Ekat itsetehdyt alushousut!

Olen jo aiemminkin katsellut trikookankaiden jämiä miettien, mitä niistä voisi tehdä, ja miettinyt pipoja tai paloista koottuja paitoja, mutta vanhoissa lehdissä olleet alushousujen ohjeet kiinnostivat myös, koska alushuosut ovat kulutustavaraa, joita tarvitaan aina uusia. Siivotessani eilen trikoopalasten kasaa ja toisaalta kerätessäni puhtaita mutta kuluneita alushousuja pyykkinarulta ajatus palasi taas mieleen. Eniten ovat mietityttäneet haarapalan kiinnitys ja reunojen kuminauhat. Lehtien ohjeissa tarjotaan framilon-nauhaa ja ties mitä, mutta mutta kun kaupan alushousuja lähemmin katsoo, reunoissa saattaa olla vain pelkkä ompeleella kiinnitetty yksinkertainen käänne tai pitsi on vain siksakattu leikattuun reunaan. Ehkäpä alushousujen tekeminen ei vaatisikaan kovin kummoisia temppuja?


Kaksinkertaisen aarapalan kiinnitys niin, että kaikki saumavarat jäävät näkymättömiin sisäpuolelle, vaati vähän miettimistä, mutta on lopulta hyvin yksinkertainen tehdä,

Siispä otin vanhat kuluneet alushousut ja leikkelin ne palasiksi, joiden mukaan leikkasin trikoopalaista osat. Paidat, joiden kankaista palaset jäivät, näkyvät edellisessä postauksessa. Koska palat ovat vain paloja, ne eivät kovin pitkälle riitä, siksi jouduin yhdistämään kahta eri kangasta. Toki olisin voinut käyttää vielä pienempiä paloja tekemälä saumat keskelle eteen ja/tai taakse, mutta tällä kertaa halusin yrittää saada paloista kokonaiset, joten näillä mentiin.

Kaupan alushousut vaikuttivat siltä, että sisempi haarapala oli pienempi ja ulomman palan reunat oli käännetty sisään päin sen reunojen päälle, joten leikkasin palat näin (alimpana on etukappale, joka pyrki rullautumaan reunasta).

Haarasaumojen asemointi ompelua varten

Haarapalat kiinnitin, kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin että etu- ja takakappaleen reunat jäävät haarapalakappaleiden väliin. Tässä piti hiukan miettiä, miten oikeat ja nurjat puolet tulevat. Kuvassa päällimmäisenä on haaran sisäpuoli, sen alla ovat etu- ja takakappale ja alimpana haaran ulkopuoli. Kuvassa kameraan päin on haaran sisäpuolen nurja, etu- ja takakappaleiden nurjat ja haaran ulkopuolen oikea puoli. (klikkaa kuva suuremmaksi)

Alemmassa kuvassa sama on käännetty oikein päin - kuvasta näkyy, miten haarapalojen kiinnityssaumat ovat jääneet niiden väliin ja siempi haarapala on pienempi kuin ulompi, jonka reunat kääntyvät sisemmän palan päälle. Ensin kuitenkin ompelin sivusaumat ja sovitin saadakseni selville, onko koko sopiva; otin sivuista hiukan sisään, kun housut tuntuivat vähän väljiltä ylhäältä.

Koska se näytti onnistuvan kaupan housuissakin, käänsin jalanteiden reunat yhden kerran ja siksakkasin kiinni. Kaarteissa käännettä joutuu venyttämään, mutta kunhan käänteen asettelee ja neulaa paikoilleen niin, ettei se pysyy kohtisuorasssa eikä lähde ottamaan venymistä kauempaa, tulos on tosiaan ihan kelvollinen. Siksaksin leveys oli muistaakseni 3 ja pituus 1,5, jotta se kestäisi venytystä, ja hyvin se tuntuu joustavan. (tietenkin pallokärkineula ja paininjalan kiristystä löysätty, mutta lanka on ihan tavallista halpisompelulankaa).

Kaupan housuissa vyötäröllä oli joustava pitsi ja aioin hakea kangaskaupasta siihen sellaista tai vaihtoehtoisesti leveää kuminauhaa, mutta laiskuus iski enkä jaksanut lähteä minnekään. Muistelin nähneeni alushousuja, joissa vyötäröllä on vain joustava kangaskaistale, joten päätin kokeilla sellaista. Leikkasin takakappaleen kankaasta hiukan housujen ympärysmittaa lyhyemmän kaitaleen, jonka taitoin kaksinkerroin ja ompelin saumurilla housujen vyötärölle. Loppuulos on yllättävän toimiva! Nyt, kun nämä ovat jalassani, vyötärö ei kiristä mutta ei myöskään ole löysä, ja housut tuntuvat pysyvän jalassa ihan hyvin ainakin kotioloissa. (reipas kävely ynnä housut tai hame ja lantiota hankaavat olkalaukku voivat osoittaa toista, mutta sen näkee sitten.)

