maanantai 9. syyskuuta 2019

Pitkät hameet ja niiden käyttäminen arjessa

Hame v. 2010, yhä käytössä,
joskin modifioituna.
En väitä itseäni asiantuntijaksi, mutta käytettyäni pitkiä hameita arjessa jo yli kaksikymmentä vuotta, päätin kirjoittaa, mitä oman kokemuksen ja oppimani perusteella tiedän.


Olen aina pitänyt geneerisestä 1800-luvun naisen siluetista, johon kuuluu pitkä kellomaisesti leviävä hame ja kapea vyötärö. Varmaankin mielikuva on peräisin lapsena nähdyistä länkkäreistä tai historiallisista elokuvista ja sarjoista sekä tyttökirjojen kansista, joissa kansannaisilla oli useinmiten tämäntapainen asu.

Tyydytin tätä mieltymystä ompelemalla barbie-nukelle itseasiassa varsin taidokkaita pseudohistoriallisia asuja, ja haaveilin, että voisin itse pukeutua joskus samalla tavoin. Siis jollei nykyaikainen ja sovinnainen äitini pitäisi moista älyttömänä ja jollei tarvittava kangasmäärä lisäksi maksaisi aivan liikaa.

Mutta päästyäni Helsinkiin opiskelemaan saatoin yrittää paremmilla rahkeilla, sillä a) äidin mielipiteellä ei enää ollut käytännön vaikutusta, b) minulla oli omaa rahaa paremmin käytössä c) ulottuvilla olivat Eurokankaan palalaarit, d) poikaystäväni kummitäti oli ammattiompelija, joka mielellään neuvoi ja auttoi ja e) olin tutustunut larppaajiin ja heidän tapaansa tehdä historiallisia vaatteita peleissä käytettäväksi.

Joten ostin palalaarista pari metriä puuvillatwilliä ja ompelin tädin avustuksella nilkkojen alapuolelle ulottuvan hameen. Ekana aamuna kompastuin siihen metron portaissa, kun en muistanut kannatella sitä, mutta siitä se sitten lähti, ja nyt takana on kaksikymmentäneljä vuotta arkea, kesää ja talvea, aurinkoa ja sohjoa, asfalttia ja metsää pitkässä hameessa. 

Mutta miksi se ei näytä siltä kuin kuvissa?

Ompelin vuosien varrella itselleni useita pitkiä hameita, mm. tämän mutta jotenkin aina tuntui, etteivät ne näytä ihan siltä miltä historialliset esikuvansa. Myöhemmin olen tajunnut syyksi sen, etten ymmärtänyt kuinka paljon hameen muoto ja laskeutuminen riippuu sen alla olevista kerroksista.

Vaikka pukuhistoriasta tiesinkin, että 1800-luvun alkupuolella ennen krinoliinin keksimistä hametta saattoi kannatella jopa kymmenen alushametta, jotta se leviäisi lanteilta muodin vaatimalla tavalla, jotenkin sivuutin koko asian, koska paremman tiedon puuttessa yrittin vain saada nykyisiä tekniikoita soveltamalla aikaan jotakin samanlaista kuin pukuhistoriakuvissa.

Ehkä herätys tuli päädyttyäni 1700-luvun elävöittäjien pariin ja ryhtyessäni väsäämään itselleni sen ajan asukokonaisuutta. Tarkempi tiedonhaku näytti kuvia toisten elävöittäjien pukuprojekteista: korseteista, paniereista, lantiomakkaroista - sekä rimsujen koristamista ja kohottamista alushameista.

Ompelin asuuni ensin yhden alushameen ja nopeasti toisen, vielä runsaammin rimsuilla varustetun, todettuani kuinka se vaikutti paitsi hameen ulkonäköön myös siihen, miltä hame tuntui päällä ja miten se liikkui kävellessä. Jo pari alushamekerrosta tuo kangasmäärän myötä hameeseen sitä ryhtiä ja olemusta, jota niissä aikoinaan oli. Olin jo aiemmin keskiaika-asujen kanssa huomannut, joten erilaiselta suuri määrä kangasta - laaja helma tai laahus - tuntuu nykyvaatteisiin verrattuna. Vaate tuntuu merkityksellisemmältä, vaikuttavammalta, jollain tavoin autenttisemmalta, kun kankaan painon tuntee ympärillään. Myös muiden aikojen vaatteissa minusta on vaikuttanut, että niitä tehdessään nykyaikainen ihminen mielellään säästäisi kankaan määrässä ("kai tähän nyt vähempikin runsaus riittäisi?") päätyen sitä kautta menettämään autenttisessa vaikutelmassa.

