Jämäpaloista toilettilaukku

Äiti tarjosi jämiä vahakangasmaisesta kankaasta, josta hän oli tehnyt ruokapöydälle tabletit. Paloja oli kaksi n. 10x30 cm ja yksi n. 20x30 cm, joten niistä ei paljoksi riittänyt, mutta vettähylkivä /vedenpitävä? materiaali houkutteli minua väsäämään jonkinlaisen toilettipussin.

Malli on matkittu siitä Laukkuhullun ompelukirjasta, jossa oli samanmuotoinen monimutkaisempi ja isompi kassi. Vuori olisi ollut kiva, mutta siihen sopivaa kangasta minulla ei ollut tarpeeksi. Vetskari on luultavasti verkkareista ratkottu.

Jäykkä kangas oli kyllä vähän hankala ommeltava, varsinkin kaarevaan saumaan, mutta kyllähän tuosta ihan mukiinmenevä tuli. :-)

Samalla reissulla äiti tyhjensi minulle ompelutarvivarastoistaan monenlaisia solkia ja ison kasan vetskareita, ja sitten satuin vielä kotikylällä lopettavan kangasliikkeen poistomyyntiin, josta ostin lisää vetskareita, nauhaa ja muuta pikkukamaa. Sitten kun saisi vielä tehdyksi niistä jostain... :-)

Patalappuja à la carte

Ystävättäreni pyysi minua noutamaan hänen tilaamansa kirjan, koska ei itse päässyt paikalle juuri sinä päivänä, ja kirjan ollessa minulla muutaman viikon hyödynsin sitä häikäilemättömästi.

Kyse oli "Patalappuja à la carte" -kirjasta, johon on koottu vanhoja virkattujen patalappujen malleja. Tuossa oikealla olevat sain aikaan. Tosin minusta tuntui, että ohjeilla patalapuista tuli liian pieniä, joten otin vapauden suurentaa niitä: pyöreässä kaksi ulointa sinistä kerrosta ovat ylimääräisiä ennen pykäläreunusta, ja neliskanttisen alkuperäisessä ohjeessa ruutuja oli 4x4. Neliskanttinen patalappu on virkattu kaksinkertaiseksi, eli kaksi samanlaista pannulappua on yhdistetty reunuksella ja timanttipistoilla. Pyöreä taas saa paksuutensa pallosilmukoista.

Kesken on vielä pyöreä pannulappu, jossa värit vaihtuvat satunnaisesti pienissä pätkissä.

Pannulaput ovat kyllä näppärä keino hyödyntää keränloppuja - noihin kahteen ja vielä keskeneräiseen on mennyt melkein kokonaan vihreä, josta joskus teininä neuloin tuon punaisen kanssa sukat, ja siihen kirjavaan vielä keskeneräiseen olen käyttänyt loppuja näihin sukkiin käyttämistäni sinisistä. Aikomus olisi tehdä patalappuja vielä lisää - olen aikonut ryhtyä keräämään varastoa tavaroita, joita voi antaa lahjaksi, kun pitää yllättäen kehittää jostain tuparilahja tai viemisiä uuteen kyläpaikkaan.

Laukkuja osa 2

 Yritys nro 2. Viimeiset palat kankaasta, jollaisella äiti joskus muinoin päällysti uudelleen ruokapöydän tuolien istuimet ja jolla jatkoin silloisten lempifarkkujeni lahkeita. Lisäksi farkunpaloja ja puuvillacanvasta, josta tehdyn larppivaatteen lienen joskus myynyt jollekin, ja jäänteitä lakanakankaasta, josta tein hyvin pikaisen aluspuvun omaan larppiini. Plus miehen farkuista ratkottu veskari ja kirpparilaukuista evakuoidut metallirenkaat. Ynnä sekalaisia villanpaloja välivuoriksi ja kirpparilaukusta leikattu jäykkä solumuovintapainen levy pohjan kovikkeeksi.

Ei tästä tosin ihan niin hieno tullut kuin toivoin - otin muodon kaupassa näkemästäni laukusta, mutta en tullut tarkistaneeksi, millä tavoin se suljettiin, joten kun tämä on niin leveä, ettei vetskarin laittaminen yläreunaan tuntunut järkevältä, laukun suu jäi todella avonaiseksi. Ainoa suljin on nepparilla (mummon varastosta) kiinnittyvä tamppi. Taskuvarkaiden on hiukan liian helppo pujottaa kätensä tähän laukkuun.

