2 x Doublet

Ystäväni halusi ryhtyä elävöittämään 1600-luvun alkupuolta, joten tein hänelle doubletin ja pussihousut sitä varten.

Tämä projekti on muutamalta viime vuodelta.
Doubletin kaavat kehittelin Nora Vaugh'n "The Cut of Men's Clothes 1600-1900" sekä Jane Arnoldin "Patterns of Fashion 3: 1560-1620" avulla ja tekemällä useammankin sovituskappaleen.

Materiaali on sarkavillaa ja vuorina pellavaa. Doubletin helma muodostuu ajalle tyypillisesti rivistä läppiä, jotka on ommeltu pussiksi vuorin kanssa ja käännetty oikein päin ennen kiinnittämistä vyötärölle. Olkapäillä on viilekkeet, kaulus on yksinkertainen pystykaulus ja hihat on leikattu niin, että sisäsauma on käsivarren sisäsivulla eikä alla. Myös hihan ulkosyrjässä on osan matkaa sauma ja nappihalkio.

Napinlävet on ommeltu käsin, ja nappien kiinnityksen vuoksi napinlävet ovat molemmissa reunoissa. (muun paksuhkon ompelukangan puutteessa tein napinlävet tikkaukseen tarkoitetulla konempelulangalla) Metallisissa napeissa on ajan tavan mukaan pitkä kanta, joka menee nappireunassa olevan napinläven läpi, ja napit kiinnittää paikoilleen nurjalla puolella nappien kantojen läpi kulkeva nyöri. Näin napit saa helposti irti vaatteesta. En tiedä tarkoin, miksi napit on pitänyt saada helposti irti, vaatteen pesua vartenko (napit ovat tinaa ja hyvin painavat) vai jotta ne olisi helppo siirtää uuteen vaatteeseen.

Ajan tavan mukaan housut sidottiin kiinni doubletin vyötärölle. Maalauksissa näkee ratkaisuja, joissa nämä kiinnitysnyörit sidottiin doubletin läpi vaatteen päällipuolelle, mutta tässä doubletissa vyötärösauman paksussa saumavarassa on reiät niille. Saumavarojen reunat on huoliteltu käsin nippuun, jotta ne kestäisivät paremmin rasituksen.


Hyvin leveät housut on laskostettu vyötärökaitaleeseen ja polvien alle asettuviin kaitaleisiin, joissa on halkiot ja napit.

Kun doubletin omistaja halusi siirtää ensimmäisen version poikansa käyttöön, tein hänelle uuden vihreästä villasta samalla kaavalla, paitsi että siinä olkaviilekkeet on tehty vieretysten asetelluista kangaslenkeistä ja laintiolla olevat kaitaleet ovat vähän pidemmät.

Tällaiset eivät ole mieluisimpia projekteja, osittain siksi, että kun teke toiselle, ei voi puutteiden tai hiukan epäonnistuneen leikkauksen kohdalla todeta, että kyllä se minulle välttää, ja koska historiallisessa vaatteessa niin moni asia pitää tehdä eri tavalla; vaate leikataan eri logiikalla kuin nykyään ja yksityiskohdat ovat erilaisia, joten niitä joutuu miettimään paljon enemmän ja silti on epävarmaa, menivätkö ne oikein, siis autenttisen näköisesti. Lisäksi näkyvät osat, kuten napinlävet, pitää ommella käsin, mikä aika työlästä.

Vanhaan paitaan uusi väri JA uusi kaula-aukko

Trikoopaidan pääntie uusiksi, tällä kertaa lisäämällä kaarroke.

--

Valkoinen trikoopaita alkoi tummua kainaloista, kuten ne aina ennen pitkää tekevät, joten päätin värjätä sen, kuten olen aiemminkin tehnyt. Kun olen viime aikoina korjaillut trikoopaitojen päänteitä, tuli mieleen, tässäkin on pyöreä pääntie, jollaisesta en pidä, entäpä jos tekisi sille jotain?

Mutta koska tässä paidassa ei ole ylimääräistä pituutta, jonka avulla kaula-aukon voisi tehdä uusiksi - kuten siinä aiemmin korjaamassani mustassa paikassa - minun täytyisi korvata uuden pääntien vaatima kangas jollain muulla tavalla - kaarrokkeella? Sitä varten heitin samaan värjäysliemeen myös palasen harmaata trikoota (jäänne jostain vanhasta t-paidasta, luulen), niin että uuden palan ja paidan muiden osien väri olisi samaa sävyä, ja yhdistelmä näyttäisi siltä kuin se olisi alunperinkin tehty sellaiseksi.

Itse muokkaaminen meni tuttuun tapaan: ratkoin hihat irti mahdollisimman siististi, ja nyt kun takakappale säilyisi sellaisenaan eivätkä olkasaumat leikkautuisi pois, myös ne piti purkaa. Sitten leikkasin etukappaleen poikki rinnan yläpuolelta ja ompelin tilalle uutta kangasta. Tein muuten niin päin, että tarkistin ainoastaan uuden kangaspalan ulottuvan olkapäille asti, ompelin sen kiinni etukappaleeseen ja vasta sen jälkeen leikkasin etukappaleen muotoonsa, siis olkapäät takakappaleen olkapäiden mukaan ja kädentiet paljolti takakappaleen kädenteiden mukaan. Näin oli helpompi luottaa siihen, ettei kappaleista tule eri mittaiset.

Olkasaumojen vahvisteeksi leikkasin ja laitoin ompeleen mukaan kapeat pystysuuntaiset (ja siten venymättömät) suikaleet paitakankaasta. Pääntien huolittelin alavaralla, joka on sitten tikattu kiinni päällikankaaseen ompelukoneen kaksoisoverlockilla. Lopuksi vielä hihat takaisin paikoilleen.

Jälkeenpäin ajatellen, kaarrokkeen avulla olisi voinut tehdä jonkinlaiset muotolaskokset rintoja varten ja vaakasauma olisi asettunut paremmin, jos sen olisi tikannut päältä, mutta joka tapauksessa paidasta tuli oikein kiva. Toki kangas on jo menettänyt ryhtiään niin, että ei tuo uuden veroiseksi tullut, mutta vähän jatkoaikaa kuitenkin :-)

Pimennyspahvi

Minua oli ärsyttänyt, että muun osan makuuhuoneen ikkunasta saattoi pimentää sälekaihtimilla mutta tuuletusikkunan ruutu jäi avoimeksi ja päästi sisään ihan riittävästi unta häiritsevää auringonvaloa. Teippasin siihen ensihätään kartonginpalasen, mutta se ei peittänyt koko ikkunaa, ja nyt eräänä päivänä se alkoi ärsyttää minua kylliksi, että päätin korjata sen.

Jossain ammoisessa Käsityölehden joulunumerossa esiteltiin silkkipaperista leikattua ikkunakoristetta, joka oli tavallaan silkkipaperilumihiutaleiden jatko-ajatus: entäpä jos sen sijaan, että leikkaa neliskanttisesta arkista pienen pyöreän lumihiutaleen, käyttää koko arkin ja leikkaa siihen lumihiutalekuvioita ja täyttää koko ikkunan kuura/jää-kuviolla?

Halusin kuitenkin pääosin estää valoa pääsemästä sisään, joten käytin kartonkia ja leikkasin vain pieniä reikiä, ja kokosin lisäpaloista yläosan, jonne kartongin pituus ei riittänyt.

Ajaa asiansa :-)

Talvimekko villasta

Minua kiinnosti auki jätettävä lovettu kaulus, ja halusin talveksi sopivan mekon. Olin aiemmin miettinyt takkimekkoa ja etsinyt kaavoja sellaiseen - pitäisikö vain ottaa paitapuseron kaava ja jatkaa siitä helmaa - mutta saamieni vanhojen kaavojen nätit kapeat vyötäröt saivat pelkän väljän sidottavan takkimekon tuntumaan kömpelöltä ajatukselta, joten päätin yrittää yhdistellä paitapuseron kaavasta kauluksen (Käsityölehden "Jakku ja paitapusero mittojen mukaan"-vihkonen) ja istuvan mekon kaavasta miehustan ("Sew many dresses, so little time" -kirjan miehusta peruskaava) ja siihen sektorinmuotoisen helman.

Olin juuri todennut, että joku vuosi sitten viikinkimarkkinoilta ostamani villakangas ei ollutkaan riittävän paksua takkiin enkä tarvinnut mitään historiallisia vaatteita, joten entäpä jos tekisin siitä mekon? Sen kaveriksi valikoitui miehen hylkäämä lyhythihainen paita, jonka punaisesta tykkäsin ja jonka murretut sävyt toisaalta sopivat yhteen villan vaalenruskean kanssa, joten leikkelin siitä kauluksen, kalvosimet ja vyön. Puuvilla kauluksen sisäpuolena myös ehkäisee tehokkaasti villan aiheuttamaa kutinaa. Vyöhön yritin löytää paidan ruuduista ne parhaat, punaisimmat värit, joten ne piti leikellä keskeltä paidan osia (ruskeammat ruudut näkyvät alemmassa kuvassa kauluksen sisävaroissa) eikä kankaasta sen jälkeen jäänyt kovin järkeviä paloja jatkokäyttöön.

Kangas ei kuitenkaan riittänyt sektorin muotoisen helman jälkeen täyspitkiin hihoihin, mutta se ei ollut kovin vakava ongelma, kun 3/4-hihat olisivat ihan riittävän hyvät. Helman oikeassa sivusaumassa on tasku ja vasemmassa sivusaumassa vetoketju. Helmaa ei ole vuoritettu vaan sen alle tulee aina alushame. Vyölle on vyötäröllä lenkit.

Kun sain mekon kootuksi ja kauluksen valmiiksi, se tuntui jotenkin näyttävän navettatakilta. Näytin sitä ystävälleni ja kysyin, mitä hän ehdottaisi yleisvaikutelman muuttamiseksi, ja hänen ehdotuksestaan syntyivät kalvosimet ja vyö sekä nappien tyylin valinta, jotka korjasivat vaikutelmaa huomattavasti. Koristeellisen muotoiset päällitaskut helmaan punaisesta kankaasta ovat vielä harkinnassa.

Mutta kun puin mekon ylleni ensimmäisen kerran, totesin että aluspaidasta huolimatta miehusta kutitti ulkapäitä ja selkää, joten se tarvitsisi vuorin. Leikkasin yläosan kaavoilla lakanakankaasta sopivat palat huomioiden kauluksen alavarat, ja kiinnitin ne alavaroihin käsin yrittäen pitää vaateen mahdollisimman tarkasti muodossaan, jottei vuori päätyisi vetämään tai pullottamaan huonossa asennossa.

Lopputuloksesta tuli ihan hyvä ja olen tyytyväinen kauluksen onnistumiseen sekä kalvosimiin (yritän saada niistä paremman kuvan tähän). Mekko oli jo käytössä viime talvena ja tuntui oikein mukavalta.

Tekstiilejä tarpeesen

Koska täkki on liian paksu, pussilakanan sisällä on ollut pitkään iso villahuopa. Se on kuitenkin aika ohut ja väärän kokoinen pussilakanan sisälle, joten se ei tahdo pysyä paikoillaan. Kun bongasin kaupassa tällaisia tiiviitä huopia, ostin kaksi ja yhdistin ne yhdeksi leveäksi peitoksi. Huopa olisi ollut liian paksua ompelukoneelle, ja ompeleminen tuollaisen kangasmäärän keskelle olisi ollut koneella ihan toivotonta, joten tikkasin huovat toisiinsa käsin.

Kaksi yhdenhengen huopaa on kuitenkin yhdessä leveämpi kuin tuplapussilakana, joten jouduin kääntämään sivureunoja hiukan sisään. Ruudut auttoivat huomattavasti käänteen pitämisessä oikealla paikalla, koska reuna on venynyt pidemmäksi kuin sisäosat, joten sauma olisi alkanut pian kiertää.

Aamuaurinko paistaa keittiössä silmiin, joten verho piti keksiä jostain. Varastosta löytyi kelvollinen kankaanpala, mutta kiskossa ei ollut enää nipsuja - mihin lie edellinen asukas nyysinyt ne, ja jo aiemmin olimme todenneet, ettei sellaisia saa enää kaupasta - joten ripustamiseen piti keksiä jokin muu keino.

Ompelin yläreunaan napeilla (mummon varastoista) kiinnittyviä lenkkejä, jotka saattoi ripustaa kiskoon. Ei toimivin vaihtoehto, mutta paremman puutteessa riittää. :-)

Tabletin kannet osa 2

Tein aikoinaan kannet omalle Kindlelle, joten kun uudelle tabletille ei löytynyt kaupasta riittävän isoja suojakansia, minua pyydettiin tekemään sellaiset.

Kun "simppeli ja nopea" kuulemma riitäisi ja tarve itseasiassa oli kiireellinen - jottei tabletti laukussa kulkiessaan ehtisi naarmuuntua - väsäsin vain ihan yksinkertaisen suojakotelon; tasku, johon tabletin voi työntää, ja suojakansi, jonka pahvi suojaa tabletin lasin.

Koko kotelo on tehty yhdestä pitkästä palasta, joka on ommeltu sivuilta pussiksi. Jotta sain kaikki saumavarat piiloon, taittelin kankaan tyynyliinamaiseksi pussiksi, jonka suulta toinen reuna taittuu takaisinpäin taskuksi. Paitsi että tyynyliinoissa se taittuu tyynyn sisäpuolelle pitämään tyynyn paikoillaan sisällä, mutta tässä se taittuu ulkopuolelle. Tyynyliinan suuaukko on siis "taskupussin" pohjalla. Näin "taskupussin" sivusaumojen saumavaratkin ovat koko rakennelman sisällä eivätkä kulutukselle alttiina. Kerrosten järjestystä ja asentoa on hiukan vaikea selittää, mutta taittelin kankaan niin kuin halusin sen valmiina oikealta puolelta olevan, käänsin reunaa sisäänpäin niin kuin se ommeltuna olisi, ja siitä kiinni pitäen käänsin koko hoidon nurinpäin, jolloin näin, missä järjestyksessä kerrosten tulee olla, jotta lopputulos on halutunlainen.

Mitoissa on tietysti huomioitu ei vain tabletin korkeus ja leveys mutta myös paksuus, jotta kansi ei kinnaa, kun se kääritään tabletin ympäri.

Kun sivusaumat oli ommeltu, leikkasin hyvin paksusta ja jäykästä pahvista tabletin kokoisen palan, ujutin sen pussin pohjalle, josta oli tarkoitus tulla kansi, ja lukitsin sen sinne ompelemalla "selkämykseen" tikkauksen.

Jos olisin ollut fiksu, olisin kiinnittänyt solmimisnauhan ennen pahvin laittamista paikoilleen, mutta sen tajuttuani en enää jaksanut ryhtyä korjaamaan.

Kangas on pehmoista vanhaa kirpparilta ostettua flanellilakanaa, jonka tabletin omistaja valitsi värin takia.

Kun teinipoika kehuu ääneen "Onpa hieno ja kätevä, mistä sinä tämän sait?" pitää jo uskoa tehneensä jotain oikein ;-)

Trikoopaidan uusi kaula-aukko

Liian avokaulainen trikoopaita oli osoittautunut virheostokseksi, mutta tein siihen uuden kaula-aukon ja sain juuri sellaisen paidan kuin mistä pidän eniten!

--

Sen vihreän paidan tehtyäni käsiini osui musta trikoopaita, joka oli jäänyt käyttämättä, koska syvä kaula-aukko ei sitten ollutkaan minun juttuni. Olin ostanut sen kai osittan siksi, että tarjolla ei juuri silloin ollut muuta ja osaksi, koska ihailin erästä ystävää, joka jotenkin osaa pukeutua avokaulaisiin ja melko seksikkäisiinkin vaatteisiin näyttäen aina hyvältä eikä yhtään tyrkyltä. Mutta yritettyäni kerran tai pari käyttää tätä paitaa totesin, etten viihdy näin avokaulaisessa vaatteessa ja paita jäi ajelehtimaan jonnekin vaatekaapin ja kirpputoripinon välimaastoon, koska minua harmitti heittää pois ihan uusi paita.

Alkuperäinen paita

Kun nyt katselin sitä, huomasin sen olevan todella pitkä, siis ulottuvan jonnekin alalantiolle saakka (muutama vuosi sitten trikoopaidat olivat sellaisia). Ehkäpä pituus riittäisi siihen, että siirtäisin hihat alemmas ja tekisin uuden pääntien?

Tuumasta toimeen: Ratkoin hihat nätisti irti ja leikkasin paidan poikki kaula-aukon alareunan kohdalta. (jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä voinut säästää pari senttiä pituudesta leikkaamalla vähän ylempää, koska uusikin pääntie kaartuu sentään vähäsen). Kädenteiden leikkaaminen epäilytti vähän, mutta yritin arvioida niiden kokoa aiempien (irtileikattujen) kädenteiden mukaan.

Uusi pääntie ja kädentiet leikattu

Kaula-aukon kaavana käytin sitä samaa Käsityölehden 6-7/2005 kaavaa kuin vihreässä paidassa, ja leikkasin alavarat takakappaleen irtileikatusta yläosasta. Sitten alavara paikoilleen pääntielle ja tikkaus oikealta puolelta ompelukoneen jousto-ompeleella (mikälie kaksoisoverlock tai sinnepäin).

Hihojen kiinnittäminen takaisin olikin vähän mutkikkaampi juttu, koska kädenteistä oli tullut aavistuksen liian suuret, mutta onneksi vain aavistuksen, koska hihat lopulta asettuivat paikoilleen ilman merkittävää venyttämistä. Varoin tarkoin antamasta saumurin leikata saumavaraa ommellessa juuri yhtään, koska saumavaroissa ei ollut yhtään ylimääräistä.

Uusi pääntie valmis

Lopputulos on minusta oikein onnistunut ja juuri sellainen, mitä toivoin! Helma on ehkä hitusen lyhyehkö, mutta ei niin lyhyt, että se lainkaan haittaisi, ja lantiolta kainalooon siirtynyt pesuohjelappu sai lähteä. Kun en koskenut helman enkä ranteiden huolitteluun, paita tuntuu aivan kuin kaupasta ostetulta, ja niinhän se - tavallaan - onkin! Ihanaa, ettei minun tarvinnut heittää sitä menemään!

Onni oli se, että paita oli alunperinkin ylipitkän mallinen, koska normaalimittaista paitaa ei olisi voinut muokata näin, paitsi jatkamalla helmasta. Se herättää kieltämättä uusia ideoita, mutta ehkä joskus toiste.