Vaakalaskoksia
helman tukena
Seuraava tärkeä etappi oli Victoria & Albert -museon Underwear in Detail -kirja, jossa oli valokuvia todella olemassa olevista 1800-luvun lopun alushameista (vs piirroskuvat tai maalaukset). Sen ajan muoti oli vyötäröltä ja lantiolta solakka ja vartalonmyötäinen mutta helma levisi alhaalla kuin trumpetti, mikä ei suinkaan tapahdu pelkästään hamekappaleiden muodolla ja kuvissa näkyi, miten alushameiden helmaa oli tuettu monilla eri keinoilla, jotta päällyshame näyttäisi oikeanmuotoiselta (eikä takertuisi sukkien verhoamiin sääriin kävellessä). Tässä merkinnässä huomioitani tuosta kirjasta ja siinä kuvatuista alushameista ynnä silloin tekemästäni alushameesta, josta myös kuva oikealla.

Sivuhuomautuksena: Alushameiden merkitystä valaisi myös parin vuoden takainen visiitti Pariisiin, missä hääpuukuliikkeiden ikkunoissa mekkojen helmat oli topattu lähes pallonmuotoisiksi, niin että aivan normaalinkin kokoinen vyötärö näytti siihen verrattuna kapealta ja helman yksityiskohdat pääsivät oikeuksiinsa. Suomessa hääpukuliikkeiden ikkunoissa pukujen helmat roikkuvat suorina luiruina tai niiden alla on yksi selvästi erottuva vanne aivan alhaalla niin, että helma retkottaa sen varassa kuin kartion muotoinen teltta. IMHO sen vanteen erottuminen on vähän samaa tasoa kuin jos hääpuku jättäisi näkyviin rintsikan olkaimet, ja vanteita pitäisi olla useita, kuten krinoliinissa alunperin oli, jotta muoto olisi tasainen, mutta pihit suomalaiset kai taas säästävät.

Tajuttuani alushameiden arvon en ole enää kulkenut pitkässä hameessa ilman sellaista ja usein minulla on niitä hameen alla kaksi, joskus kolmekin. 

Alushameista

En ole asiantuntija sen suhteen, millaisia alusvaatteita milläkin ajanjaksolla tarkalleen ottaen käytettiin. Minusta vaikuttaa, että vaikka puvun muoto ja tyyli 1800-luvulla vaihtelikin ja alusvaatteiden piirteet muuttuivat niitä tukemaan, alushame kuitenkin pysyi perusidealtaan samantapaisna ja siinä varmaan käytettiin samantapaisia ratkaisuja ja tekniikoita, jotka riippuivat lähinnä yksilön mausta, taidoista ja varallisuudesta.

Vaikuttaisi myös siltä, että alushameita tehtiin hyvin monelaisista materiaaleista. L.M. Montgomeryn Runotytössä Emilia harmittelee, kun täti pakottaa hänet pukemaan talvella iltapuvun alle kömpelöltä tuntuvan flanellialushameen, mutta on siitä hyvillään myöhemmin kävellessään talvipakkasessa tuntikausia. V&A:n kirjassa on kuvia toppakankaasta tehdyistä alushameista ja tieto, että 1800-luvun loppupuolella alushameissa alettiin suosia voimakkaita värejä.Tuulen viemää -elokuvassa Mammy saa Rhett Buttlerilta punaisen silkkialushameen ja myös Emilia haaveilee sellaisesta. Itse omistan alushameen tiettävästi vuodelta 1901 ja se on niin läpikuultavan ohutta puuvillaa ja pitsiä, että siitä ei todellakaan ole lämmikkeeksi vaan ehkä estämään sukkanauhoja ja muita alusvaatteita erottumasta lantiolta piukan alushameen läpi..