Päällipuolella on litteä vetskaritasku, joka on upotettu päällikankaaseen. Sisäpuolen tasku taas on tehty ompelemalla vetskari kiinni kateen kangaspalaseen, jotka on tikattu vuorikankaan päälle kuin paikkatasku. Toisella puolella vuorissa on avoimia taskuja.

Mitä opimme?
Että villainen välivuori pitää olla täsmälleen oikean kokoinen, ei saa ulottua saumavaroihin mutta ei myöskään jäädä kauas saumoista, ja se pitää kiinnittää, jottei se kupruile ja mene kurttuun.
Että voisi ehkä sittenkin käyttää sitä kangaskaupan myymää huopajäykistettä, jos haluaa oikeasti ryhdikkään laukun. Tai kokeilla nippareiden käyttämistä runkona, kuten kirjassa ohjeistetaan, siis tarkoittaen rigileneä.
Että olkahinhojen lenkit pitää tehdä umpinaisiksi jos ne meinaa kiinnittää laukun päälle, ja että farkku on liian paksua sellaisiin.
Että hihnoja ei turhaan ohjeisteta tehtäväksi 4xleveytensä levyisistä kaistaleista, koska sillä tavoin hihnasta tulee tasaisen paksuinen eikä paksu vain toisesta reunasta, missä on saumavarat.
Että vuorin ja päällisen palat pitää oikeasti leikata samankokoisiksi, jotta ne sopivat yhteen.
Että vuorin taskut eivät saisi olla liian lähellä laukun yläreunaa
Että laukku pitäisi alunperinkin leikata riittävn syväksi.

Kuinka tehdään upotettu litteä ja päälle ommeltu litteä vetoketjutasku.
Kuinka tehdään lyhyet lenkit kantohihnoja varten

Laukkuja, osa 1

Satuin poimimaan kirjakaupassa käteeni Laukkuhullun ompelukirjan. Ensimmäisellä kerralla se jäi vielä hyllyyn, mutta ajatus jäi pyörimään mieleen, joten muutama viikko myöhemmin kävin hakemassa kirjan itselleni.

Olen kummastellut median antamaa kuvaa muodikkaisiin merkkilaukkuihin hullaantuneista naisista ja toisaalta hienojen kauppojen laukkuosastoista, joiden valikoimasta aniharvoin löytyy mitään, mitä voisin edes kuvitella käyttäväni. Enkö vain ymmärrä laukkumuodin päälle, kun en osaa nähdä muodikkaimpiakaan laukkuja tyylikkäinä tai kauniina? Yksi puoli asiassa on se, että laukut tehdään järestään nahasta tai vähintään keinonahasta, enkä minä pidä nahkaesineistä. Syy ei edes ole mikään eläinsuojelueettinen urhea kieltäymys vaan se, etten pidä nahan nihkeältä ja kovalta tuntuvasta pinnasta. Kenkiin ja muihin kovaa kohtelua kokeviin tuotteisiin nahka on ok, mutta en tykkää käsitellä nahkaesineitä jokapäiväisessä käytössä. Valitettavasti valtaosa laukkutarjonnasta on nahkaa, ja kankaisen lompakon löytäminen varsinkin on tuskan takana! :-(

Ja kun kangaskasoissani on paljon paksuja puuvilla- ja villakankaita sekä sisustuskankaita, ajatus omien laukkujen ompelemisesta houkutteli, varsinkin kun Laukkuhullun ompelukirjassa oli runsaasti tekniikoita ja yksityiskohtia esitteleviä havainnollisia kuvia, kuten magneetti- ja kääntölukkojen kiinnitys, vuorin sisälle tulevan vetoketjutaskun rakenne, laukunsuun sisäpuolella olevan vetoketjun rakenne, säädettävä olkahihna tai täytetty kantokahva yms.

Itse asiaan...

Suunnitelmia on useita, mutta tämä kesäinen kangaskassi on ensimmäinen valmiiksi asti ehtinyt projekti. Olin ostanut vuosia sitten Tiimarin alennuskorista tyynynpäällisen, koska pidin sen väreistä ja halusin käyttää sitä jossain tilkkutyöprojektissa. Se osui käsiini etsiessäni materiaaleja ensimmäiseen laukkukokeiluun, ja siinä oli vielä vetoketjukin, jonka irrotin laukussa käytettäväksi.