Tämä kyllä ehdottomasti rohkaisi yrittämään tehdä alushousuja itse enemmänkin trikoopaitakankaiden jämistä ja vanhoista trikoopaidoista. (Ihan t-paidoista en ehkä yrittäisi, kankaan pitää kuitenkin joustaa aika hyvin).

Trikoopaitoja

Kissapaitaa koskevassa postauksessa mainitsin, että olen tehnyt muitakin trikoopaitoja. Kaikkihan lähti käymästäni työväenopiston trikoopaitakurssista ja sen oppien turvin aloin kokeilla sekä uusien paitojen tekemistä että kaupasta ostettujen paitojen muokkaamista enemmän tai vähemmän  Nyt talven aikana palattuani asumaan saumurin luo paitoja on syntynyt enemmänkin, osittain talvialesta ostamieni kankaiden ansiosta, osittain valmiita vaatteita hyödyntämällä. Kokosin tähän kuvia niistä.

Olen varmaan maininnut jo aiemminkin, että pidän paidoissa eniten venepääntiestä mutta kaupasta sen mallisia paitoja löytää harvoin. Eipä siis ihme, että olen tehnyt useamman sellaisen. Hiekanvärinen on alekangas, raidallisen poimin heräteostoksena ihastuttuani siihen Inkuri-kangasliikkeessä Matinkylässä ja punaisen löysin joskus aiemmin Eurokankaan palalaarista enkä voinut jättää sitä sinne, koska väri oli juuri oikea ja kangas tukevaa ja hyväntuntuista. Veikkaan, että se on suurelta osin keinokuitua, mutta pidän siitä silti.

Näissä malli on ihan perus: istutetut hihat ja alavaralla huoliteltu pääntie sekä yksinkertaiset käännökset hihansuissa ja helmassa.

Aiemmassa postauksessa mainittu musta-punainen raglan-hihainen paita on niin mieluisa - raglan-pääntie tuntuu asettuvan hyvin venepäähtiemäisesti - että halusin tehdä toisen sellaisen, ja tein sen tuosta samasta punaisesta, koska ostamani pala riitti hyvin kahteen paitaan (ja sitä taitaa olla viekin vähän jäljellä)

Sitten on pari vähän erilaista tapausta, myös noista alennusmyyntikankaista. Halusin kokeilla holkkihihoja, joten löydettyäni kaavan sellaiseen tein t-paidan. En oikein tykännyt lopputuloksesta, sillä hihat jäivät lepattamaan vähän liikaa minun makuuni niin että korjasin olkasaumaa kaartumaan jyrkemmin alaspäin. En ole vieläkään ihan tyytyväinen mutta mieli tekisi tutkia, miten kaavasta saisi paremman.

Vedospääntiestä olen myös pitänyt, mutta ainoa kaupasta löytämäni sellainen oli väärän värinen, joten tässä kokeilu ommella sellainen itse. Ei aivan onnistunut tämäkään vaan se tuntuu valuvan alas olkapäiltä. Epäilen, että takakappaleen pitäisi olla kapeampi, ja vähän sitä jo kavensinkin niskasta. Ystävättärellani on kiva vedospääntiepaita, joka on kuulemma kulumassa loppuun, joten hän lupasi sen minulle kaavoiksi; katsotaan tulevaisuudessa saisiko sillä paremman tuloksen.

Ytitän pitää meteliä siitä, että uusien vaatteiden tuotanto on pahimpia ympäristötuholaisia (ja tuossa edellä on runsaasti uutta puuvillakangasta :-( ) joten yritän tehdä vaatteita myös käytetyistä vaatteista. Tässä kaksi puuvillaneuleesta ommeltua paitaa. Tummempi on kirpparilta ja harmillisesti sen hihat jäivät hiukan turhan lyhyiksi. Vaalea on alennusmyynnistä poimittu miehen XL-kokoinen neulepusero, jonka paloitteli ja ompelin paidaksi itselleni - hihat riittivät juuri ja juuri.

Nyt alkaa tuntua, että pitäisiköhän minun yrittää tehdä jotain vähän erilaista, jo siinäki mielessä, että kohta kaikki arkipaitani ovat samaa mallia. Odottamassa on ainakin pari vedoksista ja rypytyksistä  muotonsa saavaa paitaa, kun vain uskaltaisi ryhtyä niihin.


Pari vinkkiä, joita olen näitä ommellessani miettinyt:

- Trikoopäärmeet kannattaa ompelukoneella ommellessa ommella oikealta puolelta (mitata päärmeen leveys tarkkaan ja asemoida ommel sen mukaan sopivan matkan päähän reunasta) koska reuna venyy helposti paininjalan työntäessä sitä edellään niin että päärme alkaa kupruilla tai kiertää. Kun sen laittaa alimmaiseksi, syöttäjä syöttää sitä tehokkaammin jolloin se asettuu paremmin paikoilleen.