Eli alushameen materiaalin voi valita surutta käyttötarkoituksen mukaan: lämmittämään tai tukemaan hameen helmaa tai vaikka vain estämään päällihametta takertumasta sääriin ja menemästä kävellessä jalkojen väliin. Viimeksimainittuun kyllästyttyäni tein keinokuituvuorikankaasta nyörillä tuetun alushameen käytettäväksi talvella alimmaimaisena alushameena. Liukas kangas ja ryhdikäs muoto pitävät hameen erillään jaloista kävellessä.
Alushameen tukeminen

Vannealushame on toki ryhdikkäin ja parhaiten muotonsa pitävä tukea tarjoava alushame, mutta sen kanssa elämisessä on hankaluutensa, varsinkin nykyisessä arjessa. Enpä todellakaan haluaisi yrittää ruuhkabussiin vannehameessa! Siksi suosin menetelmiä, jotka antavat tarvittaessa myöten, vaikkeivät yhtä paljon tuekaan.

Oman kokemukseni mukaan alushameelle on helpointa antaa ryhtiä vaakalaskoksilla, erityisesti siinä tapauksessa, että hame on tehty suorasta kappaleesta (eikä kiiloista tai sektorin muotoisesta kappaleesta). Parhaiten laskokset toimivat ryhmänä, esim. useita 1cm levyisiä vaatteen oikealle puolelle taittuvia laskoksia vieri vieressä sillä korkeudella, missä helma kaipaa ryhtiä. Laskokset kannattaa ommella sivusauman jälkeen, jolloin niitä voi samalla käyttää helman pituuden säätelemiseen, eli lisätä tai avata tarpeen mukaan. Itse olen lyhentänyt alushametta tilapäisesti vaakalaskoksilla, jotka ompelin pitkällä tikillä purkaakseni ne helposti jälkeenpäin.
Tyrnyyriä korostavia
rimsuja 
Rimsut ovat toinen keino lisätä volyymia ja jäykkyyttä. Rimsuja voi olla helman jatkona tai sellainen voi olla helman päällä tai niitä voi olla useampia päällekäin tai tiheänä ryhmänä pöyhistämässä takamusta tai lantiota. Vasemmalla olevassa tyrnyyrin kanssa pidettävässä rimsualushameessani on itseasiassa aika säästeliäästi rimsuja.

Kuva A
Yleensä arvioidaan, että rimsukaistaleen tulisi olla vähintään kaksi kertaa pidempi kuin helma, johon se kiinnitetään. Kolme kertaa pidemmällä kaistaleella tulos on jo melko runsas. 
Rimsun voi kiinnittää joko suoraan helman jatkoksi kuten kuvassa A tai helman päälle, kuten kuvassa B. Jälkimmäinen tapa on hiukan ryhdikkäämpi mutta se vaatii kaitaleen molempien reunojen huolittelua päärmeellä tai käänteellä. Yläreunan voi myös kääntää niin paljon, että käänne ulottuu poimutuskohtaan ja poimitusommel kiinnittää myös käänteen. 
Kuva B
Ennen krinoliinin keksimistä alushameita jäykistettiin myös nyörillä eli kiinnittämällä helman ympäri useita kierroksia pahksuhkoa (0,5-1cm) nyöriä vieri viereen. Nyörin voi ommella käsin kiinni kankaan oikealle puolelle tai sen voi sulkea kahden kangaskerroksen väliin jääviin kujiin. Koska koska nyörin pitäisi pysyä tiukasti paikoillaan, se on parempi asetella kangaskerrosten väliin ja ommella kujan muodostava ommel aivan sen viereen kuin yrittää pujottaa nyöriä ahtaaseen kujaan. Oman kokemukseni mukaan nyörin voi myös sulkea laskoksen sisään, mutta silloin laskosvara on huomioitava hametta leikatessa.

Pitkä hame arkikäytössä

"Sinun helmasihan laahaa maata ja likaantuu!" kauhisteli muuan aiemman työpaikan täti-ihminen. Selitin hänelle, että olen kyllä tietoinen asiasta ja jos se olisi minulle ylitsepääsemätön ongelma, en siinä tapauksessa varmaankaan käyttäisi niin pitkää hametta.

Parikymmentä vuotta pitkän hameen kanssa ovat tehneet pitkän hameen tuottamat käytännön hankaluudet tutuiksi. Ne liittyvät enimmäkseen juuri maata laahaavaan helmaan, ja jos pitkää hametta haluaa käyttää, niiden kanssa on pakko oppia elämään.