Eli siis ihan yksinkertainen suorakaiteen muotoinen laukku jolle on tehty sisäänotoilla hieman litteää pohjaa, palakankaista (mm. ex-aviomiehen paitapusero=) koottu vuori, jossa on kaksi taskua, ja sulkimena laukunsuun sisäpuolelle piilotettu vetotkeju. Ryhtiä antamassa on vuoriin kiinnitetty paksut villasekoitteen jämäpalat, ja samaa on olkahihnan täytteenä, mukavuuden vuoksi. Oikeastihan siis pitäisi käyttää tukikankaita ja kirjassa puhutaan itseliimautuvasta vanusta, mutta kun ei raaski eikä kaupoista löydy kovinkaan tukevaa tukikangasta, niin miksipä ei sitten villanjämiä.


Suunnitellessani seuraavia projekteja menin ompelutarvikeliikkeeseen hakemaan nelikulmaisia ja t-solkia olkahihnoja varten sekä lisää vetoketjuja taskuihin ja sulkimiksi. Vasta sieltä tullessani huomasin, että UFF:llä on alennusmyynti ja sinä päivänä kaikki maksaisi enintään 2€. Joten valikoin laukkuosastolta kolme laukkua, joissa oli mahdollisimman paljon (tarvitsemani tyyppisiä) solkia ja vetskareita, maksoin 6€ ja menin kotiin leikkelemään laukut palasiksi. Olin kovasti ylpeä tuloksesta, joten otin vieressä olevan kuvan saaliista - kolmesta laukusta irtosi seitsemän vetoketjua, joista yksi oli pitkä kahteen suuntaan aukeava, renkaita ja yksi t-solki. Vieressä vertailun vuoksi se, mitä ompelutarvikeliikkeestä sain. Melkein harmittaa, etten hamstrannut kirpparilta enempää metriaalia, mutta kyllä noilla varmaan saa tyydytetyksi laukunompelemishimon UFF:n seuraavaan aleen asti. Nelikulmaiset soljet ja miehen vanhoista farkuista purettu metalliveskari tulevat seuraavaan laukkuun :-)

Iltapuku vuodelle 1815

Mies ehdotti, että lähtisimme kavereiden kanssa illanviettoon, joka liittyi Waterloon taistelun ensi kesänä oleviin 200-vuotisjuhliin. Eli elettäisiin vuotta 1815. Kuulemma voisin pukeutua 1700-luvun vaatteisiini, mutta ajattelin, että tyylit poikkeavat niin paljon toisistaan ja tämä olisi ilmeisesti juhlavampi tilaisuus kuin mihin porvarillinen 1700-luvun vaatteeni sopisi, että pakkohan minun olisi väsätä itselleni empiremekko. Olen aina hiukan vierastanut empirepukuja, joska ne näyttävät helposti äitiysmekolta ja yöpaidalta, mutta kun kerrankin oli hyvä syy, päätin yrittää.

Olin jokunen vuosi sitten tehnyt hyvin nopeasti hyvin hutaistun empirelinjaisen larppivaatteen, joka koostui jakusta ja alusmekosta, joak oli vain hihaton miehusta häthätää huoliteltuna plus helma. Jakun olen myynyt pois mutta alusmekon empireyläosan olin säästänyt kaiken varalta, ja nyt kaivoin sen esiin ja käytin koekappaleena. Siirsin olkasaumaa taaksepäin ja sivusauman taka-sivusaumaksi, jotta leikkaus olisi ajanmukaisempi, ja suurensin kaula-aukkoa ja lisäsin lyhyen puhvihihan (jonka kaavoittamiseen löytyi hyviä kuvia netistä hakemalla puffed sleeve pattern)


Tutkiessani sen ajan pukukuvia harkitsin jonkin aikaa, pitäisikö puvun etumuksen olla rypytetty, mutta se näytti olleen muotia ennen vuotta 1810, joten luovuin siitä ideasta, mutta koska selkäkappaleet pysyivät vielä myöhemminkin sen näköisinä, että ne oli kurottu vyötärölle, päätin yrittää tehdä selkään sellaisen rakenteen. Tosin kuvissa näytti, etteivät poimut enää myöhemmin johtuneet siitä, että vyötäröä olisi varsinaisesti kiristetty kasaan takaa vaan vyötärö oli kiinteän mittainen, joten tein poimutuksen vain päällimmäiseen kerokseen vuorin ollessa sileä.

Kankaista:
1800-luvun alkuvuosina valkoinen oli ehdoton suosikkiväri, ja vaikka 1820 kohti muitakin vaaleita värejä alettiin käyttää, valkoinen tuntui luontevimmalta valinnalta, osittain myös siksi, että minulla oli varastoissani erinäisiä valkoisia kankaanpaloja. En halunnut ostaa kokonaan uutta kangasta pukua varten, joten myös siitä syystä päädyin käyttämään paloja: alekorista poimimaani himmeänkiiltävää puuvillasekoitetta, joka ilmeisesti oli verhokangasta mutta joka sai palvella miehusta päällikankaana ja helman takaosana; isomman sängyn hankkimisen myötä liian pieneksi jäänyttä puuvillasatiinilakanaa, josta tuli helman vuori; 1890-projektin alushameen ohuesta puuvillapalttinasta jääneitä paloja käytin yläosan ja hihojen vuoraamiseen; 1700-luvun "säädyllisyyshuivia" varten ostamani puuvillavoileen tähteet olivat riittävän ohuita ja pehmeitä reunanöyhelöiksi; mummon vanhan lakanan tukeva ja tiivis puuvilla sopi tukemaan vyötärönauhaa sisältäpäin; toisesta alekorista löytämäni kirjailtu mukamaspellavainen verhokangas sopi täydellisesti helmaan ja antoi värit myös koristenauhoille. Nauhat olivatkin oikeastaan ainoa tarvike, jonka ostin vartavasten pukua varten :-)

Yläosan kaavaa sai muokata moneen otteeseen, koska vaikka se sopi oikeisiin mittoihin säädetylle mallinukelle se oli minulle hiukan liian ahdas, kädenteitä piti avartaa etupuolelta ja olkasaumaa väljentää. Koska yläosan vuori on kiinteiästi kiinni päällikankaassa eikä irrallinen, kuten vuorit normaalisti, kaula-aukon röyhelö on kiinni muotokaitaleen alla. Hihansuihin luontevin ratkaisu olisi tietysti ollut röyhelön kääntäminen hihakappaleen reunasta, mutta en tietenkään ollut muistanut varata kappaleeseen lisäpituutta sitä varten, ja kun kaula-aukon röyhelö oli selvästi eri kangasta kuin miehusta, täytyi hihansuiden röyhelöiden noudattaa samaa tyyliä. Yritin kiinnittää röyhelön hihansuuhun kalvosimen avulla, mutta kun kaula-aukossa koristenauha on heti röyhelön vieressä, kalvosin teki hihansuusta eri näköisen kuin kaula-aukon reuna, joten korjasin röyhelön kiinnittymään suoraan hihakappaleeseen ja koristenauhan siihen päälle. Tuntui vähän hataralta kiinnittää kaksi poimutusta suoraan toistensa päälle niin, että pelkkä yhdistävä ommel pitää poimutukset kasassa, mutta en keksinyt parempaakaan.

Vyötärönauha koostuu kahdesta erillisestä kappaleesta, joiden yläreunojen väliin kiinnittyy miehusta, ja alareunojen väliin helman. Helman kirjailtua kangas olisi riittänyt aika naftisti lantion ympäri, mutta ajan tyylin mukaan takana piti olla runsaasti väljyyttä, joten päädyin lopulta lisäämään taakse miehustan kangasta välittämättä siitä, että se ehkä näytti tyhmältä. Useimmissa ajan puvuissa näytti olevan takana rypytystä eikä laskostusta, joten tein sellaisen, mutta kangasta tulikin niin leveästi, että teki hankalaa saada mahdutetuksi poimutus kokonaan takapuolelle.

Koska miehustasta tuli suurentamisesta huolimatta aika tiukka, päädyin tekemään takahalkion sulkemiseksi helmiäisnapit (mummon nappilaatikosta) ja lankalenkit. Vyötärönauhaan sain enemmän varaa ja oikeat napinlävet, jotka kestävät paremmin vetoa.

Ajan tyylin mukaan lisäsin vielä helmaan leveän vaakasuoran koristeraidan satiininauhasta ja muissa reunoissa käyttämästänikoristenauhasta. Se näkyy aivan viimeisen kuvan alareunassa. Koska satiininauhaa jäikin yli, aioin lisätä sitä myös vyötärölle koristenauhojen väliin, mutta kävi ilmi, että vyötärönauha on hiukan liian leveä! Satiininauhan ja koristenauhojen väliin olisi jäänyt tyhjää! Koska aika alkoi loppua, en ryhtynyt korjaamaan vyötärönauhaa kapeammaksi. Ehkä joskus myöhemmin :-)

Pukuani kehuttiin kovasti juhlissa, ja olin itsekin sitä mieltä, että se onnistui yllättävän hyvin.

Nameja nopeasti

Muistaakseni nähtyään mankkapussini ystäväni kysyi, voisinko tehdä jotain samantapaista hänelle koiran namipaloja varten. Siihen tarvitsisi pussin, josta olisi nopea ottaa makupala, jotta koiran voisi palkita välittömästi sen tehtyä jotain oikein, jotta koira muistaisi vielä, mistä hyvästä palkinto tuli.

Eli pussin pitäisi pysyä avonaisena, kuten mankkapussin. Mietin reunan jäykistämistä korsettiprojektista ääneillä nippusiteillä, mutta olin tullut valinneeksi pussia varten aika paksun ja jäykän kankaan, jonka totesin pysyvän muodossa ihan itsekseen, varsinkin kun reunaan tuli useampi kangaskerros. Saatavuutta helpottamaan leikkasin pussin etureunan alemmaksi kuin takareunan, ja sitä varten reunan huolitteluksi tuli muotokaitale. Sisäussi on saman mallinen, ja sen sulkee ohuesta kankaasta tehty ja nyörillä kiristettävä kansiosa, jotta pussin saa suljettua jäykästä reunasta huolimatta. Kaksi ripustuslenkkiä pitää pussin oikein päin ja heilumatta vyössä. (Mankkapussiinkin olisi pitänyt tehdä kaksi lenkkiä)

Ajatus ei riittänyt sisäpussin ja kannenkiinnittämiseen siististi reunan muotokaitaleen väliin, joten ne on vain tylysti tikattu kiinni muotokaitaleen juureen, mutta toimii pussi näinkin ja ystäväni vaikutti tyytyväiseltä. En tosin ole vielä kuullut, toimiiko pussi hänellä käytössä.

T-paidasta kassiksi

 Miehellä oli rakas t-paita, joka oli kuitenkin jo niin kulunut, että se repeili heikkouttaan. Paidan selässä oleva kuva oli kuitenkin hieno, joten minusta oli sääli heittää paitaa menemään. Pyysin, saisinko ottaa ja leikellä paidan ja tehdä siitä jotain muuta.

Mietin hetken aikaa sohvatyynyä, mutta päädyin kuitenkin suunnittelemaan kassia, sillä olin vuosia sitten ostanut Tolkien-seuran kassin, joka oli tehty vanhan t-paidan logon hyödyntämiseksi, ja olen halunnut kokeilla samaa tekniikkaa trikoopalan kiinnittämiseksi joustamattomaan kankaaseen.

Mutta ensin piti kaivella varastoista kassiksi sopivaa kangasta. Paitsi että sopivaa harmaatta ei löytynyt, ja muita sopivanvärisiä riittävän vahvoja kankaita ei ollut riittävän isoa palaa. Päädyin sitten valitsemaan ruskean, joka sopi jotenkuten laivan mustanruskeaan väriin, ja koska sitä oli vain täpärästi ei aivan riittävän iso pala, lisäsin punaista, joka sopi teksteihin.

Tolkien-seuran kassiin trikoopalan reunat oli yksinkertaisesti tikattu kiinni kolmiaskelsiksakilla (muutamaan kertaan) ja ylimääräiset leikattu pois, joten tein samalla tavalla. Lisäsiin kuitenkin vielä muutamia huomaamattomia tikkauksenpätkiä kuvan keskelle, jotta se ei löystyisi ja alkaisi roikkua keskeltä irtonaisena. Paidan rinnassa olleen pienemmän kuvan tikkasin kiinni pienempään palaan, josta tein kassin toiselle puolelle taskun.

Sitten kokosin kassin ruskeista paloista ja punaisista sivukaitaleista, ja ompelin saumat katesaumoina, paitsi että tulin tehneeksi sen kateosan nurjalle puolelle, kun en ajatellut, miten päin sauma pitääkään alunperin ommella, mutta eipä sillä tuollaisessa ole merkitystä kun pääasia on, että saumavarat eivät näy ja sauma kestää kulutusta.

Koska halusin kassiin myös vähän pohjaa, jotta maitotölkkejä olisi siihen helpompaa kuin litteään kassiin, ompelin alakulmiin sisäänotot, ja tein myös pohjaan katesauman. Sitten vielä kantolenkit kiinni yläreunan päärmeeseen, ja kassi oli valmis.

Entisen t-paidan omistaja oli aika äimistynyt kassista ja kehui sitä kovasti, myös sen vuoksi, että t-paita sai siinä uuden elämän eikä joutunut roskiin :-) Koska metodi tuli kokeiltua ja todettua toimivaksi (ainakaan Tolkien-seuran kassin trikoo-osa ei ole rispaantunut kymmenen vuoden käytössä) tiedän ainakin yhden oman t-paitani, joka tulee saamaan saman käsittelyn :-)

Vihdoin turkisviitta!

 Joukukuussa oli myös Seurasaaren joulupolku, jonne historianelävöittäjäporukkaa oli buukattu ohjelmanumeroksi, ja muistaessani jokusen vuoden takaisen tammikuisen larpin Pukkisaaressa - yksinkertainen villaviitta ei juuri lämmittänyt, ja 1700-luvun asuun ei hartiahuppua voisi lisätä - päätin, että joulupolulla tarvitaan ehdottomasti lämpimämpää viittaa.

Olen larppaajavuosina uneksinut turkisvuorisesta viitasta, mutta koskaan siihen ei ole tuntunut olevan tarpeeksi aikaa, viitseliäisyyttä ja rahaa, eikä tarpeeksi pakottavaa tarvetta. Tallessa oli kyllä vanha Larppaaja, jossa annetaan ohjeita sellaisen kasaamiseen. Siispä kangaskauppaan etsimään a) edullista mutta riittävän isoa villakankaan palaa ja b) edullista tekoturkista. Kokeiltuani miehen vuoritettua täysympyräviittaa toivoin voivani itsekin tehdä viitan, joka olisi enemmän kuin tähän asti omistamani puoliympyrät, mutta kangasmäärä ja hinta asettivat omat rajoituksensa. Laskeskelin ja piirtelin, minkä verran viittaa saisin kootuksi minkäkin pituisesta kangaspalasta optimoimalla sektoreiden leikkauksen, ja päädyin lopulta etsimään 3,5 - 4.2 m kangasta.

Mutta palakoreista ei löytynyt riittävän suurta villakankaan palaa, joten oli pakko mennä ostamaan sitä metritavarana, ja valitsemaan metrihinnaltaan edullisin, mitä pöydältä löytyi. Tekoturkiksen kanssa taas kyse oli siitä, mikä palakorin vaihtoehdoista olisi vähten luonnottoman värinen, kun tarjolla oli pinkkiä, turkoosia ja muita kummallisuuksia. Päädyin valitsemaan ruskea-musta-raidallisen, joka yhtenäisenä pintana oli luonnottoman säännöllinen, mutta ei kovin pahan värinen.

Turkisvuori levitettynä lattialle.

Laskeskelemalla, ja lyhentämällä viittaa 150 cm:stä 130 cm:iin sain leikatuksi lähes 3/4 ympyräviitan. Päällinen muodostui neljästä palasta eli kahdesta neljännesympyrästä ja kahdesta kapeammaasta palasta, samoin tekoturkis, ja sijoitin pienemmät palat selän kohdalle, kuten oheisesta kuvasta näkyy. Tekoturkiksen kanssa piti myös huolehtia, että nukka laskeutuisi kaikissa paloissa loogisesti samaan suuntaan eikä vaihtelisi vinksin vonksin, ja edes etureunoissa ja keskellä takana se suuntautuisi ylhäältä alas. Sametin nukkahan asetetaan alhaalta ylös, mutta turkiksen nukka oli niin pitkä ja toisaalta niin sileän jäykkä, että se seisoisi hassusti pörrössä, jos tekisin niin. Oma hommansa oli myös leikata saumavaroista turkis kaljuksi, jottei saumakohdista tulisi tarpeettoman paksuja, ja toisaalta kaivaa ompeleen väliin jääneet oikean puolen karvat vapaiksi, jotta ne eivät näyttäisi tyhmältä ja sauma katoaisi niiden joukkoon.

Turkisreunan kiinnitys

Kuten Larppaajan ohje sanoo, levitin villakankaan ja tekoturkiksen päällekkäin lattialle, leikkasin villakankaan hieman pienemmäksi ja käänsin turkiksen reunat villakankaan reunan ympäri. Kaula-aukossa kiinnitin hupun villan ja vuorin väliin. Hupun vuoraamiseen tekoturkista ei riittänyt, mutta tein hupusta kaksinkertaisen, ja kokosin turkiksenpaloista (nukka samaan suuntaan kaikissa ja saumavaroista karvat pois!) kaitaleen hupun reunaksi. Muutoin huppu on nelikulmainen ja sen väljyyttä on koottu rypytyksellä niskassa. Kaulaan en saanut kiireessä hankittua riittävän vahvaa hakasta, vaan kiinnittimenä on solmimisnyörit.

Ei tekoturkis mikään huikean lämmin ole, sillä sen pinta tuntuu kalsealta, mutta viitta oli kyllä käytössä sentään hiukan lämpimämpi kuin muut, yksinkertaiset, viittani, ja tulihan siitä ihan hauskan näköinen :-)

Mekko isän muistoksi

Ystäväni isä kuoli aiemmin viime vuonna, ja ystäväni oli keksinyt, että ehkäpä hän voisi kunnioittaa ja muistaa isää ja tavallaan pitää osan hänestä yhä lähellä muuttamalla isän rakkaan aamutakin joksikin sellaiseksi, mitä ystäväni voisi itse käyttää. Isä vain oli ollut kookas ja pitkä mies (aamutakin koosta päätellen), mutta ystäväni on pieni ja hento nainen, joten ihan sellaisenaan tai edes muokattuna aamutakkia ei voisi käyttää, mutta koska aamutakki koostui suorista sileistä paloista, ystäväni keksi, että ehkä siitä voisi ommella jonkin muun vaatteen, esim. mekon, ja hän kysyi siihen minun apuani.

Ystäväni mietti ensin samanlaista mekkoa kuin hänelle aiemmin tekemäni, mutta päätyi sitten rennompaan malliin, jollainen toinen mekko hänellä myös oli ennestään. Löysin käsityölehdistä vastaavanlaisen kaavan (5/99, malli 8) ja ryhdyin työhön.

Aamutakki oli onneksi kevyttä puuvillapalttinaa ja sellaisena helppoa käsitellä. Hiukan päänvaivaa aiheutti sijoittaa aamutakin isot kuviot mekkoon ehjinä ja kokonaisina ja vielä järkeviin kohtiin, mutta ison aamutakin kangasmäärä antoi hyvin liikkumavaraa. Päätin sijoittaa isot kuviot helmaan, toisen etupuolelle ja toisen taakse, ja jättää miehustaosan rauhallisen yksiväriseksi. Kangaspaloissa sattui olemaan kaunis kirjoitusmerkkien rivistö juuri sopivasti sellaisessa kohdassa, että sain siitä vasemman etukappaleen, jossa kirjoitusmerkit ovat nätisti pystyrivissä sydämen päällä.

Miehustaosa on kaksinkertainen, helmaosassa on asetaatti tms. vuori, ja takana vetoketju. Hankaluuksia tuli lähinnä vetoketjun saamisessa kiinnitetyksi nätisti, niin että rinnanalussauma osuu kummallakin puolella kohdakkain, eivätkä kappaleet kupruile kumpaankaan suuntaan, sillä sileältä ja helpolta näyttävä materiaali kuitenkin venyi ja luisti aavistuksen ommellessa. Lisäksi valitsemani koko 36 osoittautui aivan liian suureksi, joten sain pienentää vaatetta reippaasti saadakseni sen istumaan kunnolla. Myös olkainten kiinnitys osoittautui mutkikkaaksi - mihinkäs asentoon olkain pitää laittaakaan  nurjalla puolella, jotta se nousisi vinosta reunasta ylöspäin eikä kohtisuoraan reunaan nähden...?

Mutta lopulta olin mekkoon tyytyväinen ja niin tuntui sen käyttäjäkin olevan :-) Ja aamutakin paloja jäi vielä melkein toinen mokoma hyödynnettäväksi.