- Paininjalan paineen löysääminen on ihan ehdoton juttu, koska nimenomaan se enemmän puristava paininjalka työntää päällimmäistä kangasta edellään ja aiheuttaa sitä kupruilua muutenkin.

Laukulle jatkoaikaa

Aiemmin tehty laukku oli kulunut ja kaipasi korjaamista

* * *

Neljä vuotta sitten tekemäni kesäkassi on käytössä kulunut niin pahasti, että huomasin minua hävettävän käyttää sitä. Kantohihna oli alunperin päällystettty ohuella paitakankaalla, joka kyllä oli pehmoinen ja mukavantuntuinen mutta ei kestänyt kulutusta, varsinkaan niissä kohdissa, missä olkahihna kiinnittyy laukkuun; sen sisällä ollut pehmuste alkoi irvistää rei'istä liian näkyvästi. Mutta pidän laukun rungon kankaan väreistä yhä hyvin paljon, joten en halunnut luopua laukusta. Päätin siis korjata sen takaisin käyttökuntoon.

Pidin laukusta muutenkin mutta käytössä oli usein tullut todettua, että se on liian ohut, koska pohja on liian kapea, ja sen sisällä saisi olla enemmän taskuja kuin alkuperäiset kaksi avotaskua. Vuori oli tehty lakanakankaasta, joka sekin osoitti kulumisen ja pinttymisen merkkejä laukun suun reunoilla Koska olkahihnan irrottaminen vaatisi joka tapauksessa vuorin ja päällisen irrottamista toisistaan, pääsisin samalla korjaamaan näitäkin puutteita.

En halunnut leventää pohjaa kovin paljoa, koska silloin laukku muuttuisi matalammaksi, enkä myöskään halunnut alkuperäisten taskujen siirtyvän laukun pohjalle, mutta muutaman sentin leveyttä onngeksi sai lisää. Lisäsin vuoriin toiselle sivulle pääälle ommellun vetoketjutaskun ja korvasin vuorin uusilla paloilla lakanakangasta laukun suulla.

Mietin pitkään uuden kantohihnan ideaa ja päädyin lopulta neljään metallirenkaaseen, jotka muuten nekin mainitaan tuossa ensimmäisessä tätä laukkua koskevassa postauksessa - ne ovat maanneet tarvikevarastoissani sieltä asti. Tilkkuvarastoista löytyi sopivan värisiä kankaita hihnaan ja kiinnityspaloihin. Hihnan kangas on nyt ohutta mutta kovapintaista keinokuitua, katsotaan miten pitkään se kestää. Mutta ainakin laukkuni sai lisää käyttöaikaa!

Helppo varjokuvapaita

Uusi t-paita ja siihen kuvio helpon nettiniksin avulla

***

Näin Youtubessa videon helpoista ja nopeista tavoista koristella tylsiä t-paitoja - 5-minute crafts tai jotain sentapaista - jossa sabloonan ympärille suihkutettiin valkaisuainetta niin että sabloonan kuvio jäi tummemmaksi varjokuvaksi. Videoissa oli muitakin helppoja ja nopeita koristelutapoja, esim. erilaisia värjäämisiä ja t-paitojen muokkaamista hauskemmiksi ja toisenlaisiksi leikkelemällä ja ompelemalla muutamia pistoja, mutta tämä valkaisuainetemppu kiinnosti minua yksinkertaisuudessaan ja vaatiessaan vähemmän sotkua kuin esim. kangasvärit, joten halusin ehdottomasti kokeilla ja tiesin myös heti, millaisen kuvan haluaisin: kissan!

Netissä on myös viljalti valmiita kuvia - kirjoitin googleen cat silhouette ja sain sivuntäydeltä kissan varjokuvia, joista valitsin mieluisimman. Koska tarvitsin vain ääriviivat, ennen tulostamista pyyhin siitä pois kaiken muun musteen säästämiseksi, ja koska minua epäilytti kuinka paperi käyttäytyisi valkaisuaineen kanssa - käpristyisikö se pois muodostaan? - päätin käyttää piirtoheitinkalvoa sabluunana.

Koska halusin kissan jäävän tummaksi varjokuvaksi, leikkasin kissanmuotoisen sabloonan. Myös sabloona, jossa olisi kissanmuotoinen aukko, olisi voinut toimia; silloin olisin saanut vaalean kissan tummalla taustalla.

Testi

Ostin talvella alennusmyynnistä trikookankaita, joista silloin tein pitkähihaisia paitoja, mutta olin ostanut kutakin sen verran, että jämistä saisi myös lyhythihaisen paidan ja valitsin yhden sellaisen palan tähän projektiin. Halusin kuitenkin testata ensin pienelle tilkulle, miten valkaisuaine ja kalvosabluuna käyttäytyisivät.

Osoittautui, että sabluuna pitäisi kiinnittää kankaaseen jotenkin, jottei suihkaus puhalla sitä paikaltaan; että kun kangas on vaakatasossa pöydällä ja sitä haluaa suihkuttaa kohtisuoraan, suihkupullo lakkaa pian toimimasta, jos sitä pitää vaakatasossa; ja että tämä hiekanruskea kangas vaalenee valkoisen sijasta pinkiksi. Viimeisin on oli miellyttävä yllätysbonus, ensimmäistä yritin ratkaista kiinnittämällä sabloonan kankaaseen nuppineulalla ja toista täyttämällä suihkupulloa täydemmäksi, mikä ei kuitenkaan auttanut paljoakaan. Ehkä jos kankaan nostaisi pystyyn ja varoisi suhkuttamasta sabloonaa? (koska muovisabloonan päältä neste valuu hallitsemattomasti ja voi päätyä väärään paikkaan.)

Pohdin myös sitä, pitäisikö ommella paita ensin ja tehdä kuvio valmiiseen paitaan vai tehdä kuvio kankaalle ja leikata paita sitten halutusta kohdasta? Kummalla tavalla kuvion saisi varmemmin oikeaan kohtaan? Valmiin paidan käsittelyssä ongelmana on, että valkaisuaineen imeytyminen vahingossa myös takakappaleeseen pitäisi estää jotenkin, ja jos kuvio menee jotenkin pieleen, koko paita menee pilalla, joten päädyin leikkaamaan paidan ensin, jotta voisin käsitellä etukappaletta yksinään riskeeraamatta muita osia.

Paidan kaava on Käsityölehden 6/2000, jota olen käyttänyt monesti. Olen pahoillani, että viittaan ikivanhoihin lehtiin, joita kenelläkään ei ole mahdollisuutta enää saada käsiiinsä, mutta olen säilyttänyt ammoiset lehdet eräänlaisena kaavakokoelmana, koska niissä on juuri niitä peruskaavoja, joista saa muokattua ja sovellettua haluamansa ja käytän siksi niitä enkä uudempia lehtiä. (tilasin lehteä 7/97-6/02 ja jonkin aikaa 14-15)

Sabloona etukappaleella

Valmis kuva

Vasemmalla sabloona aseteltuna etukappaleelle ja odottamassa valkaisuaineen ruiskimista, oikealla lopputulos. Kissan päässä näkyy pari vaaleanpunaista tiplaa seurauksena siitä, että yritin varovasti kuivailla sablonin päälle jääneitä pisaroita jotteivät ne valuisi jonnekin, ja vähän nestettä meni kiinnityksenä olleen nuppineulan reiästä sisään.

Sitä, kuinka paljon valkaisuainetta pitää suihkia ja kuinka kauan antaa sen vaikuttaa, on vaikea sanoa. Enemmän ainetta = yhtenäisempi vaalea pinta pisteiden sijaan, ja mitä pidempään antaa vaikuttaa, sitä vaaleammaksi pinta muuttuu. Tosin myös enemmän ainetta = vaaleampi vaikutus. Kangas alkaa vaalentua jo muutamissa sekunneissa ja itse annoin tuon kissankuvan vaalentua suunnilleen 5 minuuttia vaikka se ehkä olisi saanut olla vähän pidempäänkin. Kannattaa pitää vaikutusta silmällä. Vaalenemisen saa pysäytetyksi huuhtelemalla kankaan vedellä.

Kun etukappale seuraavana päivänä oli kuivunut (huuhtelusta) ompelin paidan valmiiksi. Kuvasta ja paidasta tuli minusta kiva ja luulen, että kokeilen tätä menetelmää joskus toistenkin, esim. koko kankaan kuviointiin - ammoin kaupasta ostamani paidan kuvio on kuin siihen olisi pudoteltu kauttaaltaan isoja pisaroita valkaisuainetta ja pidän siitä niin paljon, että jotain vastaavaa voisi kokeilla tehdä itsekin.

Pari tärkeää asiaa:
- Avaa ikkuna tai huolehdi muutoin, että ilma vaihtuu työskentelytilassasi; kloori on epäterveellistä hengittää!
- Testaa ensin jollekin arvottomalle palalle, miten kankaasi reagoi valkaisuaineeseen, jottet pilaa varsinaista vaatetta!
- Varo saamasta valkaisainetta ihollesi!

Palatakki

Innostuin netissä mainostetuista kierrätyskankaista tehdyistä takeista, ja mitä siitä sitten käytännössä tuli.

--

Facebook-käsityöryhmässä kyseltiin kierrätysneuletakkien tekemisestä samaan tyyliin kuin Etsyssä myytävät Katwisen takit. Joku linkkasi samaan keskusteluun Ipseity Designin kierrätystakit. Katwisen velhotakit ovat todella hauskan näköisiä mutta eivät ihan minun tyyliäni, kun taas Ipseityn ideoista pidin ja innostuin, ja Katwisen tyylisten takkien nettitutoriaaleissa homma näytti tosi helpolta.

Retki kirpputorille tuotti kuitenkin pettymyksen. Olin liikkeellä huhtikuussa, jolloin kirpputorit olivat vaihtaneet esille kesävalikoimansa, eikä neuleita ollut tarjolla juuri lainkaan. Mutta onhan minulla iso kasa muista projekteista jääneitä villakankaanpalasia, eikö niistä saisi kasatuksi takin?

Palasia tosiaan oli. Isoimmat ja houkuttelevimmat palat olivat valkoisia ja violetteja, sitten oli isompi pala mustaa, pieniä palasia erilaisia harmaita, useita erilaisia vihreitä ja vielä useampia mutta ei kovin hyvälaatuisia ruskeita, yksi pieni pala ihanaa vaaleanpunaista, pari pientä palaa ihanaa tummanpunaista sekä muutama suikale sinistä ja keltaista. Päivänvalossa erottelin vielä harmahtavat vihreät, oliivin sävyiset vihreät ja kirkkaan sammalenvihreät. Kokemuksesta tiedän ja esim. Etsyn valikoimasta näkee, että värien yhdistely on vaikea taito; odottamattomat yhdistelmät voivat voimia yllättävän hyvin kun taas saman värimaailman värit eivät välttämättä näytäkään niin hyviltä yhdessä. Päädyin lopulta yrittämään valkea-harmaa-harmaanvihreä-sammalenvihreä-yhdistelmää, koska houkuttelevuudestaan huolimatta violeteille paloille ei tuntunut löytyvän hyviä kavereita.

Kaikki palat leikattu

Koska olen tykännyt kovasti aiemmin tekemästäni villajakusta ja se on tuntunut näyttävän hyvältä hameiden kanssa, ja myös koska se on alunperinkin tarkoitettu tehtäväksi ilman vuoria, kaivoin sen kaavat esiin uudelleen. Mutta koska aioin käyttää kankaanpalasia, täytyi myös kaava jakaa palasiksi sen lisäksi, että jatkoin sen helmaa samantapaiseksi kuin Ipseityn takeissa. Palojen leikkaaminen oli aikamoista pähkäilyä, että mikä kangas riittäisi mihinkin osaan, ja lopulta tein uuden retken kirpparille, mistä löytyi sentään tuo harmaa ruudullinen kangas.(alunperin housut). Varsinkin kauluksen alavara oli kimurantti, koska se olisi vaatinut aika ison kangaspalan ja toisaalta minulla oli monia pienempiä vihreitä palasia, joita olisin halunnut käyttää. Kauluksen jakaminen pieniin palasiin ratkaisi tämän ongelman, mutta kun sen kasasi noin monesta palasta, palat oli leikattava ja saumat ommeltava tarkasti, jotta kappaleen muoto säilyisi oikeana.

Eräässä velhotakkitutoriaalissa kappaleiden väliin ommeltiin satiinikaitaletta eräänlaiseksi tereeksi, osittain estämään neuleiden välisiä saumoja venymästä ja toisaalta luomaan vaikutelma samanlaisista koholla olevista saumoista kuin Katwisen takeissa. Pidin ajatuksesta, varsinkin kun yksi sammalenvihreistä palasista oli kiiltävää satiinimaista kangasta ja sitä oli runsaasti. Itse takkiin sitä oli vaikea käyttää, koska se oli niin ohutta villakankaisiin verrattuna. Ihan oikeaa terettä en saanut aikaan, kun en ole keksinyt  mitä nyöriä niihin pitäisi laittaa sisälle, mutta leikkasin kangasta vinonauhaksi ja laitoin sitä saumojen väliin, mistä se näkyy juuri sopivasti. Hetken aikaa mietin pitäisikö "tere" laittaa myös pystysaumoihin, mutta toisiaan risteävät teresaumat tuntuivat ylilyönniltä, joiten annoin olla. Jälkeenpäin ajatellen kauluksen reuna olisi ehkä kaivannut tereen, mutta en jaksanut ryhtyä enää korjaamaan sitä sinne jälkeenpäin.

Kappaleet koottuina ja palat
vuoritettuina sekalaisilla
kankailla.

Toinen ongelma oli tosiaan kankaiden eri paksuudet. Valkoinen ja harmaa olivat paksuhkoa huopamaista villaa kun taas harmaanvihreät ovat ohuempia ja monet sammalenvihreistä ovat ihan ohuita, samoin kuin tuo yllä mainittu ruudullinen harmaa. Ratkaisin asian vuorittamalla ohuimpia palasia - joitakin ohuilla villakankailla, toisia tukevalla lakanalalla tai muilla puuvillakankailla - siksakkaamalla ne yhteen reunoilta ja käyttämällä niitä kuin ne olisivat vain yksi kangas. Tästä tietysti seurasi, että takin nurja puoli ei tosiaankaan ole ilo silmälle, mutta oikeaan vuoriin olisi pitänyt ostaa jo uutta kangasta enkä toisaalta halunnut tästä liian lämmintä takkia vaan loppukevään, viileiden kesäpäivien ja alkusyksyn takin.

Silkkipaperi vielä paikoillaan.
Tuon verran nauhaa
jäi yli!

Koska malli on Helppokaava ja siinä on huivikaulus, takki on aika helppo koota. Olka- ja sivusaumat, kauluksen kokoaminen alavaran avulla, hihojen kiinnitys ja reunojen huolittelu. Mutta saatuani takin kasaan aloin miettiä, että sammalenvihreät osat eivät näytä spivan kokonaisuuteen varsinkaan edessä, missä kaulus on ainoa erottuva sitä väriä. Koska sain juuri tuohon aikaan käsiini Victorian Dressmaker -kirjan ja näin siinä koristelua sutaasinauhalla, keksin että toisesta projektista jääneellä vihreällä nauhalla voisin ehkä saada vihreän kauluksen näyttämään enemmän siltä, että sen kuuluukin olla sen värinen. Muistan käyttäneni keinoa aiemminkin joskus muinoin, ja Victorian Dressmaker -kirjassa sutaasinauhakuvio oli ommeltu silkkipaperilla olevan mallin avulla, ja sillä tavalla kuviota pystyy seuraamaan tarkasti joutumatta merkitsemään sitä kankaalle. (Kuvassa näkyvätkin yhä napin paikan pieleen menneet merkit. En ole varma, pystyykö takkiani pesemään, joten luijykynämerkit saattavat jäädä siihen pitkäksi aikaa) Harsin nauhan kiinni ensin käsin ja sitten ompelin sen kiinni koneella, koska pelkäsin, että tuossa kohdassa se joutuu altiiksi sellaiselle hankaukselle, että käsinompelu ei ehkä kestä. Mutta kokonaisen vaatteen pyörittely ompelukoneessa kaikkien noiden silmukoiden kautta oli kyllä aika painajainen!

Silkkipaperin huono puoli on se, että sen nyppiminen varsinkin pienistä väleistä nauhan alta on tuskaisaa, mutta pienikärkiset pinsetit auttoivat merkittävästi! Se nauhanpätkä, joka minulla oli jäljellä, riitti juuri ja juuri, ja mietin pitäisikö käydä ostamassa lisää, jotta tekisi noita kuvioita enemmänkin.

Lopputulos on ihan ok, vaikka en edelleenkään ole aivan tyytyväinen väreihin - parempi olisi ollut tyytyä valkoiseen, harmaaseen ja harmahtavanvihreisiin ilman kirkkaampaa sammalenvihreää. Mutta käytössä takki on ihan kiva, se on juuri sopivan lämmin 10-15 asteen säähän ja näyttää hyvältä pitkän hameen kanssa. Houkuttelisi tehdä vastaava toisissa väreissä, ehkä jopa hiukan pidempikin, ehkä hiukan puhvihihoilla tai merimieskauluksella, selaisella kuin Edithillä Tolkien-elokuvassa :-)

Ihan alkuperäisen idean mukainen kierrätystakki tuo ei ole - vanhoja vaatteita tuossa ovat vain ne edellämainitut ruudulliset harmaat housut, etusivukappaleiden harmaanvihretä kalanruotokuvioinen kangas miehen vanhasta pikkutakista sekä takakappaleen liepeiden vihreä jaquard Kristiinan renessanssihihoista. Muut kankaat ovat jämiä omista tai muiden projekteista: Ilanan keskiaikatakki, Maaritin hame, tilaustyönä tehty viitta, myyntiin tehdyt huput ja pussit, 1600-luvun doublet, papitarhahmon lakanakankainen huntu, 1890-puvun nauha ja mummon varastoista löydetyt napit.

Mutta vaikka tuohon paloja menikin, jotenkin mystisesta kangaskasat eivät tunnu pienentyneen yhtään. Omituista :-o

Lasinaluset

Nopeat lasinaluset villakankaan palasista kirjailemalla.

- -

Ystäväni kaipaili lasinalusia ja katseli baarin pahvisia alusia harmitellen, etteivät ne olleet riittävän kivan näköisiä mukaan otettaviksi. Mietin siinä, että kyllähän minun käsityöihmisenä nyt jonkinlaiset lasinaluset pitää pystyä tekemään!

Lasinalunen on niin yksinkertainen esine, että mahdollisia materiaaleja ja tekniikoita on rajattomasti. Entisessä kodissani oli valmiina ostettuja alusia muun muassa liuskekivestä, huovasta, korkista ja pellistä.  Harkitsinkin ensin alusten kasaamista tilkuista tai virkkaamista villalangasta, mutta varsinkin jälkimmäinen tuntui liian hitaalta keinolta (vaikka pienet pitsipyörylät edelleen ajatuksena houkuttelevatkin), joten päädyin villakankaanpalasten laatikolleni. Muistin edelliseltä kerralta ystävän maininneen lempiväreikseen ruskean ja petroolin. Löysin palasen hyvin karkeaa ja tiivistä ruskeaa huopamaista villa(mitäliesekoitett)a ja karoliiniunivormusta aikoinaan lyhennettyjä sinisen villakankaan palasia, ja leikkelin niistä ympyröitä käyttäen mittaosviittana valmiina ostettuja lasinalusiani ja muottina astianpohjaa.

Jane Bullin Pisto Pistolta -kirjassa esitellään pistokirjonnan, kanavakirjonnan, aplikaatioiden, tillkutöiden, neulomisen ja virkkaamisen alkeita söpöön oletettavasti lapsille tarkoitettuun tyyliin, mutta varsinkin kirjonnan mallityöt ovat yksinkertaisuudestaan huolimatta oikein hauskan näköisiä, ja muistin ne miettiessäni tekniikkaa lasinalusia varten. Kaivoin siis kirjontalankojeni jämät esiin ja sieltä löytyi sen verran ruskeaa ja valkeaa, että täydennettynä mustalla ja sinisellä villalangalla yhdistelmä vaikutti sopusointuiselta.

Tein lasinalusista kaksipuoleisia liittämällä sinisen ja ruskean palan toisiaan vasten ensin reunoista mustilla pykäpistoilla tai etupistoilla. Kaksipuolisuudesta on se etu, ettei alusissa ole rumaa "nurjaa puolta", ja toisaalta käytössä puolta kääntämällä saa vaihtelua. Eri puolille on sitten kirjailtu erilaisia kuvioita pykäpistoilla, etupistoilla, linnunsilmäpistoilla jne. Ehkä puolet olisi voinut kirjailla ennen yhteenliittämistä, mutta toisaalta nyt osa kirjailupistoista menee molempien kerrosten läpi ja kiinnittää ne toisiinsa myös keskeltä. Niiden kanssa piti miettiä miten ne näyttäisivät hyviltä molemmilla puolilla, mutta minua on ala-asteella tehdystä kirjailutyöstä alkaen kiehtonut kirjailutapa, joka on samanlainen molemmilta puolilta. Muista pistoista osa näkyy vain yhdelle puolelle ja aika monet kuviot ovat vain pujottelua toisiin pistoihin.

Minusta noista lasinalusista tuli ihan kivat, ja oikeastaan samanlaisia tai noista kehiteltyjä voisi tehdä enemmänkin lahjaksi, koska nuo olivat aika nopeita ja helppoja tehdä.

Modaamalla 1830-luvun puku

Vuoden 1830 tyylinen puku muokaamalla iltapuvusta

--

Ystäväni tarvitsi puvun vuoteen 1830 ja kysyi voisiko sellaisen tehdä helpommin muokkaamalla olemassa olevaa pukua.

Tästä aloitettiin

Hän hankki lainaksi kaksiosaisen vanhojenpäiväpuvun, joka näkyy oikella alkuperäisessä muodossaan.

Päätimme, että koska ystäväni tarvitsi päiväpuvun, puku täytyisi lisätä pitkät hihat ja peittää kaula-aukko jotenkin. Lisäksi helmaa täytyisi lyhentää kymmenkunta senttiä ja purkaa lantiolla olevat laskokset, jotta helma leviäisi heti vyötäröltä, ja helmaa täytyisi kohottaa leveämmäksi.

Aloitin alushameista; käytin (vanhuuttaan revenneen) parivuoteen aluslakanan uuteen alushameeseen, jossa oli riittävästi laajuutta vaikka krinoliinin päälle levitettäväksi, vaikka sittemmin huomasinkin, että krinoliini keksittiin vasta 1850 ja tähän aikaan hameen alle puettiin alushameita. Krinoliini itseasiassa kehitettiin korvaamaan lukuisat alushameet, joita lopulta (1840-luvun lopulla) saattoi olla jopa kymmenen. 1830 riitti vähempikin, joten uuden alushameen lisäksi otin kaksi omaani, joiden vyötärön pystyi kiristämään sopivaksi minua huomattavasti pienemmälle ystävättärelleni, ja lyhensin niitä tilapäisesti isolla vaakalaskoksella hänen pituisikseen. Myös uusi alushame palaa jälkeenpäin minun käyttööni purkamalla pari isoa vaakalaskosta. Jottei vyötärölle tulisi ihan mahdotonta kangaspaljoutta, kiinnitin alushameen helman kaarrokkeeseen. Helmakappaleet ovat yläosastaan hiukan kiilanmuotoisia edelleenkin välttäen kangaspaljoutta vyötäröllä mutta alaosasta suoria, jotta vaakalaskokset saisi tehtyä ongelmitta - pienten laskosten tehtävä on tukea ja jäykistää helmaa. Ylemmän rimsun alla on lähes suora kaitale, johon alempi rimsu kiinnittyy, ja myös siinä on vaakalaskos antamassa tukea ja jäykkyyttä

alushame ja testihiha

Mitä hihoihin tulee, 1830-luvulta alkaen hihat olivat tyypillisesti valtavat puhvihihat, jotka jatkoivat hyvin luisujen olkapäiden linjaa. Miehusta tai jopa kaulus jatkui aina vain pidemmälle olkapään yli, mistä alkoikin sitten hiha. Olen aina pitänyt tavasta, jolla tätä kuvataan "The Costume Cavalcade" -kirjassa: "pyrittiin parhaansa mukaan salaamaan se tosiasia, että naisen käsivarret liittyvät vartaloon olkapäiden kautta." Ystäväni lainaama puku soveltui tähän erityisen hyvin, koska sen pääntie oli hyvin leveä ja "olkaimet" asettuivat juuri olkapäiden leveimpään kohtaan melkein olkavarren puolelle, joten kiinnittämällä hihat niihin ne tulisivat tyylin kannalta juuri oikeaan kohtaan.

Hihan kaava

Puvun alkuperäistä kangasta oli tietysti mahdotonta löytää ja saman värisävynkin löytäminen olisi äärimmäisen hankalaa, joten päätimme välttää turhaa vaivaa ja valita lisäosiin vain jokin muun sopivan värin. Koska lisäykset olisivat hyvin luultavasti vain tilapäisiä ja asun oli muutenkin tarkoitus olla vaatimaton ei-järiin-varakkaan naisen vaate, ei kankaaseen haluttu käyttää suuria summia, ja onneksi löysin alennusmyynnistä ohutta tummanruskeaa pellavaa niin halvalla, että voisin yhtä hyvin käyttää sitä vuorittamiseenkin.

Hihan kiinnitys

Piirsin kaavan nykyisten hihojen kaavojen mitoilla ja pukukirjan kuvien avulla, tein proton, joka osoittautui riittävän hyväksi ja leikkasin hihat varsinaisesta kankaasta kaksinkertaisina. Silitin vuorikappaleeseen tukikangasta ja ompelin hihat kokoon. Mitattuani alkuperäisen puvun kädentien pituuden poimutin hihan yläosan samaan mittaan ja ompelin poimutelman tueksi tukiompeleen ennen kuin kiinnitin hihat käsin puvun kädentielle alkuperäisen puvun olkapääpoimutelman alle. Toki kalvosimet olisi ollut hyvä tehdä tässä vaiheessa, mutta ne tein vasta jälkeenpäin, kun aikaa jäi ja hihojen pituuskin varmistui sovituksessa.

Helman lyhennys

Helma olikin sitten luku sinänsä. Koska kyse oli lainatusta vaatteesta, en uskaltanut leikellä sitä lyhyemmäksi. Toisaalta helmakappaleet olivat kiilan muotoisia, joten helmapäärmettä olisi ollut hyvin vaikea siististi kääntää leveämmäksi. Hameenhelmoissa on myös se ongelma, että jos ne laahaavat maata tai hankautuvat kenkiin tai mihinkään, hankaus jättää taitekohtaan hyvin nopeasti pysyvän jäljen, joka näkyy hyvin selvästi, jos helmaa yritetään pidentää päärme avaamalla. Siksi päätin lyhentää helmaa ottamalla sitä sisään ylempää, kuten olin tehnyt alushameissa. Paitsi että kiilan muotoisten kappaleiden takia laskokseen jää ylimääräistä, mikä täytyi vain asetella nätisti ikäänkuin helmarimsun poimuiksi. Ompelin laskoksen paikoilleen käsin, eikä siitä ihan suora tullut, mutta riittävän siisti kuitenkin.

Alkuperäisessä puvussa yläosan liepeet tulivat hameen päälle, mutta 1830-luvulla hameissa oli vyötärönauha korostamassa vyötäröä. Alunperin hameen vyötäröllä oli vain kapea alavara, mutta ompelin vyötärönauhan valmiiksi ja kiinnitin sen käsin hameen vyötärön päälle, jolloin lopputulos näytti oikeanlaiselta. En tiedä kuinka epäajanmukainen vyötärönnauhan taaksen laittamani nappikiinnitys oli, mutta toisaalta se oli luotettavin tapa sulkea vyötärö.

Muun muassa "Young Victoria" -elokuvassa näkyy, että laaja kaula-aukko saatettiin päiväsaikaan peittää pelleriinillä (kohta, jossa Victorian setä on juuri kuollut ja aamulla valtioneuvoston miehet tulevat tapaamaan Victoriaa - hänen mustan pukunsa kaula-aukko ulottuu ilmeisesti melkein olkapäille asti kuten muidenkin naisten, mutta sen päällä on yksinkertainen pelleriini) joten sovitin koekappaleiden avulla sopivan kokoisen ja harteilla istuvan kaksinkertaisen kappaleen, joka kiinnittyy edestä kahdella hakasella.

Yritän saada hankituksi kuvan asusta kantajansa päällä - mallinuken selkä on liian pitkä ja tekee siluetista kummallisen muotoisen. Ei puvusta kummoista tullut, mutta kun tiesin, että muutokset ovat tilapäisiä, tuntui turhalta laittaa niihin huomattavaa vaivaa ja yksityiskohtia. Ainakin puvun kantaja oli tyytyväinen ja puku oli ajanut asiansa.