Helma likaantuu ja sateella tai lumessa se kastuu sitä ylemmäs, mitä pidempään ulkonä viipyy.
Helmaan voi kompastua portaissa tai jyrkässä ylämäessä, jollei sitä kannattele tai muutoin varo
(seuraus: kaksin käsin kantaminen ei onnistu portaissa, ainakaan minulta)
Helma avaa kengännauhat
Helma hankaa kenkiä. Märkä ja hiekkainen helma voi hangata kenkien pinnan pilalle.
Helmapäärme tarttuu helposti kengänkorkoihin ja repeytyy auki.
Helma voi tarttua johonkin ja repeytyä. Erityisesti liukuportaissa on varottava.
Helma kuluu ennen pitkää rikki hangatessaan kiveyksiä, soraa ja asfalttia.

Ensimmäinen asia on tietysti, että pitkästä helmasta pitää muistaa huolehtia; kannatella sitä portaissa ja varoa, ettei se laahaa pahimmissa lätäköissä ja sotkuissa tai tartu liukuportaisiin. Siihen tottuu aika nopeasti, ainakin kompastuttuaan muutaman kerran, mutta tavaroiden kantaminen portaissa on vaikeampi juttu. Uskon, että viktoriaanisena aikana palvelusnaisilla oli siihen jokin konsti, mutta en ole keksinyt miten he sen oikein tekivät.

Minulla on tapana solmia kengännauhat tuplasolmulle, jotteivät ne avautuisi niin helposti.

Helman kulumisen kanssa kamppailivat jo entisajan naiset; olen nähnyt vanhoja mainoksia vahvasta nauhasta, joka kiinnitettiin helman sisäpuolelle suojaamaan reunaa hankaukselta. Myös alushameen helma saattoi olla niin pitkä, että se suojasi varsinaista helmaa osumasta maahan, ja varsinkin laahuksen alle voitiin kiinnittää balayeuse, erillinen rimsu tai rimsuista koottu suojakappale, joka laahasi maata ("female street sweeper") ja voitiin irrottaa helposti pesua varten. Minulla on uskoakseni mummoni äidin vanha edwardiaaniseen tapaan leikattu hame luultavasti 1910-1920-luvuilta, ja siinä helma on huoliteltu vahvemmasta ja kestävämmästä kankaasta tehdyllä leveällä alavaralla, jonka arvatenkin on tarkoitus ottaa vastaan pahin hankaus. Alavara on parikymmentä senttimetriä leveä varmaankin, jottei se niin helposti tarttuisi kengänkorkoihin. Itse olen tehnyt hameisiini nimenomaan näitä vahvoja alavaroja ja joutunut muutaman kerran uusimaankin niitä, kun hankaus on kuluttanut reuna risaksi.

Mutta...

Kovalla pakkasella pitkän hameen alle voi pukea vaikka kuinka monta kerrosta - villahousuja, toppahousuja, säärystimiä, mitä vaan - näyttämättä mitenkään kummalliselta. Muutenkin hameen alle on helppo piilottaa vaikkapa säärikarvat tai silmäpakoiset sukkahousut.

Hyttysaikaan hame suojaa jalkoja aika hyvin, varsinkin jos se muistaa istuessa huolehtia sen teltaksi nilkkojen ympärille.

Vaikka hameen vyötäröä ei voisikaan säätää, vatsan turvotus tai pari lisäkiloa ei aiheuta sellaista epämukavuutta kuin housuja käyttäessä, kun hame vain nousee vyötäröllä hiukan ylöspäin mutta ei kiristä muutoin.

Jos hameeseen ompelee (syvät) taskut tai käyttää sen alla irtotaskuja, niihin mahtuu määrättömästi enemmän tavaraa kuin housujen taskuihin, ilman että se näkyy päällepäin mitenkään.



Ompelin vastikään uuden pitkän hameen, joka minun piti ommella jo pari vuotta sitten - rypistymättömästä kankaasta matkaa varten- mutta mieli tekisi uutta, johon voisin kokeilla vielä tarkemmin siitä mummon äidin hameesta kopioituja tekniikoita. To Do -listalla on myös ollut pitkään uusi alushame, johon tulisi nyöriä moneen riviin jäykistämään helmaa. Ostin jo nyörinkin - n. 1cm paksuista valkeaa puuvillanyöriä - mutta hameen kangas pitäisi vielä löytää, mieluiten käytettynä, mutta yksikään lakanoistani ei ole mennyt rikki, joten jotan muuta pitäisi keksiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti