Palatakki

Innostuin netissä mainostetuista kierrätyskankaista tehdyistä takeista, ja mitä siitä sitten käytännössä tuli.

--

Facebook-käsityöryhmässä kyseltiin kierrätysneuletakkien tekemisestä samaan tyyliin kuin Etsyssä myytävät Katwisen takit. Joku linkkasi samaan keskusteluun Ipseity Designin kierrätystakit. Katwisen velhotakit ovat todella hauskan näköisiä mutta eivät ihan minun tyyliäni, kun taas Ipseityn ideoista pidin ja innostuin, ja Katwisen tyylisten takkien nettitutoriaaleissa homma näytti tosi helpolta.

Retki kirpputorille tuotti kuitenkin pettymyksen. Olin liikkeellä huhtikuussa, jolloin kirpputorit olivat vaihtaneet esille kesävalikoimansa, eikä neuleita ollut tarjolla juuri lainkaan. Mutta onhan minulla iso kasa muista projekteista jääneitä villakankaanpalasia, eikö niistä saisi kasatuksi takin?

Palasia tosiaan oli. Isoimmat ja houkuttelevimmat palat olivat valkoisia ja violetteja, sitten oli isompi pala mustaa, pieniä palasia erilaisia harmaita, useita erilaisia vihreitä ja vielä useampia mutta ei kovin hyvälaatuisia ruskeita, yksi pieni pala ihanaa vaaleanpunaista, pari pientä palaa ihanaa tummanpunaista sekä muutama suikale sinistä ja keltaista. Päivänvalossa erottelin vielä harmahtavat vihreät, oliivin sävyiset vihreät ja kirkkaan sammalenvihreät. Kokemuksesta tiedän ja esim. Etsyn valikoimasta näkee, että värien yhdistely on vaikea taito; odottamattomat yhdistelmät voivat voimia yllättävän hyvin kun taas saman värimaailman värit eivät välttämättä näytäkään niin hyviltä yhdessä. Päädyin lopulta yrittämään valkea-harmaa-harmaanvihreä-sammalenvihreä-yhdistelmää, koska houkuttelevuudestaan huolimatta violeteille paloille ei tuntunut löytyvän hyviä kavereita.

Kaikki palat leikattu

Koska olen tykännyt kovasti aiemmin tekemästäni villajakusta ja se on tuntunut näyttävän hyvältä hameiden kanssa, ja myös koska se on alunperinkin tarkoitettu tehtäväksi ilman vuoria, kaivoin sen kaavat esiin uudelleen. Mutta koska aioin käyttää kankaanpalasia, täytyi myös kaava jakaa palasiksi sen lisäksi, että jatkoin sen helmaa samantapaiseksi kuin Ipseityn takeissa. Palojen leikkaaminen oli aikamoista pähkäilyä, että mikä kangas riittäisi mihinkin osaan, ja lopulta tein uuden retken kirpparille, mistä löytyi sentään tuo harmaa ruudullinen kangas.(alunperin housut). Varsinkin kauluksen alavara oli kimurantti, koska se olisi vaatinut aika ison kangaspalan ja toisaalta minulla oli monia pienempiä vihreitä palasia, joita olisin halunnut käyttää. Kauluksen jakaminen pieniin palasiin ratkaisi tämän ongelman, mutta kun sen kasasi noin monesta palasta, palat oli leikattava ja saumat ommeltava tarkasti, jotta kappaleen muoto säilyisi oikeana.

Eräässä velhotakkitutoriaalissa kappaleiden väliin ommeltiin satiinikaitaletta eräänlaiseksi tereeksi, osittain estämään neuleiden välisiä saumoja venymästä ja toisaalta luomaan vaikutelma samanlaisista koholla olevista saumoista kuin Katwisen takeissa. Pidin ajatuksesta, varsinkin kun yksi sammalenvihreistä palasista oli kiiltävää satiinimaista kangasta ja sitä oli runsaasti. Itse takkiin sitä oli vaikea käyttää, koska se oli niin ohutta villakankaisiin verrattuna. Ihan oikeaa terettä en saanut aikaan, kun en ole keksinyt  mitä nyöriä niihin pitäisi laittaa sisälle, mutta leikkasin kangasta vinonauhaksi ja laitoin sitä saumojen väliin, mistä se näkyy juuri sopivasti. Hetken aikaa mietin pitäisikö "tere" laittaa myös pystysaumoihin, mutta toisiaan risteävät teresaumat tuntuivat ylilyönniltä, joiten annoin olla. Jälkeenpäin ajatellen kauluksen reuna olisi ehkä kaivannut tereen, mutta en jaksanut ryhtyä enää korjaamaan sitä sinne jälkeenpäin.

Kappaleet koottuina ja palat
vuoritettuina sekalaisilla
kankailla.

Toinen ongelma oli tosiaan kankaiden eri paksuudet. Valkoinen ja harmaa olivat paksuhkoa huopamaista villaa kun taas harmaanvihreät ovat ohuempia ja monet sammalenvihreistä ovat ihan ohuita, samoin kuin tuo yllä mainittu ruudullinen harmaa. Ratkaisin asian vuorittamalla ohuimpia palasia - joitakin ohuilla villakankailla, toisia tukevalla lakanalalla tai muilla puuvillakankailla - siksakkaamalla ne yhteen reunoilta ja käyttämällä niitä kuin ne olisivat vain yksi kangas. Tästä tietysti seurasi, että takin nurja puoli ei tosiaankaan ole ilo silmälle, mutta oikeaan vuoriin olisi pitänyt ostaa jo uutta kangasta enkä toisaalta halunnut tästä liian lämmintä takkia vaan loppukevään, viileiden kesäpäivien ja alkusyksyn takin.

Silkkipaperi vielä paikoillaan.
Tuon verran nauhaa
jäi yli!

Koska malli on Helppokaava ja siinä on huivikaulus, takki on aika helppo koota. Olka- ja sivusaumat, kauluksen kokoaminen alavaran avulla, hihojen kiinnitys ja reunojen huolittelu. Mutta saatuani takin kasaan aloin miettiä, että sammalenvihreät osat eivät näytä spivan kokonaisuuteen varsinkaan edessä, missä kaulus on ainoa erottuva sitä väriä. Koska sain juuri tuohon aikaan käsiini Victorian Dressmaker -kirjan ja näin siinä koristelua sutaasinauhalla, keksin että toisesta projektista jääneellä vihreällä nauhalla voisin ehkä saada vihreän kauluksen näyttämään enemmän siltä, että sen kuuluukin olla sen värinen. Muistan käyttäneni keinoa aiemminkin joskus muinoin, ja Victorian Dressmaker -kirjassa sutaasinauhakuvio oli ommeltu silkkipaperilla olevan mallin avulla, ja sillä tavalla kuviota pystyy seuraamaan tarkasti joutumatta merkitsemään sitä kankaalle. (Kuvassa näkyvätkin yhä napin paikan pieleen menneet merkit. En ole varma, pystyykö takkiani pesemään, joten luijykynämerkit saattavat jäädä siihen pitkäksi aikaa) Harsin nauhan kiinni ensin käsin ja sitten ompelin sen kiinni koneella, koska pelkäsin, että tuossa kohdassa se joutuu altiiksi sellaiselle hankaukselle, että käsinompelu ei ehkä kestä. Mutta kokonaisen vaatteen pyörittely ompelukoneessa kaikkien noiden silmukoiden kautta oli kyllä aika painajainen!

Silkkipaperin huono puoli on se, että sen nyppiminen varsinkin pienistä väleistä nauhan alta on tuskaisaa, mutta pienikärkiset pinsetit auttoivat merkittävästi! Se nauhanpätkä, joka minulla oli jäljellä, riitti juuri ja juuri, ja mietin pitäisikö käydä ostamassa lisää, jotta tekisi noita kuvioita enemmänkin.

Lopputulos on ihan ok, vaikka en edelleenkään ole aivan tyytyväinen väreihin - parempi olisi ollut tyytyä valkoiseen, harmaaseen ja harmahtavanvihreisiin ilman kirkkaampaa sammalenvihreää. Mutta käytössä takki on ihan kiva, se on juuri sopivan lämmin 10-15 asteen säähän ja näyttää hyvältä pitkän hameen kanssa. Houkuttelisi tehdä vastaava toisissa väreissä, ehkä jopa hiukan pidempikin, ehkä hiukan puhvihihoilla tai merimieskauluksella, selaisella kuin Edithillä Tolkien-elokuvassa :-)

Ihan alkuperäisen idean mukainen kierrätystakki tuo ei ole - vanhoja vaatteita tuossa ovat vain ne edellämainitut ruudulliset harmaat housut, etusivukappaleiden harmaanvihretä kalanruotokuvioinen kangas miehen vanhasta pikkutakista sekä takakappaleen liepeiden vihreä jaquard Kristiinan renessanssihihoista. Muut kankaat ovat jämiä omista tai muiden projekteista: Ilanan keskiaikatakki, Maaritin hame, tilaustyönä tehty viitta, myyntiin tehdyt huput ja pussit, 1600-luvun doublet, papitarhahmon lakanakankainen huntu, 1890-puvun nauha ja mummon varastoista löydetyt napit.

Mutta vaikka tuohon paloja menikin, jotenkin mystisesta kangaskasat eivät tunnu pienentyneen yhtään. Omituista :-o

Lasinaluset

Nopeat lasinaluset villakankaan palasista kirjailemalla.

- -

Ystäväni kaipaili lasinalusia ja katseli baarin pahvisia alusia harmitellen, etteivät ne olleet riittävän kivan näköisiä mukaan otettaviksi. Mietin siinä, että kyllähän minun käsityöihmisenä nyt jonkinlaiset lasinaluset pitää pystyä tekemään!

Lasinalunen on niin yksinkertainen esine, että mahdollisia materiaaleja ja tekniikoita on rajattomasti. Entisessä kodissani oli valmiina ostettuja alusia muun muassa liuskekivestä, huovasta, korkista ja pellistä.  Harkitsinkin ensin alusten kasaamista tilkuista tai virkkaamista villalangasta, mutta varsinkin jälkimmäinen tuntui liian hitaalta keinolta (vaikka pienet pitsipyörylät edelleen ajatuksena houkuttelevatkin), joten päädyin villakankaanpalasten laatikolleni. Muistin edelliseltä kerralta ystävän maininneen lempiväreikseen ruskean ja petroolin. Löysin palasen hyvin karkeaa ja tiivistä ruskeaa huopamaista villa(mitäliesekoitett)a ja karoliiniunivormusta aikoinaan lyhennettyjä sinisen villakankaan palasia, ja leikkelin niistä ympyröitä käyttäen mittaosviittana valmiina ostettuja lasinalusiani ja muottina astianpohjaa.

Jane Bullin Pisto Pistolta -kirjassa esitellään pistokirjonnan, kanavakirjonnan, aplikaatioiden, tillkutöiden, neulomisen ja virkkaamisen alkeita söpöön oletettavasti lapsille tarkoitettuun tyyliin, mutta varsinkin kirjonnan mallityöt ovat yksinkertaisuudestaan huolimatta oikein hauskan näköisiä, ja muistin ne miettiessäni tekniikkaa lasinalusia varten. Kaivoin siis kirjontalankojeni jämät esiin ja sieltä löytyi sen verran ruskeaa ja valkeaa, että täydennettynä mustalla ja sinisellä villalangalla yhdistelmä vaikutti sopusointuiselta.

Tein lasinalusista kaksipuoleisia liittämällä sinisen ja ruskean palan toisiaan vasten ensin reunoista mustilla pykäpistoilla tai etupistoilla. Kaksipuolisuudesta on se etu, ettei alusissa ole rumaa "nurjaa puolta", ja toisaalta käytössä puolta kääntämällä saa vaihtelua. Eri puolille on sitten kirjailtu erilaisia kuvioita pykäpistoilla, etupistoilla, linnunsilmäpistoilla jne. Ehkä puolet olisi voinut kirjailla ennen yhteenliittämistä, mutta toisaalta nyt osa kirjailupistoista menee molempien kerrosten läpi ja kiinnittää ne toisiinsa myös keskeltä. Niiden kanssa piti miettiä miten ne näyttäisivät hyviltä molemmilla puolilla, mutta minua on ala-asteella tehdystä kirjailutyöstä alkaen kiehtonut kirjailutapa, joka on samanlainen molemmilta puolilta. Muista pistoista osa näkyy vain yhdelle puolelle ja aika monet kuviot ovat vain pujottelua toisiin pistoihin.

Minusta noista lasinalusista tuli ihan kivat, ja oikeastaan samanlaisia tai noista kehiteltyjä voisi tehdä enemmänkin lahjaksi, koska nuo olivat aika nopeita ja helppoja tehdä.