alareunan tabien leikkaaminen ei tuntunut minun järjelläni onnistuvan kahdesta kappaleesta, joten aloin miettiä, miten noista Couturiere Parisiennen kaavoista saisi kehitellyksi enemmän sellaiset kuin tässä tutoriaalissa

Ensimmäinen versio kaavoista oikealla. Niihin on punaisella ja vihreällä merkitty suunnitelmaa luiden paikoista. Koska en ollut yhtään varma edes siitä, olisivatko kaavat oikean kokoiset, muodosta ja mallista puhumattakaan, halusin tehdä ensin koekappaleen. Siispä leikkasin palat vanhasta lakanasta ja ompelin luukujat Rococo Atelierin ohjeen mukaan. Rautakaupasta sai halvalla nippusiteitä luiksi ja ompelemalla takanyörityksen paikalle vakiolevyisen kaistaleen riitti hakata muutama sirkka eteen nyöritystä varten, jotta pääsin sovittamaan koekappaletta.

Osoittautui, että korsetti oli rintojen kohdalta reilusti liian väljä mutta vyötäröltä melko sopiva, joten muokkaaminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Myös olkaiten kiinnityskohtaa edessä piti siirtää ja etukappaleen alaosaa kaventaa ja toisaalta pidentää, ja koekappaleesta puuttuivat myös alareunan liuskat, joten niitä piti mallata hiukan erikseen. Kaverin kerrottua kokemuksiaan nippusiteiden taipumisesta päätin myös luittaa korsetin tiheämmin, jotta tukisi paremmin eivätkä luut joutuisi niin suurelle rasitukselle.

Jote sitten minulla oli kaavat lopullista korsettia varten. Koska halusin selvitä mahdollisimman edullisesti, kaivoin kankaat omista varastoista ja ostin vain välttämättömimmät tarvikkeet, eli korsetin rungon tein tummanharmaasta housu-canvaksesta ja mummon vanhasta tiiviistä lakanakankaasta, koska kaavamerkintöjä olisi ollut vaikea piirtää tummalle kankaalle.

Luukujien ompelemisessa olikin hiukan hommaa, mutta Rococo Atelierin idealla ne on kuitenkin helppoa tehdä, kunhan ne on piirretty kankaalle huolellisesti. Palat on leikattu ohjeen mukaan niin, että reunoissa ei ole saumavaroja vaan ainoastaan yhdyssaumojen kohdalla.

Kun luukujat olivat valmiina päällikankaan - sekin omista varastoista, kudotulla kuviolla koristettua sisustuskangasta, luultavasti puuvilla-tekokuitusekoitetta - joka muutoin noudatti runkopalojen muotoa, mutta nyörireunoihin tuli enemmän varaa. Sitten päällikankaat runkopalojen päälle ja kappaleet saumoista yhteen, ikään kuin kaikki kolme kerrosta olisivat yhtä.

Tässä vaiheessa muistin myös ryhtyä ihmettelemään olkainten perään, mutta laitoin myös luut kujiinsa ennen kuin suljen olkainten kiinnityksellä niiden kohdalle päättyvät luukujat. Säästösyistä käytin enimmäkseen nippusidettä, mutta etu- ja takareunoihin sekä saumojen viereisiin kujiin varsinkin kyljissä hain kaupasta määrämittaiset metalliluut, ja muutaman metrin valaanluujäljitelmää niihin kohtiin, joihin nippusiteiden pituus ei riittänyt. Vinkkinä, että ompelutarvikeliikkeen hinnat ovat paljon korkeammat kuin korsettiompelimon.... Hakkasin myös sirkat paikoilleen voidakseni sovittaa ja varmistaa, että kaavoihin tekemäni muutokset onnistuivat.


Tulos vaikutti ihan hyvältä, paitsi että vatsan päältä malli kaartuu liikaakin eteenpäin, ja homma näyttää paremmalta, jos pystysuorat luut ovat päällä ja vaakasuorat alla. Mutta onneksi rintojen kohdalta korsetti tuntui oikean kokoiselta!

Sitten jäljellä oli enää vuorin lisääminen. Leikkasin sen myös kaapista löytämästäni sileästä pellavakankaasta, kokosin vuorin ja asettelin sen rungon päälle.Ihme kyllä se jopa oli oikean kokoinen eikä kinnannut tai kupruillut mistään! Kiinnitin sen ompelemalla käsin saumojen kohdalta rungon läpi ja reunat käänsin ja kiinnitin käsin etu- ja takareunoissa nurjalle puolelle kääntyvään päällikankaaseen. Tästä on parempia kaaviokuvia esim. tuossa Couturiere Parisienne -ohjeessa.

Lopuksi reunat huolitellaan satiininauhalla, jota ensin yritin ommella paikoilleen edes toiselta puolelta koneella, mutta luitetun korsetin käsittely ompelukoneen kanssa on aivan helvettiä, samoin kuin vinonauhan irti purkaminen, joten otin sitten lopulta lusikan kauniiseen käteen ja ompelin nauhan kiinni käsin, juhlia edeltävänä yönä. Alareuna on yhä huolittelematta, mutta korsettia pystyy käyttämään ilman sitä, ja hyvin se toimikin! :-)

Eli pääasiassa käyttämäni ohjesivut:
http://rococoatelier.blogspot.fi/2013/12/speedy-18th-century-stays-tutorial-part.html
http://sew.ciety.net/costume-making/making-18th-century-stays/
http://www.marquise.de/en/1700/howto/frauen/18corset.shtml

Tilaushame, tai sinne päin.

Kävin kesällä tapaamassa ystävääni, joka harmitteli, ettei kaupoista enää löydy sellaisia pitkiä hameita kuin 90-luvulla oli, tai jos löytyykin, ne ovat kummallisen kokoisia eivätkä sovi hänelle. Minä tietysti uhoamaan, että tämähän on pelkästään järjestelykysymys - äkkiähän minä sinulle hameen teen! Niin sitten sovittiin tehtäväksi, ja joku viikko myöhemmin ystäväni toi minulle ostamansa kuvioidun farkkukankaan.

Mutta siinä kohtaa iski saamattomuus ja laiskuus, varsinkin kun ystäväni oli sanonut, ettei hameella ole kiire. :-( Joten projektin aloittaminen lykkääntyi ja lykkääntyi kunnes tajusin, että alkaa sataa lunta ja tulla talvi, eli hameen käyttöaika alkaa jo olla ohi! Nyt olisi pakko lunastaa lupaus asap!

Kaivoin 90-luvun lopun käsityölehdistä sopivan pitkän kapean simppelin hameen kaavan, muokkasin sen ystäväni mitoille sopivaksi ja ompelin hameen, jossa on sivulla vetskari ja halkio. Kävi ilmi, että olin ostattanut hänellä tuplasti liikaa kangasta kuvitellessani, että hameen pitäisi olla leveämpi, mutta kun tajusin, miten kapean hameen hän halusi, yksi pituus riitti oikein mainiosti. Tulin myös valinneeksi ensimmäisen käteen sattuneen simppelin mallin miettimättä olisiko ystäväni halunnut esim. vaikkapa taskuja tai muita yksityiskohtia, enkä halkion kohtaa leikatessani taaskaan muistanut huomioida riittävästi saumavaroja :-( Joten siinä paraskin uhoaja, että helposti ja äkkiähän minä teen unelmien hameen! *nolo*

Tulee mieleen isäni ammoinen kertomus eräästä sikäläisestä naapurinrouvasta, joka oli kehuskellut osaavansa ommella toisille vaatteita, mutta isän äidin tilaama leninki oli osoittautunut niin muodottoman malliseksi ja sopi kantajalleen niin nuonosti, ettei sitä pystynyt koskaan käyttämään. Tekemäni hame kuulemma sentään istui päälle, mutta olisi siitä minun mielestäni, jos olisin ajatellut taas nenäänin pidemmälle, voinut tehdä hienommankin :-(

Pikaverho

Keittiössä on ollut samat matot ja sama verho jo kolme vuotta. Matot varsinkin pitäisi pestä. Minulla on varastossa äidiin jättämiä mattoja, joista varsinkin violetti tuntui hauskalta ajatukselta, ja ehdin jo miettiä violetteja verhoja kangaskaupassa, mutta sitten mattoa katsottuani totesin, että se on violetti, jossa on punaisia raitoja. Niinpä useimmat violetit kankaat eivät käy, eikä esim. eräs puolitekoinen vaaleanvioletti-vaaleanvihreä pöytäliina ei tule siihen käymään. Mutta mistä verho?

Lähteminen vartavasten kangaskauppaan ei huvittanut, eikä tottapuhuen raaskisi ostaa uutta verhokangastakaan, joten taas kaivelemaan kaappeja, löytyisikö niistä mitään sopivaa. Valkeaa lakanaa ja batistia joo... niitä voisi ehkä värjätä - laatikossa lojuvissa käsiväriainepusseissa on varmaan jotain violettia tai sinistä ja punaista... mutta sitten käsiini osui ensin yksi punainen paneeliverho - no jaa, liian kapea - ja sitten punainen pellavakankaanpala, jonka olin ostanut alunperin siksi, ettei se ole ihan tasapunainen vaan langoissa on mukana aavistus sinertäviä tai violetteja säikeitä. Se oli lisäksi aika sopivan mittainenkin - leveyttä 150 cm ja pituutta ehkä vajaa metri, kun verhon tarvitsi olla n. 135 cm pitkä. Siitäpä sitten.

Päätin tehdä reunoihin violetit reunakaitaleet saadakseni mukaan sitä väriä, ja olisin saanutkin toiseen reunaan ritittävän pitkän kaitaleen Maarit Än:n antamasta satiininpalasesta, mutta toiseen en, joten... onhan meillä tilkkuja, mistä tehdä. Tuon satiinin lisäksi mukaan tuli mokkapintaista trikoota, josta joskus tein vihreä-violettia parti-color cotehardieta ex-miehelle, ex-miehen violettia paitapuseroa ja verkkareita, tilkkutyökangasta ja larppiin tehdyn violettiraitaisen takin tähteitä sekä sekalaisia vuori/tuulikankaan tilkkuja, jotka taitavat olla peräisin ex-miehen kummitädin varastoista.

Pellava on ehkä hiukan jäykkää verhoksi, joten se ei laskeudu ihan optimaalisesti, mutta menettelee. Lisäksi verhosta tuli summanmutikassa tehdessä - kun muistin päiden päärmeet vasta ommeltuani kaitaleet kiinni enkä jaksanut purkaa niin paljon - hiukan liian pitkä, mutta se ajaa asiansa ja sopii mattoon :-)

Teknisesti helppokäyttöinen hame ;-)

Kun kesällä minulta toivottiin kietaisuhametta, ryhdyin ensin kaivelemaan varastojani ja päädyin paremman puutteessa tähän tukevaan puuvillakankaaseen, mutta tämä jäi kesken ostettuani kevyempää kangasta ja tehtyäni siitä lyhyen kietaisuhamosen. Ei tätä silti viitsinyt keskeneräiseksikään jättää, joten tein tämän nyt loppukesästä valmiiksi.

Kaavat ovat käsityölehden numerosta 5/98, malli on alunperin nilkkapituinen ja kiinnitetty napeilla, mutta koska tätä jämäpalaa riitti vain tämän verran ja toivomus oli lyhyt hame, lyhensin kaavan ulottumaan polveen asti. Mietin tähänkin ensin sivutaskua, mutta se olisi ollut liikaa muutenkin tukevaan kankaaseen. Koska se samanvärinen uusiohame on koristettu mustalla, halusin tähän jotain muuta, ja varastoista löytyi alunperin 1890-pukuun ostetun nauhan tähteet, jotka laitoin kietaisureunan somisteeksi. Kuvassa näkyy musta tarranauha, jolla hame kiinnittyy. Kietaisuosan toista reunaa pitää paikallaan pieni tarranpala vyötäröllä.

Tätä olen ehtinyt käyttää kerran, enkä ole ihan varma, toimiiko tämä. Tarra pysyy kiinni, mutta hameen malli on aika kapea, joten sen kanssa eläminen vaatii minulta hiukan totuttelua...

Vaaleanpunainen hame

Tämä oli itseasiassa tämän kesän ensimmäinen ompeluprojekti, mutta se on vaan jäänyt kuvaamatta ja päivittämättä, vaikka hame on ollut jo usein käytössäkin.

Olin ostanut joskus keväällä ohuehkoa mutta tukevaa stretch-farkkua muistuttavaa kangasta, josta mietin jonkin aikaa, tekisinkö housut vai hameen, mutta päädyin sitten hameeseen, jonka tein käsityölehden 5/2000-numerossa olevalla kaavalla, paitsi että lisäsin sivulle paikkataskun.

Halkio on siis edessä, samoin vetoketju, ja tämä oli ensimmäinen yritys tehdä sisätaskut eli tuollaiset, missä taskupussin toinen puoli muodostaa myös etukappaleen yläkulman. Koska halusin vähän vaihtelua, tein ne kohdat ja paikkataskun läpän vaaleanpunaisesta tilkkutyökankaasta, mutta se ei erotu paljoakaan. Myös vetskarihalkio on ensimmäinen tuollainen kaitaleella petetty halkio, mitä olen tehnyt. Itse metallinen vetskari muuten on uusiokäytössä rippihameestani.. ;-) Saumat on tikattu farkkutyyliin.

Hame on muuten kiva, mutta kangas on ehkä hiukan liian jäykkää kapeaan nilkkoihin asti ulottuvaan hameeseen, ja jotenkin tikatut saumat tahtovat näyttää kurttuisilta. Myös edessä oleva halkio ei minusta oikein toimi.

Ruskeaa ja petroolia

Uusi ystävä muutti uuteen kotiin ja kutsui käymään, joten tottakai halusin viedä jonkin tuliaisen hänelle. Kysyessäni lempiväriä hän vastasi Petroolinsininen ja murretut maanläheiset värit - ruskeaa, vihreää, punertavaa. Siispä kaivelemaan kangasvarastoja.

Lähinnä petroolinsininen oli tuo kiiltävä keinokuituinen satiini-tms., mikä ratkaisi, ettei kannattanut ryhtyä tekemään pannulappua! Ainoa toinen jotenkuten oikeanvärinen oli pieni pala puuvillakangasta, ja toisen ystävättären mummon verhojen / 1890-puvun jäänteet osuivat myös aika lähelle. Mitä niiden kaveriksi? Päädyin ruskeaan, ja tilkkulaatikot tarkistettuani muistin, että jossainhan minulla pitäisi olla enemmänkin ruskeaa samettia... Kyllä vain, itseasiassa useampaakin eri sävyä, jota olin hamstrannut aikoinaan keskiaikaisten pussien materiaaliksi. Muut palat ovat sekalaisia puuvilla- ja pellavakankaita.

Minulla ei ollut valmista sisätyynyä, mutta olin ottanut eräästä vanhasta isosta tyynystä täytettä jo muihinkin juttuihin, joten kunhan ompelisin sille tyynypussin, se kelpaisi mainiosti tähän, koska eihän tämän tarvitsisi olla mikään ergonomisesti niskaa tukeva nukkumistyyny. Etsinessäni sisätyynyn pussiksi kangasta törmäsin isohkoon palaseen sinikirjavaa lakanakangasta. Mietittyäni hetken laitoin sen takaisin kaappiin, sillä se oli jämäpala erään tämän ystävän kannalta hyvin epämieluisan ihmisen lakanasta, enkä halunnut ottaa riskiä, että avatessaan tämän tyynyn ystäväni tunnistaisi ikävästä menneisyydestä muistuttavan kankaan! Onneksi minulla on äidin antamia vanhoja hiduksi kuluneita lakanoita, joita käytän juuri tällaisiiin.

Ystäväni tuntui tykkäävän tyynystä kovasti ja se sopikin hänen harmaanruskehtavalle sohvalleen varsin hyvin :-)